"Huomenna". Bellarionin ääni oli kova, järkähtämätön. "Ehkä aivonne
toimivat helpommin silloin. Jos olette täällä puolenpäivän maissa,
saatte kaikki tiedon suunnitelmistani. Hyvää yötä!" Hän lähti.
He eivät kokoontuneet puolenpäivän aikana, vaan tuntia aikaisemmin.
Carmagnola oli lähettänyt heille sanan. Astuessaan asesaliin oli
hän äärimmäisen kiihtynyt. Belluno, da Tenda, Stoffel, kolme muuta
upseeria, ruhtinatar ja markiisi Gian Giacomo istuivat jo kaikin
odottamassa. Bellarion ei ollut saapuvilla. Carmagnola selitti ensi
töikseen, miksi ei ollut häntä kutsunut.
Kun Bellarion tasan kello kaksitoista ilmestyi paikalle, hämmästyi
hän hiukan yllättäessään heidät kiivaasti keskustelemassa pöydän
ympärillä. Täällä oli selvästikin istuttu koolla jo jonkun aikaa. Joku
puhui sangen tuohtuneessa äänensävyssä, toisten tehdessä kovaäänisiä
huomautuksia. Hitaasti nousi Bellarion huoneeseen johtavia kiviportaita
ja lähestyi pöytää.
Huoneessa syntyi äkkiä täydellinen hiljaisuus ja kaikki kääntyivät
katsomaan häntä. Hän tervehti hymyillen, mutta huomasi heti, että
äänettömyys oli luonnoton ja pahaenteinen.
Istuutuen pöydän ääreen antoi hän katseensa solua miehestä mieheen
ja jäi lopulta tuijottamaan Carmagnolaa, joka istui ruhtinattaren ja
Gian Giacomon välissä. "Mistä te keskustelette?" kysyi hän. Carmagnola
vastasi. Hänen äänensä oli töykeä ja vihamielinen ja hän vältti
katsomasta Bellarionia silmiin.
"Aioimme juuri kutsua teidät tänne. Olemme saaneet tietää, kuka
on kavaltanut meidät Theodorelle ja ilmoittanut hänelle kaikista
hommistamme, myöskin viimeöisestä hyökkäysyrityksestä."
"Varsin hyvä, vaikka tieto tuleekin liian myöhään. Kuka teidän
kavaltajanne on?"
Vastausta ei kuulunut pitkään rupeamaan. Punoittava Stoffel hymyili
pahastuneesti ja ruhtinatar Valeria katsoi maahan, mutta muut jatkoivat
kyräilemistään. Bellarion närkästyi. Vihdoin työnsi Carmagnola hänelle
kokoonkäärityn pergamentin, jossa riippui murrettu sinetti. "Lukekaa."
Bellarion otti käärön ja aukaisi sen. Hänen ällistyksekseen se oli
osoitettu "Jalosukuiselle herra Bellarion Canelle, Valsassinan
ruhtinaalle". Hän kurtisti otsaansa ja punastui heikosti, mutta kohotti
sitten katseensa. "Kuka rohkenee murtaa minulle osoitetun kirjeen
sinetin?"
"Lukekaahan nyt", kertasi Carmagnola töykeästi. Bellarion luki.
"Hyvä Herra ja Ystävä. — Teidän uskollisuutenne pelasti viime yönä
Vercellin ja sen asukkaat varmasta tuhosta. Ellette te olisi meitä
varoittanut, olisi meidät ehdottomasti saatu yllätetyiksi. Haluan
teidän saavan tiedon kiitollisuudestani ja vakuutan palkitsevani
teidät niin hyvin kuin taidan, jos edelleenkin palvelette minua yhtä
auliisti kuin tähän asti.
_Theodore Palaeologo_."
Hiukan hämmentyneenä, mutta yhä tyynenä ja melkeinpä pikkuisen
huvitettunakin kohotti Bellarion päätään.
"Missä tämä on kyhätty kokoon?" uteli hän.
