Päivännousuun oli vielä vajaan tunnin aika, muulijonon saapuessa
Alessandrian eteläiselle portille. Jonon johtaja rikkoi öisen
hiljaisuuden kimeällä vihellyksellä, jonka hän kertasi kolmasti.
Holvissa välähti valo ja ääni kajahti:
"Kuka pyrkii sisään?"
"Messer Girolamon lähetti", vastasi muulinajaja. "Tunnus?"
"Voittoisa Lodi."
Valoläikkä siirtyi. Kuului raskaitten ketjujen kalinaa ja lukkojen
kitinää. Roteva, tumma olento vääntäytyi laiskasti näkyviin. Portin
aukosta alas lasketun nostosillan takaa näkyivät vartiohuoneen valot,
joita vastaan keihäsmiesten varjot kuvastuivat.
Muulinajaja puhui pimeyteen. Hän jätti hyvästit olemattomille
seuralaisilleen ja antoi määräyksiä näkymättömälle apulaiselle.
Senjälkeen ajoi hän kuormitetut muulit sillalle ja ilmestyi vihdoin
itsekin valopiiriin. Muulijonon johtaja oli pitkä, yhtä pitkä kuin
Lorenzaccio, mutta nuorempi. Hänen yllään oli karkea, ruskea viitta
ja samanväriset, polviin asti ristiinnyöritetyt housut. Vartioupseeri
valaisi lyhdyllä hänen kasvojaan. "Te ette ole Lorenzaccio!"
"Piru vieköön teidät", ärähti muulinajaja, "pitääkö teidän kärventää
silmäni huomataksenne sen?"
"Kuka te olette? Mikä on nimenne?"
"Nimeni on Giuseppe ja minua sanotaan Beppoksi. Olen täällä
Lorenzaccion sijasta. Hän joutui kiikkiin ja oli vähällä menettää
henkensä. Teidän ei tarvitse esitellä itseänne, kapteeni. Lorenzaccio
ennusti minun joutuvan tekemisiin vihaisen vahtikoiran kanssa, jonka
nimi on Chrisoforo, ja joka mielellään nielaisisi minut purematta.
Näkemästäni päättäen Lorenzaccio kuitenkin valehteli. Olisikohan teillä
mitään juotavaa läheisyydessä? Janottaa." Muulianajaja pyyhkäisi
kämmenselällä hikistä otsaansa, tuhrien jo entuudestaan likaiset
kasvonsa vielä likaisemmiksi.
"Viekää muulinne kaupungintalolle", sanoi kapteeni töykeästi.
Aamu sarasti messer Beppon saapuessa päämääräänsä. Hän ohjasi muulit
avaraan pihaan jättäen ne odottelevien sotilaitten huostaan. Kirjavaa
oli tuo pihalla maleksiva joukko; Vignaten sotilaitten joukossa
asteli upseereja ja siviilivirkailijoita. Upseerit olivat reippaita
ja hyvinvoipia, kaupunkilaiset taas kurjannäköisiä, mistä muulinajaja
päätteli, että sotaväkeä lihotettiin siviiliväestön kustannuksella.
Ollakseen muulinajaja oli messer Beppo perin itsetietoinen veikko.
Hän vaati heti pääsyä Giovanni Vignaten puheille. Ensi aluksi hänen
vaatimuksistaan vähäteltiin, mutta kun hän lopulta alkoi päästellä
uhkauksia, opasti muuan upseeri hänet linnaan.
He kulkivat kapean sillan yli roccaan, suuren guelfilinnan sydämeen,
ja edelleen kiemurtelevia portaita ylös alastomaan huoneeseen, jossa
ikkunain sijasta oli lasittomia aukkoja ja jonka kattoon messer Beppo
saattoi ulottua kädellään. Huoneessa oli vankka tamminen luostaripöytä,
tammipenkki ja jykevä nojatuoli. Ainoa ylellisyysesine, jonka
muulinajaja näki, oli punasamettinen pielus.
Jättäen Beppon yksin poistui nuori upseeri kapeasta ovesta toiseen
huoneeseen. Sieltä tuli hetken kuluttua tummapintainen, paksuhuulinen,
arvokkaasti liikehtivä mies, jolla oli yllään pitkä, punainen viitta.
