Minun rakas opettajani ja opetusisäni! Voikaat hyvin ja Herran armo
ja rauha olkoon teidän ja lastenne kanssa!
Koska minä nyt näin pitkän ajan perästä vastaan teidän rakasta ja
ystävällistä kirjanne 25 päivästä heinäkuussa, jossa te pyydätte
minulta tietoa sieluni asiasta eli tilasta, niin nyt nöyryydessä
sen tunnustan, että kylmäkiskoisuus ja penseys tahtoo voittaa sekä
rukouksessa että Jumalan sanan lukemisessa, ja sitä vastaan hallita
hempeys puheissa ja halullisuus maailmaan ja rakkauteen. Kuitenkaan
ei ole Herran armo minussa ollut vaikuttamaton, sillä minä en
kuitenkaan ole ehdollisiin synteihin langennut, eikä hänen Henkensä
ole lakannut minua alati muistuttamasta ja Jesuksen tykö vetämästä.
Sentähden Kiitetty olkoon Jesuksen nimi Ja hyvin lausuttu aina, Sillä
se on satama ja niemi, Joka meille rauhan lainaa j.n.e. Minä olen
ollut terveenä ruumiin puolesta ja sekä vaimoni että lapseni ovat
terveenä... Malmberg, josta te mainitsette, oli täällä kesäkuussa
ja otti minulta kirjoja 8 Itse koettelemusta, 10 Ystävällistä
varoitusta, 5 Huutavan ääntä. Kyllä hän niistä lähettää teille
rahan ja tiedon. Se vaimoihminen Isosta Kyröstä kotosin, josta te
kirjassanne mainitsette, on vielä pysynyt jumalisuudessansa. Teidän
käskynne jälkeen annoin minä kahden riksin edestä kirjoja hänen
köyhyytensä avuksi.
Jakob Eweli.
27. _Ulosveto "Wäärän opin kauhistus" kirjasta_. [Katso Wäärän opin
kauhistus. Kuopiossa 1854, s. 112.]
Kuin he ensikerran tulivat Liperin seurakuntaan, jossa minä
(nimittäin Renqvist) siihen aikaan olin papin viran toimittajana,
niin oli heitä 4 eli 5 henkeä. Toisella kerralla tuli jo itse
päämieskin usiampain apulaistensa kanssa. Mutta ei he kielistänsä
minulle mitäkään sanoneet, eikä niillä puhuneet, kuin he tiesivät,
etten minä niitä kärsinyt. Sillä minä olin jo sitä ennen eli jo v.
1817 tullut ymmärtämään, ettei mokomat kielet ole muun kuin pahan
hengen antamat villitykset. Eikä he myöskään minun kuulteni puhuneet
rukouksen poisheittämisestä eikä muista villityksistänsä. Kuitenkin
olivat he kotia palatessansa kylissä heränneillen ihmisille sanoneet:
tällä tavalla kuin te olette alkaneet sielunne asian valvomisen ei
tule tolkkua koko talkkunastanne; sillä tämä teidän pappinne pitää
teitä lain piinan penkissä, tuin hän itsekin siinä on; ja vaikkei
hän sitäkään tekisi, niin ei hän kuitenkaan tiedä sielunne tiloja
ja sentähden ei hän myöskään taida ojentaa teitä oikialle tielle.
