Korkeasti kunnioitettu h:ra pastori! Aivan nyt sain ystävällisen
ja hyvin tervetulleen kirjeenne 25 p:ltä viime huhtikuuta. Kuinka
tervetullut se oli, huomasin siitä, kun silmät kyyneltyivät lukeissa,
vaikka se sattui kovaan sotamiehen sydämeen.
Kiitoksia, h:ra pastori, nöyrimmästi minulle antamistanne
varoituksista nykyisten ja tulevien kiusausten suhteen. Jo monta
aikaa on näyttänyt minusta kummalliselta, että Herramme ja
Jumalamme niin erittäin pitkämielisesti on sallinut pimeyden voiman
soaista lunastettujen silmät, jottei heidän töistään saattanut
aavistaa, kuka heidät on lunastanut ja kenellä on omistusoikeus
heidän sieluihinsa, vaikka lupaus kuuluu, että Jesus on saava
voimakkaat saaliiksensa. Mutta kun omassa sydämessä saadaan havaita
ymmärrykselle käsittämättömällä tavalla, kuinka Jumala johdattaa
syntistä ajattelemaan murheen laaksossa olemisemme tarkoitusta
-- ja sitä seuraavaa loppua, että kelvottomimpana jouduttautua
armoistuinten luokse että syvimmässä alammaisuudessa Jumalan Hengen
johdolta kerjätä armoa Sovittajan korkean sovintouhrin tähden,
silloin selkenee myös, että Sovittajan esirukouksella rangaistus
on toistaiseksi jätetty, ympäri kaivamalla, jos se vielä olisi
mahdollista, taas hedelmättömän puun korjaamiseksi. Ja se onkin
tarkoitus, että Vapahtaja saattaisi voimallansa vaikuttaa kiusauksen
ajalla niihin, jotka toivovat ja rukoilemat saadaksensa totella
Jesuksen käskyä: _Tulkaat minun tyköni kaikki, jotka työtä teette ja
olette raskautetut, ja niin tahdon teitä virvoittaa._ Matth. 11: 28.
Mitä ulkonaisiin kiusauksiin ja niiden vaarallisuuteen tulee,
taitaa vaikein olla väärä oppi, joka valitettavasti nykyään
on monellainen. On tosiaankin vaikea löytää yksinkertaisuudessa
opetettuja oikealla evangelisella pohjalla, jotka kuitenkin oppinsa
levittämisellä pysyvät itsepäisinä, niinkuin esimerkiksi se opettaja
tekee, josta h:ra pastori puhuu ja joka asuu hyvin lähellä minua.
Hänpä vasta on tekeytynyt levittämään ajatustansa uskosta, mutta se
karskahtaa kallioon, kun Vapahtaja itse armollansa antaa johdattaa
yksinkertaisia.
Mitä taas sisällisiin kiusauksiin tulee, näyttää kysymys siitä
olevan komin vaikea, koska sisällinen tilamme useasti saattaa
semmoista osoittaa, että vaikka mielellämme tahtoisimme, emme
kuitenkaan uskalla, uskoa itseämme yhdistetyksi kalliin Vapahtajamme
kanssa. Ja tästä riippuu kuitenkin kaikki, niinkuin väärien
oppien raapustaminen, lapsellinen uskallus ensimäiseen käskyyn,
voitto jokapäiväisessä sodassa vihollisia vastaan, ja mitä ikinä
muuta tapahtunee. Minä hyvin mielelläni toivoisin saada teidän
selitystänne, h:ra pastori, milloin poloinen itseänsä pettämättä
saattaa uskoa itsensä Vapahtajan omaksi.
Minä olen ollut tilaisuudessa hankkia tuonta teidän, h:ra pastori,
käännöksistänne ja niissä luullut näkeväni hyvän osoitteen Jumalan
hyvyydestä hankkimaan suomalaisille talollisillemme semmoista
opetusta, joka on nykyajan hengellisten tarpeiden mukainen, kun
oppi niin haikeasti vääristellään valheellisesti ja itsepintaisesti
kestävien aatteiden mukaan. Niitten esipuhe sisältää samallaisen
hengen, joka on valloillansa siinä pienessä etsivien sielujen
joukossa, joihinka minäkin olen saanut onnen itseni lukea. Minä
olen varsin tyytyväisenä havainnut kysymyksessä olevan esipuheen,
valaisevine muistutuksineen, sisältävän opetuksia pahan estämiseksi
ja totuuden tietoon tulemiseksi, mitä totuutta sielun pitää käyttää
autuutta etsiessä. Sillä aina on helpompi sanoa minkälainen on
oltava, kuin opettaa, kuinka tullaan tarpeelliseen muutokseen, joka
armoitetulla pitää olla. Minä hankin siis itselleni huvin heti saada
vahvistautua ja vahvistaa omaiseni "Pyhän Raamatun Ytimestä."
Hartaita ja sydämellisiä terveisiä toivovat vaimoni ja koko
ympäristöni, niistä palvelustytöt Kristina ja Ester saadaksensa minun
kauttani lähettää h:ra pastorille. Saakaamme kerran kaikki yhteisesti
taivaassa tervehtiä toisiamme ja ihmetellä ansaitsemattoman armon
suuruutta. Tätä toivoo