CASALEN VALTAUS.

Kun Bellarion ilmoitti aikovansa lopettaa Vercellin piirityksen,

ajatteli hän, varmistuttuaan siitä, ettei muullakaan tavoin voisi

valloittaa kaupunkia, muuatta Tukydideen opettamaa liikettä, jota hän

ennenkin oli monasti ja menestyksellä käyttänyt. Hänen oli saatava

Theodore pois rotankolostaan.

Hänen sveitsiläisensä, joita eivät turhat varusteet painaneet, tekivät

taivalta helposti ja nopeasti. He jättivät leirinsä Vercellin edustalla

keskiviikkoyönä ja jo seuraavan perjantain iltapuolella saapuivat he

Pavonen kylään. Täällä oli Koenigshofen majoittunut Facinon kolme

vuotta sitten käyttämiin asumuksiin. Bellarioninkin väki sai täältä

yösijan. Mutta väsyneitten sotilaitten levätessä istui uupumaton

ylipäällikkö suurimman osan yötä valveilla, huolehtien valmistuksista

leirin purkamista varten. Jo varhain aamulla hän Giasone Trottan

ja Koenigshofenin sekä ratsuväen kanssa lähti liikkeelle, jättäen

Stoffelin johtoon hitaamman jalkaväen ja tykistön ynnä kuormaston.

Hämärissä ratsasti etujoukko San Salvatoreen, missä levättiin,

ja seuraavana sunnuntaina aamupäivällä, juuri samaan aikaan kuin

Barbaresco saapui Vercelliin, ehti Bellarion, Valsassinan ruhtinas,

Casalen Lombardiaportille, kuljettuaan samaa tietä, jota monta

vuotta sitten nimettömänä orpona oli tarponut, paetessaan Casalesta

päämääränään Pavia ja kreikanopinnot.

Monia teitä oli hän siitämisin kulkenut, olipa käynyt Paviassakin,

ei kuitenkaan köyhänä koululaisena, vaan kuuluna kondottierina, eikä

kerjäämässä opin muruja yliopistosta, vaan vaatimassa parasta, mitä

kaupunki saattoi tarjota. Kreikankieli oli jäänyt oppimatta, mutta

sensijaan oli hän oppinut paljon muuta. Vieraaksi olivat silti jääneet

kanssaihmiset, perin arvottomaksi maallinen touhu. Siksipä olikin hän

iloinen ajatellessaan, että se taival, jonka hän viisi vuotta sitten

oli aloittanut juuri tässä paikassa, myös tähän paikkaan päättyisi.

Tehtävä, jonka hän niin umpimähkään oli ottanut suorittaakseen, oli

monien kummallisten vaiheitten jälkeen vihdoinkin loppuun saatettu.

Vain viimeistely enää puuttui. Kun sekin oli suoritettu, riisuisi

hän haarniskansa, luopuisi arvonimistään ja palaisi jalan käyden,

nöyrempänä kuin lähtiessään ja kerettiläisyydestään päässeenä,

Ciglianon luostarin rauhaisiin suojiin.

Hänen tunkeutumistaan Montferratin pääkaupunkiin ei kukaan ollut

estämässä. Linnaväen päälliköllä ei ollut mitään mahdollisuuksia

torjua aivan odottamatta ilmestyvää suurta armeijaa. Ja kun Casalen

asukkaat tänä sunnuntaiaamuna palasivat messusta, saivat he kummakseen

nähdä Liutprandin tuomiokirkon edustan ja aukiolle johtavat pääkadut

tulvillaan eri kansallisuuksiin kuuluvia sotilaita. Siinä oli

italialaisia, gascognelaisia, burgundilaisia, svaabeja, saksilaisia

ja sveitsiläisiä, ja heidän päällikökseen ilmoittautui pitkä mies,

joka julisti olevansa Montferratin markiisin Gian Giacomon armeijan

kenraalikapteeni.

Tämä tieto ei heitä ensinkään tyynnyttänyt. Sotaväen näkeminen pani

heidät pelkäämään ryöstöä ja tihutöitä.

Vanhainneuvosto kokoontui Bellarionin kutsusta kaupungintalolle saamaan

tietoa rosvopäällikön — kuten he otaksuivat — vaatimuksista.

Bellarion astui saliin muutamien upseeriensa seurassa. Hän oli täysissä

varustuksissa ja liikkui ryhdikkäästi ja arvokkaasti. Hovipoika kantoi

hänen kypäräänsä. Kohteliaasti ja ystävällisesti sanoi hän sanottavansa.

"Hyvät herrat, Casalen kaupungin ei millään muotoa tule säikähtää tätä

valtausta. Me emme taistele casalelaisia vastaan, eikä sotaväki tule

millään tavoin häiritsemään rauhaa, elleivät asukkaat siihen itse anna

aihetta. Rohkenemme toivoa teidän apuanne sille oikealle asialle, jota

ajamme. Mutta vaikka ette katsoisikaan voivanne toivomukseemme suostua,

ei minkäänlaisiin pakkokeinoihin tai painostukseen ryhdytä, niinkauan

kuin ette toimi meitä vastaan.

"Jalo ja mahtava herra Filippo Maria Visconti, Milanon herttua,

on kyllästyneenä teidän valtionhoitajanne, markiisi Theodoren,

hyökkäyksiin Milanon alueille ja hänen maananastuksiinsa, päättänyt

tehdä lopun holhoojahallituksesta, joka itse asiassa on vain

nimellinen, koska markiisi Theodore jo on kaapannut vallan käsiinsä, ja

asettaa valtaistuimelle täyteen ikään astuneen, laillisen ruhtinaanne,

markiisi Gian Giacomo Palaeologon. Pyydän täten teitä, hyvät herrat,

kansanne edustajina täyttämään velvollisuutenne ja vannomaan

uskollisuutta mainitulle markiisi Gian Giacomolle siinä tilaisuudessa,

joka tänä iltana vespertunnilla teille valmistetaan tuomiokirkossa."

Tämä pyyntö oli käsky, jota ei uskallettu vastustaa. Sillävälin oli

kaupunkilaisia jossakin määrin rauhoittanut Bellarionin joukoille

antama julistus, jossa sotilaille muistutettiin, että he majailivat

ystävällisissä suhteissa olevassa kaupungissa, jota oli saavuttu

suojelemaan ja puolustamaan, ja että jokainen ryöstöyritys tai

henkirikos rangaistaisiin kuolemalla. Sotaväki oli sijoitettu osaksi

linnoitukseen, osaksi Montferratin ruhtinaitten linnoitettuun

palatsiin. Tänne oli Bellarionkin majoittunut.

Istuen Theodoren työhuoneessa, vieläpä samassa nojatuolissa, jossa

Theodore oli istunut ottaessaan nuoren opiskelijan vastaan viisi

vuotta varemmin, kirjoitti Bellarion yön kuluessa ruhtinatar

Valerialle kirjeen, jossa hän kertoi päivän tapahtumista. Tämä kirje,

joka on niin siististi laadittu, että sitä voisi luulla joksikin

munkkikäsikirjoitukseksi, on säilynyt meidän päiviimme asti.

Ruhtinattaren ritari · 第 130 / 135 题