Kun Bellarion ilmoitti aikovansa lopettaa Vercellin piirityksen,
ajatteli hän, varmistuttuaan siitä, ettei muullakaan tavoin voisi
valloittaa kaupunkia, muuatta Tukydideen opettamaa liikettä, jota hän
ennenkin oli monasti ja menestyksellä käyttänyt. Hänen oli saatava
Theodore pois rotankolostaan.
Hänen sveitsiläisensä, joita eivät turhat varusteet painaneet, tekivät
taivalta helposti ja nopeasti. He jättivät leirinsä Vercellin edustalla
keskiviikkoyönä ja jo seuraavan perjantain iltapuolella saapuivat he
Pavonen kylään. Täällä oli Koenigshofen majoittunut Facinon kolme
vuotta sitten käyttämiin asumuksiin. Bellarioninkin väki sai täältä
yösijan. Mutta väsyneitten sotilaitten levätessä istui uupumaton
ylipäällikkö suurimman osan yötä valveilla, huolehtien valmistuksista
leirin purkamista varten. Jo varhain aamulla hän Giasone Trottan
ja Koenigshofenin sekä ratsuväen kanssa lähti liikkeelle, jättäen
Stoffelin johtoon hitaamman jalkaväen ja tykistön ynnä kuormaston.
Hämärissä ratsasti etujoukko San Salvatoreen, missä levättiin,
ja seuraavana sunnuntaina aamupäivällä, juuri samaan aikaan kuin
Barbaresco saapui Vercelliin, ehti Bellarion, Valsassinan ruhtinas,
Casalen Lombardiaportille, kuljettuaan samaa tietä, jota monta
vuotta sitten nimettömänä orpona oli tarponut, paetessaan Casalesta
päämääränään Pavia ja kreikanopinnot.
Monia teitä oli hän siitämisin kulkenut, olipa käynyt Paviassakin,
ei kuitenkaan köyhänä koululaisena, vaan kuuluna kondottierina, eikä
kerjäämässä opin muruja yliopistosta, vaan vaatimassa parasta, mitä
kaupunki saattoi tarjota. Kreikankieli oli jäänyt oppimatta, mutta
sensijaan oli hän oppinut paljon muuta. Vieraaksi olivat silti jääneet
kanssaihmiset, perin arvottomaksi maallinen touhu. Siksipä olikin hän
iloinen ajatellessaan, että se taival, jonka hän viisi vuotta sitten
oli aloittanut juuri tässä paikassa, myös tähän paikkaan päättyisi.
Tehtävä, jonka hän niin umpimähkään oli ottanut suorittaakseen, oli
monien kummallisten vaiheitten jälkeen vihdoinkin loppuun saatettu.
Vain viimeistely enää puuttui. Kun sekin oli suoritettu, riisuisi
hän haarniskansa, luopuisi arvonimistään ja palaisi jalan käyden,
nöyrempänä kuin lähtiessään ja kerettiläisyydestään päässeenä,
Ciglianon luostarin rauhaisiin suojiin.
Hänen tunkeutumistaan Montferratin pääkaupunkiin ei kukaan ollut
estämässä. Linnaväen päälliköllä ei ollut mitään mahdollisuuksia
torjua aivan odottamatta ilmestyvää suurta armeijaa. Ja kun Casalen
asukkaat tänä sunnuntaiaamuna palasivat messusta, saivat he kummakseen
nähdä Liutprandin tuomiokirkon edustan ja aukiolle johtavat pääkadut
tulvillaan eri kansallisuuksiin kuuluvia sotilaita. Siinä oli
italialaisia, gascognelaisia, burgundilaisia, svaabeja, saksilaisia
ja sveitsiläisiä, ja heidän päällikökseen ilmoittautui pitkä mies,
joka julisti olevansa Montferratin markiisin Gian Giacomon armeijan
kenraalikapteeni.
Tämä tieto ei heitä ensinkään tyynnyttänyt. Sotaväen näkeminen pani
heidät pelkäämään ryöstöä ja tihutöitä.
Vanhainneuvosto kokoontui Bellarionin kutsusta kaupungintalolle saamaan
tietoa rosvopäällikön — kuten he otaksuivat — vaatimuksista.
Bellarion astui saliin muutamien upseeriensa seurassa. Hän oli täysissä
varustuksissa ja liikkui ryhdikkäästi ja arvokkaasti. Hovipoika kantoi
hänen kypäräänsä. Kohteliaasti ja ystävällisesti sanoi hän sanottavansa.
"Hyvät herrat, Casalen kaupungin ei millään muotoa tule säikähtää tätä
valtausta. Me emme taistele casalelaisia vastaan, eikä sotaväki tule
millään tavoin häiritsemään rauhaa, elleivät asukkaat siihen itse anna
aihetta. Rohkenemme toivoa teidän apuanne sille oikealle asialle, jota
ajamme. Mutta vaikka ette katsoisikaan voivanne toivomukseemme suostua,
ei minkäänlaisiin pakkokeinoihin tai painostukseen ryhdytä, niinkauan
kuin ette toimi meitä vastaan.
"Jalo ja mahtava herra Filippo Maria Visconti, Milanon herttua,
on kyllästyneenä teidän valtionhoitajanne, markiisi Theodoren,
hyökkäyksiin Milanon alueille ja hänen maananastuksiinsa, päättänyt
tehdä lopun holhoojahallituksesta, joka itse asiassa on vain
nimellinen, koska markiisi Theodore jo on kaapannut vallan käsiinsä, ja
asettaa valtaistuimelle täyteen ikään astuneen, laillisen ruhtinaanne,
markiisi Gian Giacomo Palaeologon. Pyydän täten teitä, hyvät herrat,
kansanne edustajina täyttämään velvollisuutenne ja vannomaan
uskollisuutta mainitulle markiisi Gian Giacomolle siinä tilaisuudessa,
joka tänä iltana vespertunnilla teille valmistetaan tuomiokirkossa."
Tämä pyyntö oli käsky, jota ei uskallettu vastustaa. Sillävälin oli
kaupunkilaisia jossakin määrin rauhoittanut Bellarionin joukoille
antama julistus, jossa sotilaille muistutettiin, että he majailivat
ystävällisissä suhteissa olevassa kaupungissa, jota oli saavuttu
suojelemaan ja puolustamaan, ja että jokainen ryöstöyritys tai
henkirikos rangaistaisiin kuolemalla. Sotaväki oli sijoitettu osaksi
linnoitukseen, osaksi Montferratin ruhtinaitten linnoitettuun
palatsiin. Tänne oli Bellarionkin majoittunut.
Istuen Theodoren työhuoneessa, vieläpä samassa nojatuolissa, jossa
Theodore oli istunut ottaessaan nuoren opiskelijan vastaan viisi
vuotta varemmin, kirjoitti Bellarion yön kuluessa ruhtinatar
Valerialle kirjeen, jossa hän kertoi päivän tapahtumista. Tämä kirje,
joka on niin siististi laadittu, että sitä voisi luulla joksikin
munkkikäsikirjoitukseksi, on säilynyt meidän päiviimme asti.