XVIII

Herra McBryde, piirikunnan korkein poliisipäällikkö oli Chandraporen

virkamiehistä järkevin ja parhaiten kasvatettu. Hän oli lukenut ja

ajatellut melkoisesti, ja onnettomaan avioliittoon joutuneena hän oli

suunnitellut itselleen kokonaisen elämänfilosofian. Hän oli kyynikko,

mutta ei mikään mahtailija, ei menettänyt milloinkaan malttiaan eikä

ollut epäkohtelias. Hän otti Azizin vastaan kohteliaasti, niin, melkein

tyynnyttävästi.

— Minun pitää sulkea teidät vankilaan, kunnes saan takuun teistä, hän

sanoi, — mutta ystävänne tulevat varmaankin pyytämään lupaa takuun

asettamiseen ja tietysti suodaan heille lupa käydä luonanne erinäisin

ehdoin. Olen saanut erinäisiä ilmoituksia, ja minun on pakko toimia

niiden mukaan, mutta minä en ole teidän tuomarinne.

Aziz itki, kun hänet vietiin pois. McBrydeä loukkasi hänen

akkamaisuutensa, mutta indialaiset eivät voineet milloinkaan

kummastuttaa häntä, sillä hänellä oli oma ilmastovyöhykkeitä

koskeva teoriansa. Se kuului: »Kaikki alkuasukasraukat ovat

pohjaltaan rikollisia siitä yksinkertaisesta syystä, että asuvat

kolmannenkymmenennen leveysasteen eteläpuolella. Heitä ei voida syyttää

mistään, koska heillä ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia — meistäkin

tulisi samanlaisia, jos asettuisimme asumaan tänne». Koska hän oli

syntynyt Karachissa [satamakaupunki Etu-Indiassa], näytti hän itse oman

teoriansa vastalauseelta, minkä hän joskus myönsikin surumielisesti

hymyillen.

— Siis vieläkin yksi, joka on paljastettu, hän ajatteli istuutuessaan

pöytänsä ääreen laatimaan selostusta maistraatille.

Fieldingin tulo keskeytti hänen työnsä.

Hän kertoi Fieldingille auliisti kaikki tietonsa. Neiti Derek oli

itse ajanut kaupunkiin Mudkul-autollaan noin tunti sitten, ja sekä

hän että neiti Quested olivat molemmat olleet surkeassa tilassa. He

olivat tulleet suoraan hänen huvilaansa, ja hän oli siellä kirjoittanut

heti muistiin heidän syytöksensä ja järjestänyt vangitsemisen

rautatieasemalla.

— Kuinka tuo syytös sananmukaisesti kuuluu?

— Siinä syytetään Azizia siitä, että hän oli seurannut neitiä luolaan

ja koettanut siellä tehdä hänelle häpeällistä väkivaltaa. Neiti oli

lyönyt häntä kiikarillaan, hän oli tarttunut siihen, jolloin hihna oli

katkennut ja neiti oli siten päässyt pakoon. Kun äsken tarkastimme

Azizin, löysimme kiikarin hänen taskustaan.

— Ei, ei, ei; tämä selviää kyllä viidessä minuutissa! Fielding huudahti

jälleen.

— Katselkaa sitä.

— Hihna oli todellakin katkennut, ja kotelon etuosa oli litistynyt.

Johdonmukainen todistusketju sanoi: »Syyllinen».

— Sanoiko neiti mitään muuta?

— Näyttää siltä kuin jokin kaiku olisi pelästyttänyt häntä. Kävittekö

te noissa luolissa?

— Näin yhden. Sielläkin kaikui. Oliko se koskenut hänen hermoihinsa?

— En voinut vaivata häntä kovin monilla kysymyksillä. Hän saa vielä

kärsiä melkoisesti, kun hänen pitää todistaa. En mielelläni ajattele

tulevia viikkoja. Toivon, että nuo Marabar-vuoret ja kaikki, mitä

niissä on, lepäisivät meren pohjalla. Ilta illan jälkeen saimme

katsella kerhosta niitä, eivätkä ne olleet muuta kuin viaton nimi...