Carmagnola vastasi viipymättä: "Vercellissä, markiisi Theodoren
työhuoneessa. Hän on kirjoittanut sen omakätisesti, kuten ruhtinatar
Valeria on todistanut, ja sinetti on niinikään hänen omansa. Vieläkö
ihmettelette, että mursin sen?"
Bellarionin kasvoille levisi hämmästynyt ilme. Hän loi katseen
ruhtinattareen, joka kiiruhti vakuuttamaan: "Käsiala on tosiaan setäni."
Bellarion käänteli kirjettä ja tutki sinettiä. Hänen ilmeensä kirkastui
yht'äkkiä ja hän naurahti. Siirrettyään tuolinsa vähän sivuun, niin
että saattoi nähdä heidät kaikki, virkkoi hän:
"Ottakaamme asiat järjestyksessä. Mistä saitte tämän kirjeen,
Carmangnola?"
Carmagnola nyökkäsi Bellunoa kohti ja Belluno vastasi vihaisesti:
"Muuan moukka, joka tuli Vercellin taholta, osui tänään miesteni
tielle. Hän pyysi päästä teidän puheillenne. Sotilaani toivat hänet
tietysti minun luokseni ja minä kysyin, mitä asiaa hänellä oli teille.
Hän vastasi tuovansa viestiä. Tiedustelin, mitä viestiä muka teille
voitaisiin tuoda Vercellistä, mutta hän ei vastannut, ennenkuin käytin
pakkokeinoja. Silloin hän luovutti tämän kirjeen. Aavistaen pahaa vein
sekä kirjeen että sen tuojan herra Carmagnolan asuntoon."
Bellarion täydensi itse hänen selontekonsa. "Ja Carmagnola, aavistaen
pahaa hänkin, suvaitsi avata kirjeen, ja totesi, että asiat olivat
juuri niin hullusti kuin hän oli pelännyt."
"Aivan niin."
Bellarion katseli heitä huvitettuna, silmät sikkarassa, ja nauroi
lopulta makeasti.
"Luoja teitä armahtakoon, Carmagnola! Olen monasti ajatellut, että
teidän vielä käy huonosti tässä maailmassa.
"Ja minä olen aivan varma siitä, että teidän käy huonosti", kivahti
Carmagnola, mutta hänen sanansa vain lisäsivät Bellarionin iloisuutta.
"Te muut olette tietenkin samaa mieltä. Kirje ja Carmagnolan todistelu
ovat saaneet teidät vakuutetuiksi petollisuudestani."
"En ainakaan minä usko", vastusti Stoffel.
"Te ette kuulu näitten sekapäisten herrojen joukkoon, Stoffel."
"Ette te tästä pääse parjauksilla", varoitti Tenda.
"Tekin, Ugolino! Ja te, ruhtinatar — ja markiisi! No, hyvä! Vai en
pääse tästä parjauksilla. Tämän kirjeen avulla kaiketi kuitenkin
selviän. Se on nimittäin valhetta alusta loppuun, allekirjoitusta ja
sinettiä myöten."
"Mitä?" huudahti ruhtinatar. "Tarkoitatteko, että se on väärennetty?"
"Itsehän ilmoititte, että se on väärentämätön. Mutta lukekaapa se
uudestaan."
Hän viskasi pergamentin pöydälle. "Markiisi Theodore ei arvostele
älyänne varsin loistavaksi, Carmagnola, ja kaikki osoittaa, että hän on
oikeassa. Kysykääpä itseltänne: jos todella olisin Theodoren ystävä,
kirjoittaisiko hän minulle kirjettä, joka ehdottomasti tekee jatkuvan
avustustoimintani mahdottomaksi? Kirje on aivan selvästi osoitettu
minulle henkilökohtaisesti ja alla on hänen täydellinen nimensä,
niin ettei mikään erehdys voi tulla kysymykseenkään. Lisäksi on hän
varustanut pergamentin sinetillään, niin että ken hyvänsä, joka saa
asiakirjan käsiinsä, heti voisi ymmärtää, mistä on kysymys."
