"En tarkoittanut messer Stoffelia. Todistajani vartoo
odotushuoneessanne, teidän korkeutenne." Hän harppoi ovelle ja sysäsi
sen auki. Kynnykselle ilmestyi Facino, joka nojasi sauvaansa.
Valtionhoitaja mörähti ja Facino kompuroi huoneeseen tarttuen
papereihin, jotka Bellarion ojensi hänelle. Seurasi kauhistava
hiljaisuus, jonka lopulta rikkoi suunniltaan joutuneen Theodoren
karjaisu:
"Te kurja temppuilija! Alhaissyntyinen, tepasteleva petturi! Pitipäs
nyt teitä uskoa! Olisihan minun pitänyt tuntea kavala, heikko
luonteenne. Saastainen kettu!"
"Temppuilija! Petturi! Kettu!" Bellarion vetosi laupiaana
läsnäolijoihin, ihmetellen moista epäoikeutettua parjaamista. "Miksi
olette noin raivostunut? Tottakai olen kasvatusisälleni senverran
kuuliainen, että tiedustelen hänen mielipidettään sopimuksesta,
ennenkuin sen allekirjoitan."
"Pisteletkö, sinä halju koiran penikka?" Facino kohotti katseensa.
Hänen ilmeensä oli kivikova ja hänen silmänsä leiskuivat.
"Käyttäkää siistimpää nimitystä, herraseni, koska minä aion nimittää
teitä samalla tavalla kuin te häntä, ettekä ole vielä maininnut
ainoatakaan puhuttelusanaa, joka ei tahraisi suuta."...
Theodore vaikeni hetkeksi, mutta yht’äkkiä hän säntäsi Facinoa kohti,
sillä hän ei ollut se silkinsileä mies, jolta hän näytti. Bellarion
riensi väliin katsoen rohkeasti häntä silmiin, ja nuoren miehen käsi
haparoi vyössä riippuvaa, raskasta tikaria.
"Pysyisimmekö rauhallisina?" äänsi Bellarion, "jos mieluummin
metelöitte, on minulle tusina miehiä tuolla odotushuoneessa."
Theodore astahti taaksepäin ja vaikka hänen silmänsä vielä
hehkuivatkin, ponnisteli hän kovasti tyyntyäkseen. Vaikeata se oli,
sillä Facino nauroi ja puhui suunsa puhtaaksi.
"Te petollinen kuhnustelija! Toimitin Vercellin käsiinne ja tein teistä
Genovan ruhtinaan ennenkuin panitte kortta ristiin hyväkseni, ja nyt
suunnittelette jo uuden valtanne käyttämistä minua vastaan! Aiotte
ajaa minut Alessandriasta! Yritätte vietellä parhaimman upseereistani
nousemaan minua vastaan. Jos Bellarion olisi ollut yhtä kiittämätön
kuin te, ellei hän olisi pysynyt lujana ja uskollisena, en olisi
tiennyt tästä mitään, ennenkuin liian myöhään. Tunnenpa teidät nyt,
te kurja vallananastaja. Jumal’avita, päivänne ovat luetut! Vai te
valmistelette sotaa Facino Canea vastaan? Valmistelkaa vain, sillä,
kautta Ristin, se sota syttyy!"
Valjuna huuliaan myöten seisoi Theodore nolojen aatelismiestensä
välissä. Hän ei vastannut sanaakaan. Irvistäen Facino katseli häntä.
"En olisi ikinä voinut tällaista uskoa, ellen olisi lukenut näitä
rivejä", lisäsi hän, ojentaen paperit takaisin Bellarionille. "Anna
hänelle hänen asiakirjansa ja lähtekäämme. Tuon elukan näkeminenkin
inhoittaa minua." Ja puhumatta sanaakaan enää markiisille painui hän
huoneesta.
Bellarion repi paperit pieniksi palasiksi, jotka heitti lattialle. Hän
kumarsi ivallisen näköisenä ja olisi poistunut Stoffelin kanssa, mutta
silloin koroitti valtionhoitaja äänensä.
"Kuulkaas, te kaksinaamainen temppuilija! Paljonko Facino maksaa teille
tästä kavalluksesta?"
Bellarion pysähtyi kynnykselle. "Ei mitään herraseni. Hän on vain
luvannut pitää huolta siitä, että teidän veljenpoikanne, markiisi Gian
Giacomo, vihdoinkin pääsee oikeuksiinsa, koska hän jo on säädetyssä
iässä, ja teidän vallastanne tehdään loppu."
Markiisi oli kuin puulla päähän lyöty. Hämmästyneenä hän kysyi:
"Ja mitä merkitsee Gian Giacomo teille, lurjus?"
"Sitä mitä hän on. Luuletteko, että muuten olisin ponnistellut
hänen vapauttamisekseen kynsistänne. Sitä vartenhan toimitin hänet
panttivangiksikin. Olen työskennellyt hänen hyväkseen kauemmin kuin
saatatte aavistaakaan."
"Te! Hänen hyväkseen! Kuka teidät siihen on palkannut?"
Bellarion huokasi. "Pidätte varmaankin minua liikemiehenä, vaikka olen
vain onnensoturi." Ja hän lähti huoneesta Stoffelin seuraamana.