Löydätte perinpohjaiseen kuvauksen tästä sotaretkestä m.m. messer
Corion jälkeensä jättämässä kronikassa. Voimakkaan armeijan etunenässä
ratsasti Facino Genovaan, jonka hän tosiaan valloitti ilman että
laukaustakaan ammuttiin. Suuren armeijan lähestyessä kaupunkia nousi
siellä ensin aika melu, sillä pelättiin vihollisen heti ryhtyvän
kaupungin ryöstämiseen. Genovalaiset lähettivät vaimonsa ja lapsensa
satamassa oleviin laivoihin ja edustajansa Facinoa vastaan. Facinolle
vakuutettiin, että hän oli tervetullut edellyttäen, ettei hän aikonut
pitkiksi ajoiksi majoittaa joukkojaan kaupunkiin. Ranskalaiskomentoon
oli kyllästytty.
"Jos niin tekisin", vastasi Facino paareiltaan, joille yhä
yltynyt leini oli hänet pakottanut, "tapahtuisi se ainoastaan
Montferratin markiisin etuja valvoakseni. Mutta jos tunnustatte
hänet hallitsijaksenne, ei armeijani tarvitse lähestyä askeltakaan
lähemmäksi. Päinvastoin marssimme Noviin ottaaksemme siellä vastaan
vihaisen Boucicaultin hänen palatessaan Milanosta."
Ja niin kävi, että markiisi Theodore vain viidensadan miehen
saattamana seuraavana aamuna ratsasti Genovaan, väestön tervehtiessä
häntä vapauttajana. Facino taas peräytyi Noviin vartoakseen siellä
Boucicaultia, johon uutinen Genovan tapahtumista vaikutti kuin vasaman
isku.
Peloissaan ja raivostuneena hän lähti Milanosta ja pilasi liiaksi
kiirehtimällä pienimmätkin mahdollisuutensa saada Genova uudelleen
haltuunsa. Pikamarssissa lähestyi hän Novia kohdatakseen siellä vahvan
esteen tiellään. Ja nyt teki hän toisen erehdyksen. Saatuaan kuulla,
että leinin vaivaama Facino oli viety Genovaan hänen kasvattipoikansa
Bellarionin sillävälin komentaessa armeijaa, päätti ranskalainen
hyökätä, ennenkuin Facino itse ehtisi takaisin sotatoimia johtamaan.
Maasto oli ratsuväelle sangen edullinen, ja Boucicaultin iskujoukot
olivat juuri ratsuväkeä. Armeijansa etunenässä ryntäsi hän vihollisen
keskustaa vastaan, eikä Bellarionin jalkaväki ilmeisestikään
uskonut kestävänsä hirvittävää painetta. Se lähti peräytymään
odottamatta yhteenottoa, ja ranskalaiset painuivat jälkeen,
aavistamatta syöksyvänsä suoraan satimeen. Sillä keskustan antaessa
perään sulkeutuivat sivustat, joita johtivat Carmagnola ja Trotta,
vastustajain selän takana kuin pussin suu.
Aina hitaammin ja hitaammin peräytyi keskusta. Herjaten ja kiljuen
seurasivat ranskalaiset lasketuin keihäin. Bellarion, joka ratsasti
jälkijoukossa, sivullaan torventoitottaja, antoi yht'äkkiä lyhyen
käskyn. Sotilas puhalsi torveensa ja joukko pysähtyi. Koenigshofenin
miehet, jotka muodostivat jälkijoukon, heittäytyivät äkkiä polvelle
ja iskivät viidentoista jalan pituisten keihäittensä perät tanakasti
maahan. Siinä silmänräpäyksessä katkaisi kallistunut keihäsmetsä
ranskalaisten tien. Ratsuväki ei voinut pysähtyä heti ja puolisataa
hevosta syöksyi suoraa päätä peitsiin. Ensimmäinen linja yritti
pysähtyä, mutta takaa työntyvät sysäsivät sen uudestaan keihäitä kohti.
Tuokiota myöhemmin oli pakokauhu vallannut koko ranskalaisen ratsuväen.
"Tämä", huomautti Bellarion kylmästi, "panee Boucicaultin
kunnioittamaan jalkaväkeä."