"Luultiin sotilaitten, jotka saisivat miehen kiinni, heti tuovan hänet
teidän luoksenne", huomautti Carmagnola.
"Niinkö? Eikö teidän mielestänne ole mitään kummallista siinä, että
mies osuikin juuri teidän sotilaittenne käsiin, vaikka teidän osastonne
on syrjässä Vercellin-Quinton tieltä? Mutta älkäämme hukatko suotta
aikaa. Lukekaa itse tuo kirje vielä kerran. Onko siinä ainuttakaan
asiaa, jota ei olisi voinut saattaa tietooni muulla tavoin tai jota
välttämättä olisi tarvinnut minulle ilmoittaa. Koko juttu on keksitty,
jotta minä joutuisin epäilyttävään valoon. Theodore kuitenkin on
hutiloinut tällä kertaa, ja samalla paljastanut omat aikeensa."
"Juuri samaa väitin niinä", virkkoi Stoffel.
Bellarion tuijotti häntä ällistyneenä. "Eikä teitä uskottu?" huudahti
hän.
"Eipä tietenkään, kurja kavaltaja!" ärjyi Carmagnola. "Niin typeriä me
emme ole, että luottaisimme mieheen, joka on saatu yllätetyksi."
"Minua ei ole yllätetty, mutta teidät ehkä pian yllätetään, Carmagnola,
ja yht'äkkiä huomaatte sätkyttelevänne Theodoren verkossa."
"Missä verkossa? Mitä ansoja hän muka asettelisi?"
"Kenties hän koettaa kylvää riitaa keskuuteemme. Kenties hän tahtoo
saada pois tieltä ainoan päällikön, jota hän kunnioittaa tällä
puolella."
"Olettepas te vaatimaton", irvisteli Carmagnola.
"Ja te olette umpisokea houkko", huusi Stoffel kiihtyneenä.
"Siinä tapauksessa olemme houkkoja kaikki tyynni", sanoi Belluno,
"sillä me olemme samaa mieltä kuin Carmagnola."
"Ah", virkkoi Bellarion masentuneesti, "yhtä tylsiä jok'ikinen.
Selvästi. Hyvä, tuokaa se kiinnisaatu lähetti tänne, niin teen hänelle
muutamia kysymyksiä."
"Minkävuoksi?"
"Jotta saisimme tiedon niistä ohjeista, joiden mukaan hän on toiminut.
Tuosta kirjeestähän ei ole mitään apua."
"Johan nyt jotakin. Kirje on aivan riittävä todistuskappale. Unohdatte,
että meillä sitäpaitsi on muitakin todisteita."
"Mitä? Vieläkö enemmän?"
"Niin. Esimerkiksi laiminlyöntinne viime yönä. Miksi ette hyökännyt? Ja
vielä: miksi lopetettaisiin piiritys? Mitävarten — ellette te kerran
ole Theodoren ystävä?"
"Jos selittäisin asian teille, ette kuitenkaan ymmärtäisi. Antaisin
teille ehkä vain uuden todistuksen ystävällisistä suhteistani
Theodoreen."
"Otaksuttavasti", sanoi Carmagnola, "Ercole, kutsu vartiosotilaat
tänne!"
"Mitä nyt!" Bellarion kavahti jaloilleen Bellunon noustessa, ja samassa
säntäsi Stoffelkin pystyyn hapuillen aseitaan. Ugolino da Tenda ja
muuan toinen upseeri hyökkäsivät hänen kimppuunsa ja riistivät häneltä
miekan, sillävälin kuin pari muuta tarrasi Bellarionin käsivarsiin.
Bellarion katsoi heitä pitkään ja siirsi sitten katseensa Carmagnolaan.
Hän oli kuin salaman lyömä. "Rohkenetteko te pidättää minut?"
"Vain vähäksi aikaa — siksi kunnes saamme päätetyksi, miten kanssanne
on meneteltävä. Teidän ei tarvitse odottaa kauan."