Siihen asiaan tarvitaan hengellisillä kielillä puhujat; sillä ne
tietävät, missä tilassa kukin ihminen on sielunsa puolesta, ja sen
vuoksi he myöskin taitavat ojentaa oikialle tiellen. Mutta kuin
tämä teidän pappinne ei mitään tiedä erinomaisista Pyhän Hengen
vaikutuksista, vaan ne omat hänelle hulluus, niinkuin Paavali sanoo,
niin sentähden emme saata tänne teillen lähettää kielillä puhujoita,
jonka tähden tarvitsisi joitakuita teistä tulla meidän puolelle
saamaan kielillä puhumisen lahjan, jotka sitten olisivat ojentajina
kaikille muillenkin, ja heistä sitte se lahja tulisi muillenkin
niille, joillen se tulisi. Tähän heidän hyvään neuvoonsa jo muutamat
rupesivatki suostumaan ja sentähden olivat liiton keskenänsä tehneet
lähteäksensä sinne. Mutta juuri heidän lähtöpäivänänsä tapahduin
minä tulemaan sairasta ripittämään siihen kylään, josta he olivat
lähtemässä, jossa tilassa yksi lähtemistä toki ilmoitti minullen koko
heidän aikomuksensa. Ja kuin minä sitten selitin heille ne kielet,
joita oppimaan he olivat lähtemässä, niin ei yksikään ainoa lähtenyt
mokomaan kielten kouluun. Mutta kun minä pelkäsin seurakunnassa
olevan muitakin, joilla olisi aikomus sinne lähteä, niin minä yhtenä
sunnuntaina saarnastuolista kuuluutin, ettei yksikään mahtaisi
olla niin hullu, joka läksisi mokomiin mustalaisten kulkemisiin.
Ja sen jälkeen ei enää kuulunutkaan senkaltaisia aikomuksia, sitä
vähemmin tapahtui lähtemisiä mokomaan kielten akatemiaan. Jolla
tavalla päästiin siitä seikasta. Kuitenkaan ei kauvan oltu rauhassa,
kuin jo tuli villitsiäin joukkokunnasta yhtä haavaa kolme kielillä
puhujata, jotka ei kyllä minun saapuilla ollessani ilmoittaneet
kieliänsä; mutta minun poissaollessani olivat he kielillänsä puhuneet
minun asuntohuoneessanikin. Kuitenki he olivat julki jumalattomat
ulkonaisessaki käytöksessänsä, niin ei kukaan lukua pitänyt heistä,
eikä heidän kielistänsä, jolla tavalla heidänkin yrityksensä meni
tyhjään. Mutta ei vieläkään päästy heistä urkoin rauhaan. Sillä
yhtenä lauantai-iltana, minun pitäessäni rukouksia kirkkotuvassa
kirkkoväen kanssa, rupesi yksi mies villihenkien lahkokunnasta
korkealla äänellä panemaan kieltänsä, mutta kuin minäkin ymmärsin
yskän, nousin minä ylös polviltani ja käskin muutki nousemaan ja
tarttumaan siihen älinän pitäjään mieheen ja kantamaan hänen ulos
koko huoneesta, joka myöskin niin tehtiin, ja se saatti, että toki
siihen paikkaan jäi häneltä koko hänen kielensä: sillä ei hän enää
niillä puhunut, maikka hän oli koko kesän työmiehenä seurakunnassa.
Mutta kuin näitten kielten rohvessuorit (professorer) saivat kuulla,
kuinka minä olin pilkannut heidän kieliänsä ja ne hylännyt, ja
erinomattain kuin heidän päärohvessuorinsa (primarius) sen kuuli,
niin ei hän enää, ei suusanalla, eikä kirjallisesti tullut antelemaan
minullen niinkuin ennen, evankeliumin suloisia lohdutuksia eli
lohduttelemaan minua näillä tavallisilla lohdutussanoilla: _joka ei
työtä tee, vaan uskoo sen päälle, joka jumalattoman vanhurskaaksi
tekee, hänen uskonsa luetaan vanhurskaudeksi_ Rom. 4: 5. Vaan
kirjallisesti tuli kaikkein suurimmalla lain pahalla minua otsaan
lyömään, sanoen: sinä, sen jaaveli, olet langennut pilkkaan Pyhää
Henkeä vastaan, _jota sinullen ei anneta anteeksi, ei tässä, eikä
tulevaisessa maailmassa_ Matth. 12: 31,32. Ja sen lisäksi sanoi: jos
et sinä itse tahdo mennä Jumalan valtakuntaan, niin älä ehkees estele
muita sinne menemästä Matth. 23: 13 ja sen kautta tee helvettiäs
vielä kuumemmaksi kuin se jo ilmanki on j.n.e.