Kas niin, nyt se jo alkaa. Hänelle tuotiin nimikortti. Vakil Mahomet

Ali, vangin lainopillinen neuvonantaja, pyysi puheillepääsyä.

McBryde huokasi, antoi luvan ja jatkoi: — Kuulin paljon muutakin

neiti Derekiltä, joka on vanha ystävämme ja puhuu peittelemättä. Hän

kertoi teidän lähteneen hakemaan muita ja heti sen jälkeen hän oli

kuullut kivien vyöryvän Kawa Dolin rinteellä ja nähnyt neiti Questedin

juoksevan suoraan jyrkännettä alas. Neiti Derek oli kiivennyt ylöspäin

jonkinlaista uomaa pitkin häntä vastaan. Kun hän oli kohdannut neiti

Questedin, oli tämä ollut vallan suunniltaan, hänen kypäränsä oli

pudonnut ja —

— Eikö hänellä ollut opasta mukanaan?

— Ei. Hän oli joutunut kaktuspensaikkoon, ja neiti Derek pelasti hänen

henkensä tulemalla paikalle juuri silloin, kun hän oli alkanut huitoa

ympärilleen. Sitten neiti Derek auttoi hänet autoon. Neiti Quested

ei ollut voinut sietää indialaista autonohjaajaa, vaan oli huutanut:

»Ajakaa hänet pois!», ja juuri se oli vienyt ystävättäremme oikeille

jäljille. He ajoivat suoraan huvilaamme, ja siellä he nyt ovat. Siinä

kaikki, mitä tiedän koko jutusta. Neiti Derek oli lähettänyt ohjaajansa

teidän luoksenne, ja mielestäni hän on käyttäytynyt hyvin järkevästi.

— Minun ei kai sallita tavata neiti Questediä? Fielding kysyi äkkiä.

— Luulen, ettei se hyödyttäisi mitään.

— Pelkäsin teidän sanovan niin. Mutta tahtoisin niin mielelläni.

— Hän on nyt sellaisessa tilassa, ettei hän voi ottaa vastaan ketään.

Ja tehän tunnette sitäpaitsi niin vähän häntä.

— En juuri ollenkaan. Mutta luulen hänen joutuneen jonkin hirvittävän

harhanäyn uhriksi ja tiedän poikaraukan viattomaksi.

Poliisipäällikkö säpsähti hämmästyksestä ja hänen kasvonsa

synkistyivät; hän ei pitänyt siitä, että hänen mielipiteitään

vastustettiin. — En aavistanut lainkaan teidän ajattelevan niin, hän

sanoi näyttäen siltä, kuin hän olisi hakenut apua allekirjoitetusta

syytöskirjelmästä, joka oli hänen edessään pöydällä.

— Tuo kiikari saattoi minut hetkiseksi ymmälle, mutta sitten

huomasinkin, ettei hän olisi voinut pistää sitä taskuunsa, jos hän

olisi koettanut hyökätä neidin kimppuun.

— Miksi ei? Kun indialainen käyttäytyy huonosti, ei hän ainoastaan

käyttäydy huonosti, vaan tekee vielä tyhmyyksiäkin.

— En nyt käsitä tarkoitustanne.

— Kuinkapa voisittekaan? Kun ajattelette rikoksia, ajattelette

englantilaisten tekemiä rikoksia, mutta täällä on aivan toisenlainen

psykologia. Uskallan lyödä vaikka vetoa, että aioitte kertoa

minulle hänen olleen aivan normaalin, kun hän laskeutui vuorelta

tervehtimään teitä. Ei ole mitään syytä otaksua, että hänen olisi

pitänyt olla kiihdyksissä. Lukekaa muutamia kapinaselostuksia, jotka

sopisivat paljon paremmin tämän maan raamatuksi kuin Bhagavad Gita,

vaikka olen melkein varma siitä, että molemmat ovat melko läheistä

sukua toisilleen. Enkö olekin hirveä? Mutta kuulkaahan nyt, herra

Fielding. Olen sanonut teille jo kerran ennenkin, että te olette

opettaja ja ajattelette ehkä senvuoksi tämän kansan parhaita puolia.

