_Uskollinen_: Niin, veli armas, minä uskon kuin uskonkin teitä,
en ainoastaan siitä syystä, että sanotte tuntevanne hänet, vaan
siitäkin, että te kristittynä ihmisiä arvostelette. En näet saata
ajatella teidän puhuneen pahassa tarkoituksessa, vaan siksi, että
asia on juuri niin kuin sanotte.
_Kristitty_: Ellen olisi häntä tuntenut paremmin kuin te, niin olisin
kukaties minäkin ajatellut hänestä samoin kuin tekin ensi alussa.
Todellakin, jos moinen lausunto hänestä olisi lähtenyt yksistänsä
jumalisuuden vihaajilta, niin olisin sitä pitänyt parjauksena. (Ja
useinhan paha parjaakin rehellisen ihmisen hyvää nimeä ja toimia).
Mutta kaiken tämän, niin, ja monen muunkin pahan, mitä hänessä
tunnen, voin minä todeksi osoittaa. Kaikki hyvät ihmiset ne sitä
paitsi häpeävät hänen seuraansa eivätkä milloinkaan sano häntä
veljekseen tai ystäväkseen. Ken vaan hänet tuntee, se punastuu,
kuullessaan jo hänen nimeänsäkin mainittavan.
_Uskollinen_: Minä huomaan nyt, kuinka puhe ja työ ovat kaksi eri
asiaa, ja tahdonpa tästä puolin tarkemmin erottaa näitä molempia
toisistansa.
_Kristitty_: Eri asioita ne tietysti ovat, niin erillaisia kuin sielu
ja ruumis, sillä niinkuin ruumis sielua vailla on pelkkä hengetön
esine, samoin on pelkkä puhe hengetön esine sekin. Jumalisuuden
sielu ilmenee toiminnassa. "Se on Isälle ja Jumalalle puhdas ja
saastuton jumalanpalvelus: oppia orpoja ja leskiä heidän murheessansa
ja itsensä saastatonna maailmassa pitää." Tästä ei Liukaskielinen
väliä pidä. Hän luulee, että kuulemisella ja puhumisella jo hyväkin
kristitty ihmisestä tulee, ja näin hän viepi oman sielunsa harhaan.
Kuuleminen on vain siemenen kylvämistä, eikä puhuminen ole läheskään
todistus siitä, että hedelmä jo sydämessä ja elämässä kasvaa.
Ja olkaamme vakuutetut siitä, että ihminen viimeisenä päivänä
tuomitaan töittensä hedelmän jälkeen. Ei silloin kysytä: Uskoitteko?
vaan: Olitteko tekijöitä vaiko puhujia vaan? Ja sen mukaan heidät
tuomitaan. Maailman loppu on verrattu elonleikkuusen tässä
maailmassa, ja tiedättehän, ett'ei eloa leikattaessa muuhun katsota
kuin hedelmään. Ei niin, että mitään otolliseksi nähtäisiin, mikä ei
uskosta ole, mutta minä tahdoin vaan osoittaa teille, kuinka mitätön
Liukaskielisen tunnustus sinä päivänä on oleva. [Jak. 1: 27, katso
vv. 23-26, Mat. 13: 18-23, 25: 14-46. Mat 13: 30,39]
_Uskollinen_: Tämä johdattaa mieleeni mitä Moses kirjoittaa puhtaista
eläimistä. Puhdas eläin on se, joka halkaistun sorkkansa jakaa ja
märehtii; ei se, joka ainoastaan sorkkansa jakaa, eikä se, joka
ainoastaan märehtii. Jänis märehtii, mutta on saastainen, sillä se ei
sorkkaansa hajota. Ja sama on todella laita Liukaskielisenkin: hän
märehtii, hän hakee tietoja, hän märehtii sanaa, mutta hän ei hajota
sorkkaansa, hän ei poikkea syntisten tieltä; hänellä on, niinkuin
jäniksellä, aina vaan koiran tai karhun käpälä. Siitä syystä hän on
saastainen. [3 Mos 11: 3,6, 5 Mos. 14: 7]
_Kristitty_: Te olette ymmärtääkseni lausunut sen merkityksen, minkä
Evankeliumi näille sanoille antaa. Siihen minä vielä lisään jotain.
Paavali sanoo muutamia ihmisiä, niinpä noita paljonpuhuviakin,
heliseväksi vaskeksi ja kiliseväksi kulkuseksi. He ovat, niinkuin
hän toisessa paikassa sanoo, hengettömiä, jotka äänen antavat,
hengettömiä, s.o. senkaltaisia, joilta puuttuu totinen usko ja
Evankeliumin armo, ja jotka niin muodoin eivät ikinä pääse taivaan
valtakuntaan elämän lasten pariin, vaikkapa heidän puhuessaan heistä
hely kävisi kuin enkelin ääni. [1 Kor. 13: 1-3, 1 Kor. 14: 7]
_Uskollinen_: Ensi alussa olin hänen seuraansa kyllä ihastunut, mutta
vielä enemmin olen nyt väsynyt siihen. Millä keinoin pääsisimme irti
hänestä?
_Kristitty_: Ottakaa neuvoni varteen ja tehkää niinkuin sanon, niin
saatte nähdä, että hänkin pian kyllästyy teidän seuraanne, elleihän
Jumala saa liikuttaneeksi ja kääntäneeksi hänen sydäntänsä.