_Hellsten._ Sitten _Karoliina_.
_Hellsten_ (tulee perältä). Luulin kuulleeni eno Heinosen torven äänen.
Hän on varmaankin huoneessaan.
_Karoliina_ (tulee vasemmalta etumaisesta ovesta). Missä se Heiskanen
viivyttää kenkiäni? Oi taivas! Aksel!
_Hellsten._ Karoliina! Armas tyttöseni!
_Karoliina._ Miten olenkaan iloinen sinut taas nähdessäni!
_Hellsten._ Mitäs minun sitten pitää sanoa? Olen niin ihastunut, kuin
mies voi olla, jolla ei ole muuta omaisuutta, kuin velkoja.
_Karoliina._ Todellakin! Sinun velkasi...
_Hellsten._ Niistähän äitisi onkin vihainen minulle... Mutta se ei ole
niin vaarallista! Nykyään ahdistaa minua ainoastaan yksi velkoja,
nimeltä Mandel ... ja hän onkin oikea karvasmanteli; mutta sitä ei
äitisi tarvitse tietää. Eno Heinonen on luvannut...
_Karoliina._ Minun hyvä isäni!
_Hellsten._ Kuinka sinä olet tullutkaan kauniiksi viime näkemistäni!
_Loviisa_ (ulkopuolella). Karoliina! Karoliina!
_Karoliina._ Äitini huutaa minua... Hyvästi Aksel! (Menee vasemmalle
etumaisesta ovesta.)
_Hellsten._ Hyvästi! Kohta tapaamme toisemme! -- Jospa tapaisin enon
sill'aikaa! (Menee takimaisesta ovesta.)