Mutta juuri siinä erehdytte. He voivat olla ihastuttavia poikina,

mutta minä tunnen heidät sellaisina, kuin he todellisuudessa ovat,

tultuaan täysikasvuisiksi. Katsokaa nyt esimerkiksi tätä. Hän näytti

Fieldingille Azizin lompakkoa. — Tarkastelin juuri sen sisältöä, joka

ei ole ollenkaan mieltäylentävä. Tässä on kirje joltakin ystävältä,

joka näkyy olevan porttolan pitäjä.

— En halua lukea hänen yksityiskirjeitään.

— Ne tullaan lukemaan oikeudessa hänen moraalisen tasonsa toteamiseksi.

Hän on järjestänyt kohtauksen Kalkuttaan.

— Riittää jo!

McBryde keskeytti lapsellisesti hämmästyneenä. Hänen mielestään oli

aivan luonnollista, että kaksi sahibia keskustelisivat kaikesta, mitä

he tietävät jostakin indialaisesta, eikä hän voinut ymmärtää, että

kellään voisi olla sitä vastaan mitään muistuttamista.

— Voihan olla mahdollista, että teillä on oikeus heitellä kivillä tätä

nuorta miestä, mutta sellaista oikeutta minulla ei ole. Tein aivan

samoin hänen ikäisenään.

Niin oli poliisipäällikkökin tehnyt, mutta hänen mielestään oli

keskustelu nyt poikennut vähemmän toivottavalle taholle. Hän ei pitänyt

Fieldingin seuraavastakaan kysymyksestä.

— Eikö neiti Questediä todellakaan voi tavata? Tiedättekö sen aivan

varmasti?

— Ette ole vielä selittänyt, mitä teillä oikein on sydämellänne. Miksi

tahdotte niin välttämättä puhutella häntä?

— Sen mahdollisuuden vuoksi, että hän peruuttaisi syytöksensä,

ennenkuin te lähetätte pöytäkirjan, ennenkuin Aziz tuomitaan

raiskausyrityksestä ja ennenkuin kaikki menee hullusti. Älkää nyt

viitsikö vastustella, vaan olkaa niin ystävällinen ja soittakaa neiti

Derekille tahi rouvallenne ja kysykää. Sehän käy helposti päinsä.

— Heille soittamisesta ei ole mitään hyötyä, poliisipäällikkö vastasi

ojentautuen ottamaan puhelimen käteensä. — Callendar ratkaisee tietysti

sen asian. Ette varmaankaan ymmärtänyt, että neiti Quested on vakavasti

sairaana?

— Callendar kieltää tietysti, sillä sitä vartenhan hän on olemassakin,

Fielding sanoi toivottomasti.

Odotettu vastaus saapui. Majuri ei halunnut kuulla puhuttavankaan

siitä, että hänen potilaitaan häirittäisiin.

— Tahtoisin vain kysyä neidiltä, onko hän aivan varma, vuorenvarma,

siitä, että juuri Aziz seurasi häntä luolaan.

— Ehkä rouvani voisi tiedustella sitä häneltä yhtä hyvin.

— Tahdon tiedustella sitä häneltä itse. Haluan, että joku, joka luottaa

Aziziin, kysyy sitä häneltä.

— Mitä eroa siinä olisi?

— Neiti Quested on nyt sellaisten ihmisten luona, jotka epäilevät

indialaisia.

— Hänhän kertoo vain oman tarinansa, vai mitä?

— Tiedän sen, mutta hän kertoo sen teille.

Herra McBryde kohotti kulmakarvojaan ja mumisi: — Hieman liian

hiuksenhienoa. Mutta kuinka tahansa, Callendar ei halua kuulla

puhuttavankaan siitä, että hänen potilastaan häiritään. Hän väittää,

ettei vaara ole vielä hetikään ohi.

He vaikenivat. Konttorista tuotiin vielä yksi nimikortti, Hamidullahin.

Vastustajat alkoivat koota joukkojaan.

— Minun täytyy lähettää tämä pöytäkirja nyt, Fielding.

— Toivon, ettette lähettäisi sitä.

— En voi muutakaan tehdä.

— Minusta koko tämä juttu on hyvin epätyydyttävä ja turmiollinen.

Lähestymme hirmuista onnettomuutta. Saan kai puhutella vankianne?