28. _H. Renqvistiltä_ 14 p. elok. 1824. [Näissä H. Renqvistin
kirjeissä on kirjoittaja jättänyt pois ne, jotka eivät yleisesti
hyödytä. Kirj. muist.]
Rakkahin veljeni! Sinä luultavasti tiedät, että minua on taas
kutsuttu uudestaan Porvoosen, ryhtyäkseni siellä virkatoimeen,
minkätähden nyt jouduttaun matkalle sinne; mutta en saata, vaikka
minulla on kiire, jättää sinua tervehtimättä musteella ja kynällä,
kun ei käy laatuun personallisesti, koska minulle Rautalammitse on
suorempi tie, jota aion matkustaa.
Jo kauan sitte olen saanut sinun viimisen kirjeesi ja vasta nyt
vastaan siihen. Sinä sanot, että minun pitäisi olla enemmän
evangelinen niin hyvin itseni kuin sanankuuliaini suhteen. Minä sanon
sitä vastaan, että minun, sinun ja kaikkien ihmisten pitäisi olla
enemmän lailliset, kuin me olemme: sillä parempi on olla lain, kuin
synnin orjana. Sillä heräämisen pu'ussa tai sen varjossa emme saa
rikkoa lakia, jota me yhtä kaikki olemme tekevät, jollemme ahkeroitse
olla tottelevaiset, rakkaat y.m. Jumalalle. Ja sitä emme ahkeroitse,
kun emme huuda armoa ja apua, ja niinmuodoin olemme me tahallamme
tottelemattomia ja ilman rakkautta. Minä heti selitän lauseeni.
Sinä olet useasti kuullut, kuinka minä olen lausunut: nimittäin,
että syntinen, joka neuvottomana tuntee itsensä tuomituksi,
pitää ja saapi uskolla omata koko Kristuksen ansiot omaksensa ja
näyttää sitä omanansa vanhurskaalle ja pyhälle Jumalalle, joka
vaatii täydellistä vanhurskautta, rakkautta, tottelevaisuutta,
palvelusta, kiitollisuutta tai koko pyhän lakinsa täyttämistä, tahi
että semmoinen hengellisesti köyhä syntinen saapi uskoa pahuutensa
ja rikoksensa hänelle Kristuksen jo hänen ansionsa ja kuolemansa
vuoksi anteeksi annettaman, josta Raamatussa on monta esimerkkiä,
mutta etenkin vertaus tuhlaaja pojasta ja, että hän saapi uskoa sen
millainen hän on ajattelematta: parantuisinko, niin Herra kyllä
minua suurta syntistä armahtaisi. Tähän todistukseksi otan hyvin
monta esimerkkiä Raamatusta ja lauseita suomalaisesta kirkkomme
virsikirjan virsistä, niinkuin Niniveläiset, David, Manasse, syntinen
vaimo, publikani, Pietari, tuhlaaja poika, palvelia, joka oli
herrallensa tai kuninkaallensa velkaa kymmenen tuhatta leiviskää
ja selitän nämä esimerkit laveasti, vakuuttaakseni hengellisesti
köyhiä ja murheellisia, jotka eivät mielellänsä tahdo uskoa Jumalan
lupauksia, kun he oikeen tuntevat syntinsä ja sydämensä, vielä luen
minä tavallisesti heille muutamia värsyjä Math. 5 lu'usta ja useita
Vapahtajan omia, parhaita lupauksia. Virsikirjasta olen ennen kaikkia
lukenut heille N:ot 250, 251, 249, 258, 259, 263 ynnä monta muuta
saman sisältöistä ja kaksi viimistä värsyä virrestä 282, kuin myös
virren 292. Nämä lauletaan myöskin yleisesti kaikissa kokouksissa.