Hänen perässään astelivat mustapukuinen munkki ja nahkapukuinen
sotilas, jonka kallisarvoisesta vyöstä riippui tikari ja miekka.
Mustanpuhuva mies loi muulinajajaan ylpeän, kysyvän katseen.
"Sanotte, että teillä on minulle asiaa", virkkoi hän, istuutuen
nojatuoliin. Munkki sijoittui penkille, nojaten kyynärpäitään pöytään.
Kapteeni taas seisoi Vignaten rinnalla. Messer Beppon opas oli jäänyt
huoneen perälle.
Pitkä, nuori muulinajaja astui lähemmäksi kainostelematta vähäistäkään.
"Hänen ylhäisyytensä Desanan kardinaali pyytää ilmoittamaan, että tämä
elintarvelähetys on viimeinen."
"Mitä?" Vignate puristi tuolinsa käsinojaa. Arvokas ilme katosi hänen
kasvoiltaan.
"Kuljetus ei enää käy päinsä. Lorenzaccio, joka aikaisemmin johti
muulikaravaania, on nyt Facinon vankina. Hänet pidätettiin eilen
paluumatkallaan Alessandriasta. Mahdollisesti roikkuu hän jo hirressä.
Meidät on keksitty ja vartioketju on nyt niin tiheä, että olisi
järjettömyyttä yrittääkään päästä läpi."
"Pääsittehän tekin", huomautti luiseva kapteeni. "Oveluudella. Mutta se
temppu ei kävele kahdesti. Lähetin kymmenen muulia lähelle Aularaa, ja
tuotapikaa riensi sinne melkoinen sotilasjoukko. Vartioketjuun syntyi
aukko. Käytin hämärähetkeä hyväkseni ja pääsin läpi ennenkuin sotilaat
palasivat."
"Kekseliäästi tehty", kiitti kapteeni.
"Se oli aivan välttämätöntä", sanoi Bellarion lyhyesti. "Nämä
elintarpeet oli saatava perille ja teitä oli varoitettava."
Vignate oli käynyt harmaankalpeaksi. Nuoren miehen käytös ja ripeä
puhetapa saivat hänet ymmälle.
"Kuka te olette?" kysyi hän. "Muulinajaja ette ainakaan ole."
"Teidän ylhäisyytenne on tarkkanäköinen. Lorenzaccion pidätyksen
jälkeen ei ainoakaan muulinajaja enää tahtonut antautua vaaraan. Olen
onnensoturi. Beppo Farfalla, nöyrin palvelijanne. Komennan kolmeasataa
peitsimiestä, jotka tällä hetkellä herra kardinaalin käskystä on
sijoitettu Cantalupoon. Kardinaalin pyynnöstä otin tämän jutun
hoitaakseni."
"Ja minun pitäisi palkita teidät, tietenkin. Vaikka olen melkein
putipuhtaaksi kynitty."
"Herra kardinaali uskoo sen asian järjestyvän. Hänellä oli eräitä
viittauksia annettavana teille, toivoen minun tuovan ne perille."
"Vai niin! Mitä viittauksia?" Vignate oli kiukkuinen. "Herra
kardinaali on sitä mieltä, että muonittamisenne on suottapäiväistä
varojen haaskausta, koska pysytte vallan toimettomana. Hän haluaisi
teidän tekevän jotakin ja uskoo tämän toivomuksen muodostuvan teille
kannustimeksi."
"Hitto vieköön hänen julkeutensa. Minä en kaipaa mitään kannustimia.
Ilmoittakaa hänelle, että käyn sotaa niinkuin itse parhaaksi näen.
Jos olen pysynytkin toimettomana, on se tapahtunut siksi, että olen
odotellut sopivaa hetkeä."
"Ja nyt kun elintarvepula uhkaa, on teidän sopiva hetkenne ensi
tilassa,"
"Niinkö?" Vignaten silmät hehkuivat. Tuon nuoren kukkoilijan sävy
loukkasi häntä syvästi. Onnensoturit eivät tavallisesti uskaltaneet
puhutella häntä tuossa äänilajissa.
"Niin. Herra kardinaali ehdottaa, että hyökkäisitte Facinon päämajan
kimppuun."
"Aivan. Tai Intiaan, tahi miksei helvettiin. