"Tottako? Ja kuitenkin juuri te syöksitte Vignaten satulasta", tokaisi
Fenestrella.
"Sattuma. Livahdin sivulle hänen rynnätessään ohi ja käytin tilaisuutta
hyväkseni."
Valeria katseli häntä melkein epäilevästi. Saattoiko mies olla noin
häpeämätön? Tuo nuorukainen pyrki suorastaan hyppäämään nenälle. Neito
käänsi vihdoin katseensa syrjään, eikä enää ottanut osaa keskusteluun.
Bellarion puhutteli nyt nuorta markiisia, ja kyseli kohteliaasti, miten
hänen opintonsa edistyivät. Pitikö hän Virgiliuksesta?
"Virgiliosta?" ihmetteli poika laimeasti. "Tunnetteko tekin Virgilion?
Varasteleva veitikka, mutta erinomainen koirien hoitaja."
"Tarkoitan runoilijaa."
"Runoilijaa? Mitä runoilijaa? Runoilijat ovat väsyttäviä. Valeria lukee
minulle toisinaan heidän teoksiaan. Luoja tietää minkävuoksi, sillä
niissä ei ole mitään järkeä."
"Jos lukisitte niitä itse, niin ehkä..."
"Lukisin? Taivahan taatto! Pidättekö minua pappina? Vai lukea tässä
pitäisi!" Hän nauroi makeasti ja tarttui pikariinsa.
"Hänen korkeutensa on hidas oppilas", tuumi Corsario.
"Emme voi tunkea häneen tietoja väkisin", selitti Theodore. "Hänen
terveytensä on heikonlainen."
Valerian huulet värähtivät. Bellarion huomasi, että hän vain vaivoin
jaksoi pysyä ääneti.
Puhuttiin joutavuuksia, kunnes ateria lopultakin päättyi.
Ruhtinattaren, nuoren markiisin ja Fenestrellan lähdettyä huoneesta
lähetti Theodore pois palvelijatkin ja messer Corsarion, jääden
Bellarionin kanssa kahden.
"En tahdo väsyttää teitä. Te tarvitsette lepoa. Mutta ennenkuin eroamme
pyydän teitä tarkoin harkitsemaan kreivi Facinon ehdotusta, jotta
voisin saada vastauksen vielä tänä iltana."
Bellarion tiesi hyvin kenen kanssa hän oli tekemisissä ja arvasi
joutuvansa väittelyyn, jossa hän tarvitsisi kaiken älynsä, jos mieli
selviytyä kunnialla.
"Lyhyesti sanoen", jatkoi hän, "teidän korkeutenne haluaa saada
takaisin Vercellin ja samoin Genovan herruuden. Yksin ette kykene
siihen. Facino puolestaan on noussut Milanon herttuata vastaan ja
pystyy yksinkin puolustautumaan. Mutta hän ei tyydy tähän, vaan
haluaisi hyökätä, tuhota Malatestan ja sanella ehtonsa herttualle.
Liitto teidän välillänne tietäisi, että kumpikin voisi toteuttaa
aikeensa."
Valtionhoitaja asteli edestakaisin huoneessa. Lopulta hän pysähtyi
Bellarionin eteen pitkänä ja ryhdikkäänä. Hän tuijotti nuorukaista
vaaleilla silmillään ja virkkoi:
"Mitä takeita Biandraten kreivi antaa minulle?"
"Takeita?" kertasi Bellarion. Hänen kasvonsa eivät ilmaisseet sydämessä
asustavaa pelkoa.
"Takeita siitä, että hän suorittaa osuutensa, jos minäkin suoritan
omani."
Bellarion hymyili avoimesti. "Herrani Facino ehdottaa, että retki
aloitettaisiin Vercellin valtauksella. Vercellin joutuminen haltuunne
on kaiketi parempi takuu kuin mikään muu. Se on maksu etukäteen."
Nuori mies oli huomaavinaan välähdyksen valtionhoitajan silmissä.
"Osamaksu", vastasi tämä. "Entä sitten."
"Seuraava toimenpide on luonnollisesti Milanon valloitus. Se on
välttämätöntä teidänkin kannaltanne katsoen."
Valtionhoitaja nyökäytti päätään. "Tahdon harkita asiaa. Kutsun kokoon
neuvoston ja punnitsemme ehdotusta joka puolelta. Olipa ratkaisu mikä
tahansa, lausun julki suuren tyydytykseni ehdotuksen johdosta."
Näin jätti valtionhoitaja asian lepäämään antamatta sanallakaan
ymmärtää, minkä päätöksen tekisi.
"Tekin kaipaatte lepoa, herraseni", lausui hän sitten, kutsuen
kamaripalvelijansa, jonka huostaan jätti Bellarionin, vakuutettuaan,
että palatsi ja palveluskunta olivat hänen käytettävissään.