Vielä sanon heille, että jos he eivät uskalla uskoa, joka ei
olekaan ihmisen työ, niin pitää heidän rukoilla uskoa ja sitä toivoa;
ja jos he eivät heti saa vakuutusta, jota he toivovat, niin pitää
heidän kärsiväisyydellä odottaa Herran avunaikaa. Jos se ei tule,
vaikka he kauan ovat sitä rukoilleet ja odottaneet, pitää heidän
luottaa Jesuksen lupaukseen Matth. 5 lu'ussa, jossa hengellisesti
köyhiä ylistetään autuaiksi, vaikkei heille siitä ote annettu selvää
vakuutusta. Vielä kehoitan heitä tukemaan rukouksilla ja huokauksilla
sekä ajattelevaisuudella evangeliumia ja semmoisia kirjoja, jotka
selvästi vakuuttavat syntistä, että hän on tervetullut Vapahtajan
luona, vaikka hän olisi suurempi syntinen kuin hän on, jos hän maan
on katuvainen. Tätä tapaa olen käyttänyt lohduttaessani katuvaisia
syntisiä jo neljä tai viisi vuotta, vaikka minä vasta puolitoista
vuotta sitte sain vakuutuksen omalle sielulleni. Nyt pitää sinun
minulle anteeksi antaa, (niinkuin sinä myös teetkin, sillä minä
tunnen sinun) jos minä sanon sinulle, että sinä enemmän julkaiset
taitamattomuutesi, kuin mitään, joka olisi todellinen ja yhtäläinen
Raamatun opin kanssa, kun sinä sanot, että minun pitäisi olla enemmän
evangelinen, kuin olen. Mitenkä mielestäsi pitäisi minun olla enemmän
evangelinen? Ehkä siten, että minun pitäisi hiljaisesti mennä uskon
hedelmäin ohitse, jotka ovat: uusi Kuuliaisuus, oman-, maailman- ja
synninraskauden hylkääminen, ja sen sijaan Jumalan totisen ja
palavan rakkauden ahkeroitseminen: sillä siihen olemme luodut,
lunastetut, pyhitetyt ja käsketyt, mihin meidän pitää yöt ja päivät
rukoilla armoa, mieltymystä ja voimaa tai Pyhän Hengen apua sekä
uhraamaan itsemme kokonansa sisällisesti ja ulkonaisesti Hänelle,
joka on meidät tuonut, lunastanut ja pyhittänyt; ja kun se ei ole
meidän voimassamme rukoilla siihen armoa, ja jos me sillä armolla ja
voimalla, joka meille suodaan, tosiaankin saatamme jotain toimittaa,
niin pitää meidän kuitenkin pitämän itseämme suurimpina syntisinä ja
tahtoman armoa ainoastaan Jesuksen täyttämistyön ja sovintokuoleman
tähden. Onko tämä sinun ja muitten Kuopiossa, Nilsiässä ja Iisalmessa
olevain heränneitten mielestä laillisena olemista? Jos niin on,
saan teille suoraan sanoa, että te tahdotte ikäänkuin pettää
Jumalaa, jonka pitäisi teidän sillä tavalla sallia ehdollisesti olla
tottelemattomat, kylmät, mutta sen sijaan uida omassa-, maailman- ja
syntien rakkaudessa, ja ei ollenkaan tai ainakin välinpitämättömästi
hoitaa teidän sydämenne sisällistä ja ulkonaista oloa, joka olisi
Vapahtajan seuraamista ilman itsensä kieltämistä ja ilman, että
päivittäin kantaa ristinsä, ilman pyhitystä, uutta kuuliaisuutta,
tottelevaisuutta, lihan ristiin naulitsemista sekä monta muuta,
joista uudestisyntyneen ihmisen pitää tai rakkaudesta Vapahtajalle
on velvollinen vaarin ottamaan. Mutta minä arvaan minkätähden sitä
kutsutaan laillisena olemiseksi. Niin, sentähden, ettei lihalla ja
verellä ole mitään voittoa tästä opista.
