Kristitty kääntyi kuin kääntyikin ja läksi herra Lainkannan taloa
kohti, apua hakemaan. Mutta koska hän oli tullut ihan vuoren
juurelle, niin, katso, se näytti hänestä niin korkealta, ja
tänpuoleinen vuoren rinne kallistui niin uhkaavana tien yli, ett'ei
Kristitty enää sen kauemmas rohjennut astua, sillä hän pelkäsi sen
kaatuvan hänen päällensä. Hän pysähtyi eikä tiennyt, mitä tehdä.
Nyt tuntui hänestä taakka vielä raskaammalta kuin ennen, äskeisellä
tiellä. Vuorikin siinä vielä suitsutti tulen leimuja, niin että hän
pelkäsi palavansa. Siinä hän nyt hikoili ja vapisi pelvosta, ja nyt
tuli hänen myös paha mieli siitä, että oli varteen-ottanut herra
Maailmanviisaan neuvoja. Samalla huomasi hän Evankelistan astuvan
häntä kohti, ja häntä nähdessänsä hän punastui häpeästä. Evankelista
läheni lähenemistään ja, hänen luoksensa tultuaan, loi häneen ankaran
ja pelottavan silmäyksen. Ja nyt alkoi tutkistelu. [2 Mos. 19:16,18,
Hebr 12: 21]
_Evankelista_: Mitäs täällä teet, Kristitty?
Kristitty ei tiennyt mitä vastata, vaan seisoi sanatonna hänen
edessään.
Silloin sanoi Evankelista: "Etkös sinä ole sama mies, jonka minä
löysin vaikeroimassa Turmion kaupungin muurien edustalla?"
_Kristitty_: Kyllä, hyvä herra. Minähän se olen.
_Evankelista_: Enkös minä neuvonut sinulle tietä ahtaalle portille?
_Kristitty_: Neuvoitte, hyvä herra, neuvoitte niinkin.
_Evankelista_: Minkäs tähden sinä sitten niin pian tieltäsi
poikkesit? Nythän olet joutunut tiepuoleen.
_Kristitty_: Minä kohtasin erään herran, heti kuin olin kulkenut
Epäröimisen Suon yli, ja hän vakuutti, että kylässä tuolla edessä
päin saan kohdata miehen, joka voi ottaa minulta taakan pois.
_Evankelista_: Mikä hän oli miehiänsä?
_Kristitty_: Herralta hän näytti, ja paljon hän minulle haasteli,
niin että sai minut vihdoin antamaan perää. Tänne minä sitten tulin,
mutta nähdessäni tämän vuoren, nähdessäni sen uhkaavana riippuvan
tien yli, minä äkkiä pysähdyin, jott'ei se päälleni kaatuisi.
_Evankelista_: Mitä se herra sinulle sanoi?
_Kristitty_: Mitäkö? Hän kysyi minulta, minne minä menen, ja minä
sanoin.
_Evankelista_: Mitäs hän siihen sanoi?
_Kristitty_: Hän kysyi, onko minulla perhettä, ja minä sanoin, että
on; mutta, lisäsin minä, tämä taakka rasittaa minua niin, ett'ei
minulla enää ole mitään iloa heistä, niinkuin ennen.
_Evankelista_: Mitäs hän siihen sanoi?
_Kristitty_: Hän käski minun kiiruimmiten heittämään taakkani pois,
ja sitä huojennustahan minä sanoin lähteneeni hakemaankin. Siksi
juuri, sanoin minä, olen kulkemassakin tuota porttia kohti, jotta
minua sieltä edemmäs neuvottaisiin, kirvoitukseni paikkaan. Silloin
hän sanoi osoittavansa minulle paremman ja lyhyemmän tien, missä ei
ole niin monta vastusta kuin siinä, jonne te, herra, minua neuvoitte.
Se vie sinut, sanoi hän, sellaisen herran luokse, joka noita taakkoja
osaa ottaa pois. Minä uskoin kuin uskoinkin häntä ja poikkesin
entiseltä tieltä tälle: mitämaks minä taakastani pääsisin. Mutta
tänne tultuani ja nähtyäni, miten asianlaita oli, minä pysähdyin,
vaaroja peljäten, niinkuin jo sanoin. Ja nyt en tiedä, mitä tehdä.
_Evankelista_: Malta sitten hetkinen, niin osoitan sinulle, mitä
Jumalan sana ilmoittaa.
Kristitty seisoi vavisten, ja Evankelista lausui:
"Katsokaat, ett'ette Häntä kiellä pois, joka puhuu; sillä jos ei ne
paeta saaneet, jotka kielsivät sen, joka maan päällä käskyn antoi,
paljon vähemmin me, jos me sitä pyydämme karttaa, joka taivaasta
puhuu." [Hebr. 12:25]
Edelleen hän sanoi: "Vanhurskas elää uskosta, ja joka välttää, siihen
ei minun sieluni mielisty." [Hebr. 10:38]