Poliisipäällikkö epäröi. — Hänen sukulaisensa näyttävät jo tulleen

tänne, hän sanoi.

— Niin, mutta sitten kuin hän on selviytynyt heistä.

— En halua lainkaan antaa teidän odottaa. Hyväinen aika! Teillä on

tietysti etuoikeus ennen kaikkia indialaisia. Tarkoitin vain, ettei se

mielestäni hyödytä mitään. Miksi tahdotte sekautua tähän juttuun?

— Pidän häntä syyttömänä.

— Syytön tai syyllinen, miksi puututte siihen? Mitä se hyödyttää?

— Hyödyttää ja hyödyttää! Fielding huudahti tuntien, ettei mistään

ollut apua. — Täytyyhän ihmisen saada hengittääkin joskus, ainakin

minun. En saa tavata neitiä enkä saa tavata häntäkään. Lupasin seurata

häntä tänne, mutta Turton sai minut käsiinsä, ennenkuin olin astunut

paria askeltakaan.

— Burra sahib toimii rehellisesti tavalliseen tapaansa,

poliisipäällikkö mumisi tunteellisesti. Ja koettaen olla näyttämättä

suojelevaiselta hän ojensi kätensä pöydän yli ja sanoi: — Pelkään,

että meidän kaikkien pitää nyt olla yksituumaisia, hyvä mies. Tiedän

kyllä olevani vuosiltani teitä nuorempi, mutta olen virkamiehenä

paljon vanhempi. Te ette voi tuntea tätä myrkytettyä maata niin hyvin

kuin minä, ja voitte luottaa minuun, kun sanon, että tilanne tulee

olemaan hyvin epämiellyttävä Chandraporessa muutamia viikkoja, hyvin

epämiellyttävä.

— Myönsinhän sen jo.

— Mutta sellaisina aikoina ei persoonallisia näkökohtia sovi ottaa

huomioon. Jokainen, joka ei pysy rivissä, on mennyttä miestä.

— En ymmärrä tarkoitustanne.

— Ette täysin. Rivistä poistunut ei ole ainoastaan itse mennyttä kalua,

vaan hän heikontaa ystäviensäkin asemaa. Jos te poistutte rivistä, jää

siihen aukko. Nuo shakaalit — hän viittasi asianajajien nimikortteihin

— odottavat juuri sellaista aukkoa.

— Saanko puhutella Azizia? kuului vastaus.

— Ette! Nyt, kun poliisipäällikkö tiesi Turtonin kannan, oli hänen

epäröintinsä hävinnyt. — Saatte puhutella häntä maistraatin luvalla;

minä en uskalla ottaa luvan antoa vastuulleni. Siitä voisi aiheutua

vaikeuksia.

Fielding vaikeni ajatellen, että jos hän olisi ollut kymmenen vuotta

nuorempi tahi oleskellut Indiassa kymmenen vuotta kauemmin, hän olisi

ehkä totellut McBryden kehoitusta. Mutta hän puri hampaansa yhteen ja

sanoi: — Keneltä minun pitää pyytää lupa?

— Pormestarilta.

— No, sehän sopii.

— Mutta Heaslop raukkaa ei pidä vaivata juuri nyt.

Silloin saapui lisää todistusaineistoa — pöytälaatikko Azizin

huvilasta. Muuan korpraali toi sen riemuiten huoneeseen.

— Naisten valokuvia! Niin, niin!

— Tämä on hänen vaimonsa, Fielding sanoi hitaasti.

— Kuinka tiedätte sen?

— Hän sanoi sen minulle.

McBryde hymyili epäilevästi ryhtyen penkomaan laatikkoa. Hänen

kasvojensa ilme muuttui urkkivaksi, melkeinpä eläimelliseksi. »Rouvapa

hyvinkin! Kyllä tunnen nuo rouvat!» hän ajatteli. Sitten hän sanoi

ääneen: — Niin, nyt teidän pitää poistua, rakas ystävä, ja Jumala

auttakoon meitä, Jumala auttakoon meitä kaikkia.

Ikäänkuin hänen rukouksensa olisi tullut kuulluksi, hiljaisuuden rikkoi

äkkiä erään temppelin kellon kumajaminen.