Minä en sitä paljon ihmettele, että sinua loukkaa semmoinen
oppi, joka vaatii tottelevaisuutta ja rakkautta; sillä kun sinua
vasta-alkavaa ahdistavat semmoiset, jotka taitavat laveasti puhua
uskonnollisista asioista, niin sinä uskot kaikkea, mikä kiiltää; se
on vasta-alkavain tavallinen tapa. Minusta taas on kovin hullumaista
olla niin kauheasti yksinkertainen, olipa se ken tahansa, että pitää
tottelevaisuuden, rakkauden y.m. vaatimista vääränä oppina ja lain
työnä, vaadittakoon sitä keneltä hyvänsä, vaikka kääntymättömältä;
sillä Jumala itse vaatii sitä sanassansa kaikitta ihmisiltä ja
tarkoittaa kääntymättömillä niitä, jotka eivät saada totella ja
rakastaa enemmän kuin kuollut ihminen, kun heidän pitäisi kääntyä
ja anoa elämää ja voimaa siihen; mutta enemmän ihmettelen veli
Lundström'iä ja Wäänästä, jotka, ollen vanhat kristityt loukkaantuvat
selvästä ja Raamatussa yleisesti ja laveasti esitellystä opista,
joka on sydämenä ja lähteenä kaikkeen, minä tarkoitan rakkautta
Jumalaan, jota he kammoamat, vaikka he eivät julkea sitä suoraan
sanoa, vaan vääntelevät niin, että minä vaadin muka sitä myöskin
kääntymättömiltä, jota minä teen paljon vähemmän, kuin he itse
itseltänsä; sillä jos he sen tekisivät, nimittäin vaatisivat
itseltänsä rakkautta Jumalaan, niin he vähemmän loukkaantuisivat
puheesen ja oppiin rakkaudesta y.m. Mutta minä ymmärrän mistä se
tulee, niin, se tulee siitä, etteivät he mielellään tahdo hyljätä
herttaista mukavuutta ja penseyttä. Sillä totta sanoen, minä
olen murheella havainnut monta vuotta tätä ennen omani ja heidän
kylmyyteensä Vapahtajan seuraamiseen, jonka he myöskin alussa
tunnustivat, murehtivat siitä ja sanoivat, että pitäisi paremmin
ryhtyä asiaan; mutta sittemmin, kun siitä ei mitään tullut, vaan jäi
tyhjiin lupauksiin, rupesivat he Ruotsalaisen kehoituksesta enemmän
vastustamaan tätä hyvää ja terveellistä asiata, kuin tunkeutumaan
Vapahtajan rakkauteen. Myöskin ymmärrys sanoo, että pitää rakastaa
Jumalaa, Lunastajaa ja hyvän tekijää, ja jos ei sitä saata tehdä,
niin ei pidä ainakaan olla asiasta huoleton, kuten he yhtä kaikki
omat, kun eivät edes rukoile Vapahtajaa siitä, jaa, eivät salli,
että muutkaan rukoilevat ja puhuvat siitä. Onko tämä kristillistä ja
Raamatun opin mukaista? Ja kuitenkin kutsutaan tätä evangeliseksi;
ja jos joku tahtoo, että sen pitäisi olla toisin, niin sanotaan
häntä lain noudattajaksi. Tässä tilassa uskon minä olevan paremman
olla lain, kuin synnin orja, kuin rakkaudesta Vapahtajaan tahdotaan
kieltäytyä sisällisesti ja ulkonaisesti ja ahkeroidaan, ettei
vapaaehtoisesti rikota hänen käskyjänsä.
