Vaellettuansa jonkun verran, saapui Kristitty pienelle mäentörmälle,
joka oli luotu vaeltajain tähystellä tietä. Kristitty alkoi
astua törmälle, katseli eteenpäin ja näki _Uskollisen_ kulkevan
hänen edellänsä. Kristitty huusi silloin hänelle: "Hoi-hohoi!
Malttakaas, niin tulen mukaanne!" Uskollinen katsahti taakseen, ja
Kristitty huusi uudestaan: "Malttakaa, malttakaa, minä tulen sinne
teidän luoksenne!" Mutta Uskollinen vastasi: "Ei! Tässä on henki
kysymyksessä ja Verenkostaja ajaa minua takaa." [5 Mos. 19: 4-6]
Tästä säpsähti Kristitty. Hän ponnisti kaikki voimansa ja saavutti
Uskollisen, jopa joutui hänen edelleenkin, niin että viimeinen tuli
ensimmäiseksi. Silloin myhähti Kristitty turhamielisesti, hän kun
muka oli päässyt veljensä edelle, mutta siinä hän ei ennättänytkään
katsoa eteensä, vaan kompastui äkkiä ja kaatui eikä kyennyt
nousemaan, ennenkuin Uskollinen auttoi hänet pystyyn.
Minä näin sitten unessani heidän astuvan rakkaasti yhdessä ja
suloisesti haastelevan kaikesta siitä kuin heille oli heidän
matkallansa tapahtunut, ja näin Kristitty alkoi:
_Kristitty_: Arvoisa ja rakas veli Uskollinen! Olen iloinen siitä,
että saavutin teidät, ja siitä, että Jumala on niin taivuttanut
mielemme, että nyt saatamme kumppanuksina kulkea yhdessä tätä
miellyttävää polkua.
Uskollinen: Olisin tahtonut, rakas ystävä, kulkea teidän seurassanne
hamasta kotikaupungistamme saakka, mutta te kun läksitte ennen minua,
niin minun täytyi pakostakin astua näin pitkät matkat yksinäni.
_Kristitty_: Kuinka kauan te viivyitte Turmion kaupungissa, ennenkuin
läksitte jälkeeni vaeltamaan?
_Uskollinen_: Kunnes en enää kauempaa saattanut viipyä, sillä heti
teidän lähdettyänne alkoi siellä liikkua huhuja, että taivaan tuli
ennen pitkää polttaa meidän kaupungin ihan perustuksia myöten.
_Kristitty_: Kuinka? Niinkö ne naapurit haastoivat?
_Uskollinen_: Jonkun aikaa se paha oli jokaisen suussa.
_Kristitty_: Ja tekö vain yksin läksitte tuhoa pakoon?
_Uskollinen_: Puhuttiinhan siellä, niinkuin jo sanoin, paljokin
tästä asiasta, mutta en luule heidän oikein uskoneen sitä, sillä
keskustelun kiihkossa kuulin muutamain puhuvan ivalla teistä ja
teidän hurjasta matkastanne, niinkuin he vaellustanne nimittelivät,
mutta minä uskoin ja uskon vieläkin, että tuli ja tulikivi taivaasta
on hukuttava meidän kaupungin. Siksi minä pakenin.
_Kristitty_: Oletteko mitään kuullut naapurista Taipuvaisesta?
_Uskollinen_: Kyllä, Kristitty. Kuulin hänen kulkeneen kerallanne
aina Epäröimisen Suolle saakka. Siellä hän oli vajonnut. Niin
ne muutamat kertoivat, vaikk'ei hän itse olisi tahtonut muitten
siitä mitään tietävän. Minä puolestani luulen hänen aika lailla
tahraantuneen suon mutaan.
_Kristitty_: Mitä ne naapurit hänelle sanoivat?
_Uskollinen_: Siitä saakka kuin hän tuli takaisin, ovat ihmiset,
jos jonkinlaiset, alkaneet pitää häntä pilkkanansa: muutamat häntä
nauravat ja ylenkatsovat, ja tuskin yksikään antaa hänelle työtä.
Nyt on hänen tilansa seitsemän kertaa kehnompi kuin jos ei olisi
milloinkaan kaupungista lähtenytkään.
_Kristitty_: Mutta minkästähden he ovat niin tylyjä hänelle, koskapa
itsekin halveksivat sitä tietä, jolta hän kääntyi?
_Uskollinen_: Sepä se! He sanovat: "Vetäkää hirteen se mies; hän
on lipilaari; hän on tunnustuksestansa luopunut." Luulenpa Jumalan
nostattaneen hänen vihollisensakin häntä pilkkaamaan ja tekemään
hänet sananlaskuksi, koskapa hän tieltä kääntyi. [Jer. 29: 18,19]
_Kristitty_: Ettekö puhutellut häntä ennen lähtöänne?
_Uskollinen_: Kerran kohtasin hänet kadulla, mutta hän puikahti
toiselle laidalle, niinkuin se, joka tekojansa häpeää. Siten jäi
minulta puhelematta hänen kanssaan.
_Kristitty_: Matkan alussa oli minulla hyviä toiveita miehestä, mutta
nyt pelkään hänen hukkuvan kaupungin hävityksessä, sillä hänen on
käynyt, niinkuin sananlasku sattuvasti sanoo: Koira syö oksennuksensa
ja pesty sika rypee jälleen ropakossa. [2 Piet. 2: 22]
_Uskollinen_: Samaa minäkin pelkään. Mutta kukapa voi estää sitä,
mikä tapahtuva on?
_Kristitty_: No niin, naapuri Uskollinen, jättäkäämme hänet ja
puhukaamme siitä, mikä suorastaan koskee meitä itseämme. Kertokaapas
nyt, mitä teille matkallanne on tapahtunut, sillä olisipa ihme ja
kumma, ellette olisi yhtä ja toista kokenut.