Egypti oli lumoava — vihreä kaistale mattoa, ja tuota kaistaletta
pitkin käveli edestakaisin neljä erilaista eläintä ja yksi ja sama
ihminen. Fieldingin oli asioidensa vuoksi pysähdyttävä sinne muutamiksi
päiviksi. Hän nousi jälleen laivaan Aleksandriassa. — Kirkas sininen
taivas, tasainen tuuli ja puhdas matala rannikkoviiva, kuinka suuresti
ne erosivatkaan Bombayssa vallitsevasta sekamelskasta! Kreeta
toivotti hänet sen jälkeen tervetulleeksi pitkillä lumipeitteisillä
vuorijonoillaan, ja sitten seurasi Venetsia. Kun hän nousi maihin
torille, kohotettiin kauneuden täyttämä malja hänen huulilleen ja
hän tyhjensi sen tuntien olevansa uskoton. Venetsian rakennukset
sijaitsivat kaikki oikeilla paikoillaan, kuten Kreetan vuoret
ja Egyptin kedotkin, mutta kaukaisessa Indiassa ei ollut mikään
oikealla paikallaan. Epäjumalien temppelien ja kömpelöiden vuorien
keskellä hän oli unhottanut muodon kauneuden. Niin, voiko olla
olemassakaan kauneutta ilman muotoa? Siellä täällä moskeoissa oli
kyllä havaittavissa pyrkimyksiä muotoon, joka oli jäykistynyt
liikkumattomaksi pelkästä hermostuneisuudesta, mutta mitäpä se oli
näiden Italian kirkkojen rinnalla! San Giorgio tuolla saarellaan,
jonka ilman sitä tuskin voisi ajatella kohonneen aalloista, ja Salute
halliten sen kanavan suuta, joka ilman sitä ei olisikaan Canale Grande.
Menneinä ylioppilaspäivinään hän oli kietoutunut San Marcon kirkon
moniväriseen huntuun, mutta nyt tarjottiin hänelle jotakin, joka oli
mosaiikkia ja marmoria kalliimpaa: sopusuhtaisuutta ihmistöitten
ja sen maan välillä, joka kannatti niitä, sivistystä, joka oli
noussut kaaoksesta, järjelliseen muotoon puettua henkeä, joka oli
tullut yhdeksi lihan ja veren kanssa. Kirjoitellessaan postikortteja
indialaisille ystävilleen hän tunsi, että he kaikki olivat tuomitut
olemaan sitä iloa vailla, jota hän nyt tunsi, tätä muodon aiheuttamaa
iloa, ja tiesi, että se oli vakava välimuuri. He olisivat kyllä
nähneet Venetsian komeuden, mutta eivät sen muotoa, ja vaikka Venetsia
ei olekaan samaa kuin Eurooppa, on se kuitenkin Välimerenkulttuurin
sopusuhtaisen kokonaisuuden osa. Välimeri on ihmisen mitta. Kun ihminen
poistuu näiltä ihmeellisiltä vesiltä joko Bosporin tahi Gibraltarin
kautta, hän lähestyy jotakin eriskummaista ja suurenmoista; ja
eteläisin portti johtaa kaikkein ihmeellisimpiin kokemuksiin. Hän
käänsi sille vielä kerran selkänsä ja astui pohjoiseen menevään junaan.
Kun hän sai katsella kesäkuun voikukkia ja tuhatkaunokkeja, hän tunsi,
kuinka hänen sisimmässään heräsivät henkiin hiljaiset romanttiset
unelmat, joiden hän jo aikoja sitten oli luullut kuolleen.