_Maiju._ _Heiskanen_ (tulee perältä suuri voileipä kädessä).
_Heiskanen._ Hyvää huomenta, hyvää huomenta!
_Maiju._ Vai sinä se oletkin ... ja täydessä syömisen touhussa?
_Heiskanen._ Niin!... Kotona maalla syömme kuusi kertaa päivässä. Tämä
on vaan pieni välipala... Tahdotko sinäkin vähäsen?
_Maiju._ Ei, kiitoksia!
_Heiskanen._ Kyllä tämä on hyvää, vaikka täällä Helsingissä on vähän
kummallista voita.
_Maiju._ Kuinka niin?
_Heiskanen._ Se paleltaa niin hirveästi suuta ... (purasee palasen ja
irvistelee) ja sitte se sulaa niin sukkelaan. Sain tätä koko
teevadillisen tuomarin piijalta, tuossa viereisessä porstuassa, kun
illalla seisoin ja odotin, ja nyt juuri sain taas tämän annoksen lisää.
(Puree leipää ja irvistelee.)
_Maiju._ Ha-ha-ha ... sepä lystikästä... Sehän on jäätelöä, jota hän on
levittänyt leivälleen.
_Heiskanen._ _Jäätäkö_? Sitten ei olekaan ihme, jos se paleltaa! --
_Maiju._ Ei, _jäätelöä_ se on... Siihen pannaan sokeria ja jäätä ja
kaikkea tuota...
_Heiskanen._ Jäätäkö? -- Herrajesta! Sittenhän on mahaani mennyt jäätä.
_Maiju._ Tietysti! -- Ja sitä kai joskus tarvitseekin.
_Heiskanen._ Niin, niin... Mutta kuitenkin ... siitähän voi tulla
pahoja sisällisiä seurauksia...
_Maiju._ Eipä siltä näytä ulkoapäin... Et ole vähääkään muuttunut
eilisestä.
_Heiskanen._ Enkö todellakaan?... Kuules, sitten kai annat sen
suukkosen?
_Maiju._ Aamusilla sitten, johan sen sanoin.
_Heiskanen._ Nythän onkin aamu!
_Maiju._ Sinä olet niin tuhma ja kaikkea tuota!
_Heiskanen._ Usko vain niin ... voin sen ryöstääkin, jos niikseen...
_Maiju._ Koetappas vaan!
_Heiskanen._ Huvin tähdenhän huvimatkalla ollaankin. Piletissä seisoi,
kun isäntä sen osti »Matkustavaisten huviksi ja mukavuudeksi». Häh!
Suutelo on vain yksi suupala...
_Maiju._ Mutta se suupala ei satu minun huulilleni ... ymmärtääkö herra
sen ja kaikkea tuota! (Menee perälle.)