_Loviisa. Heikkinen._
_Heikkinen_ (itsekseen). Siinähän onkin rouva itse. Mitähän hän sanonee!
(Ääneen.) Hyvä rouva!
_Loviisa_ (itsekseen). Nuori mies! (Ääneen.) Hyvä Herra!
_Heikkinen._ Nimeni on Heikkinen.
_Loviisa._ Ah, todellakin! -- Veljeni kirjanpitäjäkö?
_Heikkinen._ Minulla on kunnia toivottaa herrasväki tervetulleeksi
Helsinkiin.
_Loviisa._ Minä kiitän!
_Heikkinen._ Hm!... Hyvä rouva!... Muutamia kirjeitä!...
_Loviisa._ Minä tiedän...
_Heikkinen._ Oletteko lukenut ne?
_Loviisa._ Luonnollisesti?
_Heikkinen._ Ettekö pane pahaksenne?
_Loviisa._ En suinkaan!
_Heikkinen._ Eikö nuori neitikään?
_Loviisa._ Ei tietystikään!
_Heikkinen_ (itsekseen). Hän on ennakkoluuloton... Minä en huoli yhtään
peljätä... Hyvä! --
_Loviisa._ Veljeni on suositellut teitä vakavaksi nuoreksi mieheksi...
_Heikkinen._ Minä kiitän!
_Loviisa._ Oletteko raitis?
_Heikkinen._ Ehdottomasti raitis!
_Loviisa._ Ja säästäväinen?
_Heikkinen._ Tavattoman säästäväinen! -- En koskaan maksa enemmän kuin
kaksikymmentä penniä pullollisesta soodavettä.
_Loviisa._ Hyvä! -- Te saatte tyttäreni... Olkaa varma siitä!
_Heikkinen._ Mikä erinomainen onni! (Suutelee Loviisan kättä.) Minä
menen heti pukemaan päälleni hännystakin ja valkeat hansikkaat ja tulen
heti kosimaan. Hyvästi, rouvaseni! (Menee perälle.)
_Loviisa._ Hyvästi, vävyni!
_Heikkinen_ (kääntyy takasin). Anteeksi, mikä olikaan morsiameni nimi?
_Loviisa._ Karoliina!
_Heikkinen._ Minä kiitän! -- Hyvästi! (Menee perälle.)
_Loviisa._ Hyvästi!
_Heikkinen_ (kääntyy takasin). Anteeksi, saako Karoliina
kuusikymmentätuhatta myötäjäisiä?
_Loviisa._ No niille seuduin!... Eihän sitä voi niin pennilleen sanoa.
_Heikkinen._ Minä kiitän!... Eihän siitä ole niin väliä, jos on joku
markka enemmän tai vähemmän!... Hyvästi!
_Loviisa._ Hyvästi!
_Heikkinen_ (itsekseen). Nyt ei leski enää voi vahingoittaa.. Hei
vaan!... (Menee ulos perältä.)