Härkäkouluksi ne sanoivat tätä rippikoulun laiskankouluosastoa, johon
ne ukko Sikasenkin määräsivät. Varsinaista koulua piti pappi itse
kirkossa, mutta tätä mullikkakoulua johti lukkari lämpöisessä
pitäjäntuvassa.
Ja kovasti siellä olikin nyt avioliittoa kohti taivaltavaa Pielisjärven
ihannemiestä. Pitkin seinänvieriä olevat tuvanpenkit olivat ihan
pakaten täynnä. Lukkari aivan puisteli päätänsä sen joukon suuruutta
ihmetellessään, raapi korvallistaan ja oudosteli kuin surullisesti
huokaillen:
"Tjaa!... Tjaa!... Tsaa!"
Miten surullista. Miehet haukottelivat. Jotkut istuivat jo
puoli-torkuksissa, kyynärpäät polvia vasten.
"Ukko Sikanenkin täällä!" oudoksui lukkari, ja aivan vihelti sille
ihmeelle. Miehet vääntivät häränsilmää ukon puoleen.
"Ka", yritteli ukko, mutta jätti kesken, sillä koko tämä peli hävetti
häntä, aikamiestä.
"Tulin tässä poikenneeksi", kierteli hän asiaa kaunistellen, imasi
savut, sylkäsi ja koki painua entistä syvempään tupakoimiskumaraan.
"Sen pojan kanssa siinä tuli puheeksi kirkolle lähtö, ja se arveli,
jotta jos minä pyörähtäisin", jatkoi hän hätävalettaan.
Miten ilkeän painostavaa! Lukkari katsoi häneen ääneti, muka
surullisena seurakuntansa tähden. Se äänettömyys ja miesten häränkatse
kiusasi ukkoa:
"Niin lupasin jotta saapihan tuossa pyörähtää", koki ukko yhä
pinteissään änkätä.
Mutta onneksi sattui silloin eräälle miehistä siinä torkkuessa
tapahtumaan joku vahinko. Se käänsi yleisen huomion ukosta pois ja niin
päästiin hyvään alkuun.
* * * * *
Ei tämä henkinen työ tahtonut ukko Sikaselta ainakaan nyt alussa ihan
rentonaan luonnistua.
Pahimpana vastuksena oli uni, sillä tupa oli herkullisen lämmin.
Oikeastaan oli asianlaita niin, että tämä uusi pappi, joka yleensä oli
alkanut ahdistella ripilläkäymättömiä, oli antanut nimismiehen toimeksi
noutaa Pekkakin, ukon poika kouluun. Kai se nimismies vain ei tainnut
vielä ennättää monilta muilta noudettaviltansa sitä noutaa. Nyt hän
aikoi jo alkaa varsinaisen opetuksen.
"No-o... Jos me siis... Me kirjanoppineet ja", pisteli hän.
Joku "kirjanoppineista" sylkäsi. Eräs haukotteli. Ukko Sikanen oli
sattunut pääsemään aivan paraaseen unen-pesään, lähelle uunin kuvetta,
ja odotti jo aikaansa.
Mutta juuri silloin työntyi Pekka tupaan, selässä iso kontti ja siinä
kaikki leiviskät tallella. Ukko hölmistyi tavattuaan poikansa täällä:
"Ka!... Niin jotta meidän Pekkako se on!" pääsi häneltä. Aivan jo
karkkosi unikin. Pekka puolestaan ei ollut uskoa silmiään, nähdessään
isänsä täällä opintietä vaeltavan. Ovipieleen hän jäi seisomaan kuin
pökertynyt ja kysyi lukkarilta umpimähkään:
"Ka... Niin jotta mitäs sitä tälle isä-ukolle täällä kuuluu?"
Lukkari nuuskasi ja katsoi tutkivasti, Pekka oli kuin pinteissä,
varsinkin isä-ukkonsa tähden. Ovipielessä seisten hän ymmällään raapasi
niskaansa, sylkäsi ja tolkutti umpimähkään selittelyä.
"Minä vaan muuten poikkesin... Kun en tiennyt, jotta täällä on tää...
pyhä-yhteinen seurakunta..."
Mutta ukko Sikanen oli syventynyt tupakoimishartauteensa niin tyyten,
että ei katsetta nostanut maasta.
* * * * *
Joten kuten siitä selvittiin. Lukkari selitti jo Pekalle, että hänet
onkin määrätty ruununkyydillä haettavaksi. Häntä se miltei hölmistytti.
Ovensuussa yhä seisten ja korvallistansa kynsäisten hän siihen arvella
tokasi:
"Ka... Niin jotta vai pitää se tää esivalta jo niin hyvän huolen...
Jotta ihan hakemassa käy".
Joukko seurasi tapausta puoli-unisena. Tuvan lämpö oli lisääntynyt.
Siinä oli jo muutakin kotoista kuin lämpö. Tämä kaikki aivan jo
houkutteli ja rohkaisi Pekkaa, ja nyt hän jo myöntelikin:
"Ka... Mikäpäs siinä sitten auttaa... kun kuitenkin kerran väkisin ja
ruunun voimalla..."
Ja hän alkoikin riisua konttiansa naulaan ja varustautua siten jo
kotiutumaan ja sitä isä-ukkonsa täällä oloa yhä oudostellen ja
hölmistellen kysäsi lukkarilta toistamiseen:
"Niin... jotta sitä minä jotta... mitäs sitä tälle ukolle kuuluu?"
Lukkari aikoi jotain vastata, mutta nuuska alkoi tehota, suu aukesi
laajaksi, ja kohta kaikui tuvassa juhlallisen voimakas ja räjähtävä
aivastus.