Quinton linnan asesalissa raivosi Carmagnola kuin häkkiin pistetty
pantteri, nuhraantuneena ja pettyneenä. Mekastaessaan kuin mielipuoli
syyti hän suustaan solvauksia ja vannoi ruhtinatar Valerialle, markiisi
Gian Giacomolle ja epäonnistumisen syytä tiukkaaville upseereille, että
herttuan joukot oli kavallettu.
Ruhtinatar istui pöydän päähän nostetussa valtavassa nojatuolissa,
nuoren markiisin nojatessa sen selkämystään. Taaempana seisoivat
arvojärjestyksessä Ugolino da Tenda, Ercole Belluno, Stoffel ja kolme
muuta upseeria. Heidän varuksensa kiilsivät sytytettyjen kynttiläin
valossa. Pöydän toisella puolen istui nojatuolissaan Bellarion, yllään
musta asepuku ja jaloissa lokaiset saappaat. Ylenkatseellisen näköisenä
hän kuunteli Carmagnolan sekavaa puhetta. Hän ymmärsi hyvin miehen
katkeruuden, ja senvuoksi hän koettikin pysyä mahdollisimman tyynenä.
Mutta liika on liikaa, eikä Bellarioninkaan kärsivällisyys ollut
rajaton.
"Ei tämä asia puhumalla parane, Francesco", huomautti hän lopulta.
"Tottapa ainakin toiste osataan olla varovaisempia."
"Ei tule mitään toista kertaa. Tämä yritys riitti. En olisi tähänkään
suostunut, ellette olisi ollut niin auttamattoman itsepintainen."
"Kaikki olisi käynyt laskelmien mukaan, jos te olisitte tehnyt
tehtävänne", kiljui Carmagnola aivan suunniltaan. "Jumalavita, sanon
vieläkin, että jos te olisitte hyökännyt niinkuin puhe oli, olisi
Theodoren täytynyt koota väkensä teitä vastaan."
Syytös ei järkyttänyt Bellarionin tyyneyttä. Upseerit, Stoffelia
lukuunottamatta, loivat häneen epäluuloisia katseita. Sveitsiläinen ei
voinut hillitä itseään, vaan purskahti suureen nauruun.
"Jos herra Bellarion tosiaankin olisi tehnyt itsensä syypääksi
laiminlyöntiin, ei teistä, hyvät herrat, kukaan olisi tällä haavaa
hengissä. Vain hänen nopea toimintansa ja hyökkäyksensä takaapäin
Theodoren joukkojen kimppuun teki meille perääntymisen mahdolliseksi."
"Merkitessänne tämän tosiasian", lisäsi Bellarion, "suvainnette
samalla muistaa, että ette istuisi tässä muita morkkaamassa, ellei
Stoffel jalkamiehineen olisi ottanut vastaan Theodoren oikean sivustan
hyökkäystä. Minusta tuntuu kuin olisi jonkinlainen kiitollisuudenilmaus
paremmin paikallaan kuin aiheeton syytteleminen."
Carmagnola katsoi Stoffelista Bellarioniin. "Ah, tietysti! Te
molemmat olette samaa maata! Meidän on kiittäminen teitä, Bellarion,
toiminnasta, joka käänsi taistelun tappioksi meille."
Bellarion jatkoi verkkaisesti: "Höpinänne on aivan järjenjuoksunne
mukaista."
"Niinkö? Niinkö? Haa! Missä on mies, jonka kerroitte tuoneen tiedon
Theodoren saamasta varoituksesta?"
"Mistä minä tietäisin?" Bellarion kohautti olkapäitään. "Ja mitä väliä
sillä on?"
"Mies tuo teille noin tärkeän ilmoituksen, ettekä kuitenkaan tiedä,
minne hän on joutunut!"
"Minulla oli muutakin tekemistä kuin hänen paimentamisensa. Minun oli
ajateltava teitä ja koetettava saada teidät satimesta, johon olitte
joutunut."
"Sanon vielä kerran, että teidän olisi ollut viisainta hyökätä omalla
tahollanne niinkuin sovittu oli."
"Emme lainkaan sopineet siitä, että hyökkäisin. Päätettiin vain, että
olisin hyökkäävinäni. Mutta tuntuu jo siltä kuin alkaisin puolustella
itseäni." Hän otti kypäränsä ja nousi.
"Teidän on puolustauduttava!" huudahti Carmagnola ja harppasi pitkin
askelin häntä kohti.
"Ainoa tekemäni virhe on se, että taivuin tuohon yölliseen
hyökkäykseen. Luulin todella, että meillä oli pieni menestymisen
mahdollisuus, ja kun piiritys olisi vaatinut kuukausikaupalla aikaa,
päätin yrittää. Epäonnistuimme. Huomenna aion lopettaa piirityksen."
"Aiotte lopettaa piirityksen!" Hämmästyneitä huudahduksia joka taholta.
"Enkä ainoastaan Vercellin, vaan myös Mortaran piirityksen."
"Entä mihin sitten ryhdytte?" kysyi Gian Giacomo. "Siitä päätetään
huomenna upseerien neuvottelussa. Nythän on jo kohta aamu käsissä.
Toivotan teille rauhallista lepoa, madonna. Hyvät herrat!" Hän kumarsi
ja aikoi poistua.