Tästä saatat sinä, rakas veli, jos tahdot, jotenkin päättää, oliko
se kaikki oikein, mitä Ruotsalainen y.m. viimeiseksi väittivät.
Minua silloin nuhdeltiin, että minä vaadin rakkautta Jumalaan
ja tottelevaisuutta hänelle ja pidän pitkiä rukoushetkiä, jonka
viimisen seikan sinäkin katsoit viaksi ja olit sen merkiksi, että
sinäkin kyllästyit siihen y.m. Minun mielestäni pitäisi sinun
pikemmin havaita oman sydämesi turmellus ja valittaa sitä, kuin
rukouksen pituutta, kun et mielelläsi tahdo puhua Jumalan kanssa.
Ruotsalaisesta y.m. olen minä makuutettu, että he kyllä omat tulleet
heräämiseen, mutta seisattuneet sitten löyhään kristillisyyteen tai
semmoiseen josta puhutaan "Monen hurskaan sielun puuttuvaisuus"
nimisessä kirjassa, minkätähden se on maan tekokristillisyyttä.
Minä en sano kristillisyyttäni paremmaksi, mutta minun sydämeni
ja omatuntoni eivät anna minun olla välinpitämättömänä, kylmänä
ja tyytyä semmoiseen kristillisyyteen, vaan minun on pyrkiminen
päästäkseni parempaan sydänten tilaan. Tähän antakoon armollinen
armahtajamme minulle, sinulle ja kaikille ihmisille armoa ja voimaa.
Minä en usko kirjevaihtomme vahingoittavan meitä ja toivon, ettet
sinä joudu harhateille, jos puhut ja seuraat sitä, mitä olen
kirjeessäni sanonut, jos vaan sinä jokapaikassa ymmärrät ajatukseni,
sillä tämä kirje on kiireesti kyhätty. Voi hyvin! Liperissä 14 p.
elok. 1824. H. R.
P.S. Sinä sanot minun kovin paljon kehoittavan rukoukseen. Rakas
veli, Raamattu kehoittaa siihen vielä enemmän ja mitä Raamattu
kehoittaa, sitä pitäisi meidänkin kehoittaman, käyköönpä sitten
kuinka hyvänsä. Ah, sinä rakas rukous, kuinka paljon hyvää sinä
tuot ylhäältä! Lue myötäseuraava kirjanen, siinä sinä saat nähdä,
kuinka meidän pitää pysyä tarkkaan Jumalan sanassa, mutta ei missään
muussa. Minä en mitään pahaa ajattele sinusta, mutta luulen vaan,
että sinä saatat helposti joutua harhatielle, hienompaan kiihkoon,
penseyteen j.n.e., kun sinä jättäydyt välinpitämättömäksi rukouksen
harjoittamisesta tai sallit vähentää niitä, sekä vähennät muita
harjoituksia, uskoen niitten olevan lain-täyttämis- ja -töiden oppia,
joka on hienoa viekkautta. Sinä sanot, ettet sinä pidä kielillä
puhumista pääasiana, mutta Pyykkö puolustaa sitä ja sanoo: he puhuvat
oikeaa Kanaan kieltä, ja niin muodoin vertaa sitä oikeaan Kanaan
kieleen. Viimeksi oli kielillä puhuja Nilsiästä Ruotsalaisen kanssa
Kuopiossa. Pyykkö sanoo laveassa kirjoituksessaan minun oppiani
vastaan eräässä paikassa: ei oikeat kristityt rukoile polvillansa
muulloin kuin suurissa kokouksissa [A. Pyykön kirje on painettu prof.
Matth. Akianderin "Historiska upplysningar om religiösa rörelserna i
Finland" teoksen VI osassa siv. 190.], minkätähden minä vastaisin:
jos niin olisi, niin ei Kristus olisi ollutkaan oikea kristitty,
sillä hän rukoili polvillansa yksinäisyydessä, niinkuin nähdään,
ollessansa yrttitarhassa.