Tukala matka.
Eräänä edelläpuolenpäivänä lokakuussa v. 1810 näkyi yksinäinen mies
samoilevan noiden äärettömien lakeuksien poikki, jotka ulottuvat Vera
Crutz'in valtion rajoilta Oajacan valtion läpi. Mies oli ratsain ja
aseilla varustettu: mutta sekä hänen hevosenpa että aseensa eivät juuri
olleet soveliata jotakin vihollista kohdatessa, päälliseksi sellaisessa
maassa, jossa mielet juuri silloin olivat kuohuksissa ja jossa voi
joka silmänräpäys odottaa tapaavansa jonkun valtiollisen vastustajan
tahi jonkun noita rosvon viran ottaneita, joita Mejikossa tulvaili ja
jotka ryöstivät kaikilta ilman eroituksetta sekä piittaamatta, mihin
puolueesen nämä kuuluivat.
Tuon matkailijan ainoana aseena oli vanha, käyrä sapeli, mutta
näyttipä epäiltävältä, voisiko sitä vetää ulos rautatupestansa, joka
oli niin ruostunut, kuin jos se vuosikausia olisi maannut virran
pohjassa. Hevonen, jolla matkailija ratsasti, näkyi muinoin olleen
härkätaistelijan oma, jos sai päättää niistä monista arvista, joita
sen oli rinnassa ja kupeissa; vaan mitä hyviä ominaisuuksia sillä
muinoin lienee ollutkin, oli se nyt kurjimpia koneja, kuin nähdä
voi. Vaikka ratsastajansa kuinka olisi sitä kannustanut, oli, näet,
mahdotonta saada sitä parempaan kulkuun kuin hitaasen käyntiin, ja
tätä vitkallista kulkua se teki, nähtävästi malttamattoman omistajansa
suureksi kiusaksi.
Miehen pukuna oli jonkinlainen valkoisesta puuvilla-kankaasta tehty
nuttu ynnä öljymarjan karvaisesta nukkaverasta ommellut roimahousut.
Jalassaan oli hänellä vuohennahkaiset, lyhytvartiset saappaat, jotka
muka olivat olevinaan kartuaninahasta, ja palmupuun kuiduista tehty,
leveäreunainen hattu peitti hänen päätänsä. Olematta oikeastaan
kuluneita, näyttivät hänen vaatteensa kuitenkin jo kauan olleen
käytettyinä. Niiden leikkauksessa ja kutomisessa oli kuitenkin
jotakin, joka ilmaisi niiden omistajan kuuluvan korkeampaan kuin
talonpoikaissäätyyn.
Hän oli nuori, vähän yli kahdenkymmenen vuoden vaiheella, oleva
mies. Kasvonsa ilmaisivat lempeyttä, jota milt'ei olisi voinut pitää
typeryytenä, jos ei tätä viimeksimainittua luuloa olisi vastustanut
pari vilkasta, vaikka hiukan kuopurallaan olevata silmää.
Seutu, jota tuo nuori mies matkusti, oli omiansa herättämään pelkoa,
varsinkin yksinänsä olevassa ihmisessä. Joka haaralle levisi ääretön,
hedelmätöin lakeus, jonka ruskealla pinnalla kasvoi harvassa
kaktuskasveja ja joiden siimeksessä näkyi lyhyellä, kellertävällä
nurmella peitettyjä täpliä. Seutu oli sanomattoman yksitoikkoinen ja
synkkä. Nuo erillään olevat majat, joita pitkien välimatkojen päässä
tien vieressä, näkyi, olivat näiden asujamet hyljänneet. Tämä seikka
ynnä kuuman ilmanalan polttava aurinko, vesitilkankin puute sekä
kuoleman hiljaisuus, joka näillä autioilla aroilla vallitsi, herätti
alakuloisen tunteen, milt'eipä pelkoakin tuossa nuoressa ratsastajassa.
Siten jatkoi hän monta tuntia vitkallista matkaansa. Päivällisen
aika lähestyi, ja auringonsäteet, jotka lankesivat kohtisuoraan
pilvettömältä taivaalta, synnyttivät miltei sietämätöntä kuumuutta.
Tuuli; joka tähän saakka oli ilmaa viilistänyt, oli lakannut, puiden
näivettyneet lehdet riippuivat värähtämättä oksissa, ja hevonen, joka
yhä vaivaloisesti ryömi eteenpäin, näytti tulevan yhtä liikkumattomaksi
kuin lehdetkin.
Janon vaivaamana ja väsyneenä matkasta, jonka oli kulkenut, laskeusi
tuo nuori matkustaja vihdoinkin hevosen seljästä ja heitti ohjakset
hevosensa kaulalle. Hänen ei tarvinnut peljätä elukan väärinkäyttävän
sille täten annettua vapautta. Ei ollut vähintäkään vaaraa, että se
juoksisi tiehensä.
Jättäen hevosen omaan valtaansa, meni ratsastaja erään _nopali_-ryhmän
luokse, toivoen kentiesi siitä löytävänsä hedelmiä, joilla sammuttaisi
janonsa. Onni oli hänelle myötäinen, ja poimittuansa joitakuita
"intianiviikunoita," joiksi nopalipuun hedelmiä nimitetään, ja
poistettuansa niiden okaiset kuoret, onnistui hänen syömällä hyvän
joukon näiden imelähköä lihaa jokseenkin sammuttaa tuota ankarata
janoa, joka tähän saakka oli häntä vaivannut. Täten itseänsä
virkistettyään, nousi hän jälleen satulaan, jatkamaan keskeytettyä
matkaansa.