Talven rautainen käsi oli hellittänyt otteensa ja Pavian laajassa
metsässä, jossa Gian Galeazzo niin mielellään oli metsästellyt,
puhkesivat lehdet puihin. Yhä vielä oli Bellarion Filippo Marian
linnassa, mutta hänen säärensä oli jo melkein terve ja vain heikko
ontuminen ilmaisi, että se oli ollut kipeänä.
Nuori kondottieri puhui lähdöstään Bergamoon. "Tämä uneksiminen
on jo kestänyt liiankin kauan", sanoi hän ruhtinaalle, joka kovin
vastahakoisesti erosi uudesta ystävästä. Filippo Marian yksinäisyys
oli käynyt vieläkin tuntuvammaksi senjälkeenkuin Biandraten kreivitär
yhdessä Montferratin markiisin ja hänen sisarensa kanssa oli lähtenyt
Melegnanoon.
Mutta kirjoitettu oli, ettei Filippo Marian pitänyt jäädä yksin, sillä
samana iltana, jona Bellarion aikoi lähteä matkalle, tuotiin Facino
vakavasti sairastuneena Paviaan. Ankara leinikohtaus oli pakottanut
hänet lähtemään leiristä juuri kun pitkäaikainen piiritys näytti
lupaavan tuloksia.
Vanha kondottieri oli laihtunut ja hänen kasvonsa olivat käyneet
harmaankalpeiksi. Tukka oli melkein valkea. Mutta yhä oli hän täysissä
hengenvoimissa, tulinen ja kärsimätön kuin ennen.
Heti perille päästyään meni hän vuoteeseen ja vannoi, että leini, jota
hän nimitti jos jonkinlaisilla herjasanoilla oli siirtynyt aina vatsaan
asti. "Mombelli ennusti sitä."
"Missä Mombelli on?" kysyi Bellarion. Hän seisoi Filippo Marian kanssa
katosvuoteen ääressä.
"Mombelli — vieköön piru hänen sielunsa — jätti minut kuukausi
sitten, jolloin vielä olin verrattain hyvissä voimissa, lähteäkseen
herttua Gian Marian luo. Tällä lienee ollut aikomus nimittää hänet
henkilääkärikseen. Senjälkeen on muuan pavialainen lääkäri hoidellut
minua." Kivut panivat hänet voihkaisemaan. Tuokion kuluttua hän jatkoi:
"Minua ilahduttaa, että olet terve jälleen, sillä sinua tarvitaan
Bergamossa. Carmagnola on nyt päällikkönä, mutta hän on saanut
määräyksen luovuttaa johto sinulle kun palaat."
Tästä määräyksestä Carmagnola tosin ei pitänyt, mutta hän ei rohjennut
olla tottelematta kun Bellarion pari päivää tämänjälkeen saapui leiriin.
Bellarion tarkasti asemat eikä toimeenpannut mitään muutoksia. Hän
ryhtyi vain kehittämään Facinon suunnitelmaa edelleen. Piiritystä ei
enää voitu jatkaa, ja Malatesta oli siksi pahassa pinteessä, että
hyökkäyksestä ja taistelusta tuskin muodostuisi kovin veristä. Viikon
päivät Bellarionin saapumisen jälkeen ratsasti leiriin uupunut, loan
tahrima mies. Vahdit pidättivät hänet ja ohjasivat hänet Serion
rannalle pystytettyyn kauniiseen ja tilavaan majaan, jossa Facino
oli asunut. Täällä havaittiin, että mies oli alati levoton Venegonon
Giovanni Pusterla.
Bellarion nousi mustalla karhuntaljalla peitetyltä leposohvalta ja
sulki kauniisti kuvitetun "Satiirien" jäljennöksen, jonka oli saanut
lahjaksi Filippo Marialta. Hän viittasi pertuskamiestä poistumaan.
Venegono oli pahanilmanlintu ja pahaa ennusti hänen kasvojenilmeensä
nytkin.
"Huonoja uutisia, herra kreivi."
"Olette johdonmukainen", vastasi Bellarion. "Se on suuri hyve."
Venegono tuijotti häntä pitkään. "Antakaahan minulle juotavaa", pyysi
hän "Taivas! Olen ratsastanut lepäämättä Paviasta asti. Caravaggiossa
vain vaihdoin hevosta."
"Paviasta?" huudahti Bellarion. Hänen äänensävynsä muuttui. Kuitenkin
riensi hän avittamaan vierastaan. Keskelle majaa nostetulla
nelinurkkaisella pöydällä oli viinihaarikka ja muutamia kauniita
maljoja. Bellarion täytti niistä yhden voimakkaalla, punaisella
Valtelline-viinillä ja Venegono joi pitkin siemauksin. "Niin, olen
johdonmukainen. Samoin on tuo helvetinsikiö Gian Maria."
Hän heittäytyi pehmustettuun kenttätuoliin ja laski maljan pöydälle.
Bellarion nyökkäsi ja istuutui sohvalleen.
"Mitä kuuluu Paviasta?"
"Ei mitään. Sieltä nimittäin. Ratsastin sinne varoittaakseni Facinoa,
mutta mieshän on sairaana. Hän ei pysty mihinkään, vaikka tahtoisikin,
ja senvuoksi tulin tänne." Kumartuen eteenpäin ja vetäen henkeään
syvään ilmoitti hän asiansa: "Della Torre on Gian Marian kutsumana
palannut Milanoon."