_Loviisa._ Sitten _Emma_.
_Loviisa._ Kas siinä on nuorimies, joka kelpaa esikuvaksi... Raitis...
Säästäväinen ... ja sitten niin kohtelias!... Nyt hän meni hakemaan
valkeat hansikkaat... Kun Heinonen kosi, oli hän paljain käsin... Hyi
kuitenkin!
_Emma_ (tulee oikealta, takimaisesta ovesta. Hän on täydellisesti
pukeutunut.) Hyvää huomenta, rakas, herttainen Loviisa!... Kiitos
eilisestä!
_Loviisa._ Oh, minunhan siitä pitäisikin kiittää!
_Emma._ No mitä pidät pääkaupungista?
_Loviisa._ Olen oikein siihen ihastunut.. Puistot ja kaikki paikat niin
kauniita, Haaksirikkoiset Tähtitornivuorella oikein hurmaava ja
teaatterissa oli tavattoman hauska!
_Emma._ Siellä onkin melkein aina hauska. --
_Loviisa._ Mutta oletko jo ulos menossa?
_Emma._ Menen vaan vähän kävelemään ja juon samalla lasillisen
kivennäisvettä. -- Sinä kai odotat kahvia?
_Loviisa._ En suinkaan, ukkonikaan ei ole vielä valveilla.
_Emma._ Ei minunkaan ukkoni. Hänen piti valvoa myöhään erään tärkeän
kauppa-asian tähden. Minä kuulostan vieläkö hän makaa (menee oikealle
etumaiselle ovelle ja naputtaa). Oletko jo valveilla, ukkoseni?
_Henrikson._ Heti kohta.
_Loviisa._ Hän puhuu, vaikkei ole valveilla... Kummallista!
_Emma._ Hän on hyvä aviomies... Ahkera... Viihtyy hyvin kotona ... ja
sitten on järjestystä rakastava!... Kas vaan, hän on jättänyt hattunsa
tuolille... Sepä ei usein tapahdu!... (Ottaa hatun tuolilta.) Ei, tämä
ei olekkaan hänen hattunsa!
_Loviisa._ Se on vähän ruttuinen! Katsoppas, siihen on jotain
kirjoitettu sisäpuolelle. (Lukee.) »Älköön kukaan anastako Oskar von
Viftenin hattua!» (Puhuu.) Anastako?
_Emma._ Oskar von Viften...
_Loviisa._ Kuka se on?
_Emma._ Nyt minä muistan... Hän on yksi pääkaupungin suurimpia
hurjastelijoita...
_Loviisa._ Hurjastelijoitako... Semmoisia, jotka... Hyi toki!
_Emma._ Kuinka hänen hattunsa on joutunut tänne?
_Loviisa._ Hänellä kai on kauppa-asioita mieheni kanssa?
_Emma._ Sellainen epäsiveä henkilö... Ei koskaan!
_Loviisa._ Sitten se kai on joku hänen nuoruuden tuttaviaan?
_Emma._ Mahdotonta! Mieheni oli mallikelpoinen nuorenamiehenä
ollessaankin.
_Loviisa._ Kyllä minä muistan sen... Aivan kuin herra Heikkinen, hänen
kirjanpitäjänsä, nyt on.
_Emma._ Juuri niin!... Heistä kohta pikaa tulee liikekumppanit... Herra
von Viften voipi ehkä olla joku sinun miehesi vanhoja tuttavia.
_Loviisa._ Sinä sanot jotain!
_Emma._ Patruuna Heinosen sanottiin nuoruutensa aikana...
_Loviisa._ Olleen kevytmielisen... Aivan totta!
_Emma._ Kaikki ihmettelivät, kuinka sinä voit mennä naimisiin sellaisen
huikentelevaisen junkkarin kanssa.
_Loviisa._ Minkäs minä mahdoin... Se peto ryösti sydänparkani... Mutta
tuo hattu... (Heinonen puhaltaa torvea ulkopuolella.)
_Emma._ Siitä kuuluu, että hän on valveilla.
_Loviisa._ Hän puhaltaa aamusta iltaan.
_Emma._ Vanhat tavat, tietysti!.. Mutta hyvästi nyt hetkiseksi! Tulen
kohta takaisin (Menee ulos perältä.)