Nyt sai Facinon ratsuväki, joka oli sivustoilla, hyökkäysmerkin, ja
seuraavassa hetkessä ryntäsi se Boucicaultin armeijan kumpaakin siipeä
vastaan mallikelpoisen yhtäaikaisesti. Turhaan yritti ranskalainen
yllyttää joukkojaan. Ne lyötiin hajalle ja poljettiin maahan, ennenkuin
ehtivät kääntyäkään. Boucicault, joka epätoivoisena huitoi ympärilleen,
onnistui raivaamaan itselleen tien ja riensi etujoukkoaan kohti. Liian
myöhään. Etujoukosta ei ollut sanottavia jäljellä. Henkiinjääneet
olivat antautuneet ja Boucicault pääsi töintuskin joittenkin armeijansa
rippeiden kanssa pakoon.
"Nopea toiminta ja hyvä yhteistyö", totesi Bellarion myöhemmin. Ja
Novin luona saatu voitto lisäsi suuresti hänen jo ennestään loistavaa
mainettaan.
Boucicault jatkoi matkaansa sen tien aina Ranskaan saakka, eikä häntä
Italiassa sen koommin nähty.
Sataman takaisessa Fregoso-palatsissa Genovassa vietettiin voiton
kunniaksi uljas juhla. Siinä olivat voittajien lisäksi läsnä valtion
kahdentoista mahtavimman suvun edustajat. Nimellisesti oli Theodore
päivän sankari, mutta todellisuudessa sai Bellarion kaiken kunnian.
Tyynesti ja pöyhistelemättä otti hän vastaan kiitokset, niin
aatelismiehen ja Theodoren lausumat kuin kateellisen Carmagnolankin
ilmaisemat.
"Olette tosiaankin Bellarion Onnekas", julisti tämä uljas soturi.
"Ihmettelenpä kuinka olisi käynyt, jos Boucicault olisi äkännyt
temppunne ajoissa."
Bellarion vastasi viileän ystävällisesti:
"Se on teille sangen hyödyllistä järjen voimistelua. Koettakaa samalla
arvata, mitä Buonterzo olisi tehnyt, jos olisi aavistanut, kenen kanssa
hän teki sopimuksen Alessandriassa."
Ja Bellarion jätti Carmagnolan pureksimaan huuliaan upseeritoverien
nauraa hohottaessa.
Hiukan myöhemmin esitti Montferratin Theodore onnittelunsa ja tarjoutui
palkkaamaan Bellarionin armeijoineen palvelukseensa. Hinta, jonka hän
mainitsi, oli tavattoman korkea, mutta sitä ei Bellarion ihmetellyt.
Theodore ei tällä hetkellä tahtonut heikentää voimiaan ja sitäpaitsi
piti hän nuorta päällikköä — kuten Bellarion hyvin arvasi — edelleenkin
häikäilemättömänä ja rohkeana onnenonkijana.
Theodore varmistui asiasta vielä nähdessään Bellarionin ilmeen. Tämä
oli nuorukaisen tarkoituskin.
"Tarjoatte minulle..." aloitti Bellarion, mutta keskeytti. Hän antoi
katseensa lipua pitkin kullalla koristettua huonetta, pysähtyen
tuijottamaan punaisessa nojatuolissa istuvaa Facinoa. Sitten hän alensi
ääntään. "Parveke on tyhjä. Olemme paremmin rauhassa siellä."
He menivät katetulle parvekkeelle, jolta oli mainio näköala sataman
yli. Tähtien tuikkeessa häämöttivät laivojen mastot mustina varjoina.
Hitaasti eteni lahdella muuan iso kaaleri kootuin purjein. Monien
airoparien lavat hohtivat hopeana kuun valossa.
Matalalla äänellä, seuraten lipuvaa alusta katseellaan, Bellarion
jutteli, pitkän, uljaan markiisin yrittäessä saada selkoa hänen
kasvojensa ilmeestä.
"Tarjouksenne on suurenmoinen, herra ruhtinas..."
"Toivoakseni en koskaan aliarvioi miestä." Hän imarteli
tarkoituksellisesti. "Olette suuri sotapäällikkö, Bellarion. Sen olette
jo moneen kertaan todistanut."
Bellarion ei väittänyt vastaan. "En ymmärrä, mihin juuri nyt
tarvitsisitte sotapäällikköä. Tosin tuntuu siltä kuin olisi teidän
korkeudellanne jo valmiita suunnitelmia, mutta ellen tiedä niistä
mitään, ellen voi päätellä kauanko suunnilleen minua tarvitsette, voi
tarjouksenne suurenmoisuus jäädä vain näennäiseksi."
Theodore hengähti syvään ja hymyili hiukan. Hän oli ollut oikeassa
Bellarionin luonteeseen nähden.
"Pidin kiirettä, jotta ei kukaan ehtisi ennen minua ja tarjoukseni
käsittää kolmen vuoden sopimuksen", lausui hän. "Tosiaan mainiot ehdot."
"Hyväksyttekö?"