"Jumalani!" Hänen aivonsa toimivat työläästi, mutta hän tajusi
kuitenkin olevansa täydellisesti heidän vallassaan. Ulkona olevista
neljästätuhannesta miehestä olivat vain Stoffelin kahdeksansataa
sveitsiläistä hänen puolellaan. Muut tottelisivat ehdottomasti
ainoastaan omia päälliköltään. Ne upseerit, jotka tällä hetkellä
olisivat voineet häntä auttaa — Koenigsfyofen ja Trotta — olivat
Mortarassa. Rohkaisten itseään hiukan kääntyi hän ja sanoi
ruhtinattarelle:
"Madonna, olen teidän palveluksessanne. Kerran aikaisemminkin, silloin
kuin Carmagnola ehdotti siltojen rakentamista, epäilitte minua, mutta
huomasitte sitten olleenne väärässä."
Hitaasti kohotti neito katseensa. Se oli murheellinen ja masentunut.
Hänen kasvonsa olivat kuolonkalpeat.
"Muistanpa muutakin, herra. Muistan esimerkiksi Enzo Spignon kuoleman."
Bellarion hätkähti "Spigno!" toisti hän ja naurahti katkerasti. "Ja nyt
nousee Spigno haudastaan kostaakseen minulle."
"Ei kostaakseen, vaan tehdäkseen oikeutta. Mutta jo sekin rikos, josta
messer Carmagnola aikoo teidät tuomita, riittää saattamaan teidät
oikeaan valoon."
"Aikoo minut tuomita? Voiko minut tuomita ilman tuomioistuinta ja
oikeudenkäyntiä?"
Ei kukaan vastannut, ja äänettömyyden yhä vallitessa tulla tömistivät
vartiosotilaat saliin, asettuen Carmagnolan viittauksesta Bellarionin
kummallekin puolelle. Muuan upseereista kiskoi tikarin Bellarionin
vyöltä ja viskasi sen pöydälle. Bellarion kimpaantui.
"Tämähän on järjetöntä! Mikä teidän tarkoituksenne oikeastaan on?"
"Siitä neuvotellaan. Mutta älkää olko liian toiveikas, Bellarion!"
"Tekö minun kohtalostani päättäisitte? Te?" Hän katsoi Carmagnolasta
tämän kumppaneihin. Hieman kalpea hän oli, mutta yhäti oli hänen
hämmästyksensä suurempi kuin hänen pelkonsa.
Stoffel, joka ei enää kyennyt hillitsemään itseään, kääntyi
raivostuneena Carmagnolaan. "Te hätiköivä, omahyväinen hupsu. Jos
Bellarionia jostakin syytetään, ei häntä voi tuomita mikään muu kuin
herttuan tuomioistuin."
"Häntä syytetään täällä ja hänen syyllisyytensä on todistettu. Hän ei
ole voinut esittää ainuttakaan seikkaa puolustuksekseen. Tietenkin on
hänen tuomionsa langetettava täällä."
"Se on vastoin lakeja. Mitään oikeudenkäyntiä ei ole ollut, eikä teillä
ole valtaa sellaista toimeenpannakaan", väitti Stoffel.
"Olette väärässä, kapteeni. Sotalait..."
"Toistan vielä, että tämä ei ole mikään tuomioistuin. Jos Bellarionia
jostakin syytetään, on hänet lähetettävä Milanoon."
"Ja samalla on teidän lähetettävä sinne kaappaamanne sanansaattaja,
ainoa todistajanne", lisäsi Bellarion. "Se, että kieltäydytte
kutsumasta häntä tänne kuulusteltavaksi, osoittaa jo, etteivät
todistuksenne minua vastaan ole niinkään vakuuttavat."
Carmagnola karahti punaiseksi ja mulkoili synkästi pidätettyä. "Ellei
päätöksemme teitä tyydytä ja koska syytätte minua hienotunteisuuden
puutteesta, suostun toisenlaiseenkin ratkaisuun." Hän nousi ja
nakkasi päänsä taaksepäin. "Taistelkaamme, herra ruhtinas."
Bellarionin valjuille kasvoille levisi pilkallinen hymy. "Tulisiko
syyllisyyteni todistetuksi, jos te saisitte ratsastetuksi minut kumoon?
Todistaisiko teidän voittonne kaksinkamppailussa muuta kuin että te
olette painavampi, paremmin turnaukseen perehtynyt ja lihaksiltanne
voimakkaampi kuin minä? Asia on käsittääkseni selvä ilman mitään
yhteenottoakin."
"Jumala antaa voiton sille, joka on oikeassa."
"Äläst!" Bellarion nauroi. "Minua ilahduttaa, että lupaatte
sen. Unohdatte kuitenkin, että haasteoikeus on syytetyllä, siis
minulla. Sokeassa typeryydessänne te aina jätätte tärkeimmät asiat
huomioonottamatta. Tulisiko minun nyt käyttää oikeuttani ja haastaa
taisteluun se mies, jonka palveluksessa olen, nimittäin markiisi Gian
Giacomo?"
Hento nuorukainen loi häneen hämmästyneen, pelonsekaisen katseen.
Kauhistunut ruhtinatar päästi huudahduksen. Carmagnola rauhoitti
kuitenkin heitä vastauksellaan.
"Minä teitä syytän, herraseni; eikä hän."
"Te olette vain hänen valtuutettunsa", sanoi Bellarion, ja nuori
markiisi ponnahti kalpeana pystyyn.
"Valsassina on oikeassa", myönsi hän. "En voi kieltäytyä."
Bellarion katsoi hymyillen hämmentynyttä, taitamatonta Carmagnolaa.
"Aina te teette tyhmyyksiä", pilkkasi hän. Sitten hän kääntyi Gian
Giacomoon. "Ette voisi kieltäytyä, jos antaisin haasteen. Sitä en
kuitenkaan aio tehdä. Halusin vain osoittaa, ettei Carmagnolan tarjous
ollut minkään arvoinen."
"Vielä te toki osaatte olla säädyllinenkin", murahti Carmagnola.
"Kun taas te... Luoja teki teistä narrin, siinä kaikki."
"Viekää pois hänet!"
Sotilaat tarttuivat Bellarionin käsivarsiin ja veivät hänet huoneesta
ilman muuta.
Mutta ovi oli tuskin ennättänyt sulkeutua kun Stoffel jo räjähti.
Hän raivosi ja huusi, todisteli, väitteli ja herjasi heitä, vieläpä
ruhtinatartakin, nimitti heitä hulluiksi ja tylsimyksiksi ja uhkasi
lopulta nostattaa koko armeijan kapinaan. Ainakin tekisi hän
sveitsiläisineen kaikkensa estääkseen Carmagnolan panemasta aikeitaan
täytäntöön.
"Kuulkaa!" Carmagnola nosti kätensä. Käytävästä kuului myrskyisiä
suuttumuksen ja inhon ilmauksia, huudettiin ja meluttiin. "Armeijan
ääni vastaa teille: niiden ääni, jotka viime yönä hänen kavaltaminaan
haavoittuivat Vercellin muurien luona. Teitä lukuunottamatta, Stoffel,
ei armeijassa ole ainoatakaan upseeria, eikä teidän sveitsiläisiänne
lukuunottamatta ainoatakaan miestä, joka ei huomenna äänestäisi
kuolemantuomion puolesta."
"Myönnätte siis levittäneenne tietoa tästä ennenkuin edes olitte
kuulustellut Bellarionia! Taivaan Jumala! Te olette roisto, hullu
papukaija, kerskaileva apina! Annatte viheliäisen kademielenne johtaa
teidät murhatekoon! Mutta varokaa itseänne! Ei ole kaukana se päivä,
jolloin tyhjä kallonne tipahtaa hartioiltanne!"
He vaiensivat hänet ja toimittivat hänet ulos, ryhtyen senjälkeen
päättämään Bellarionin kohtalosta.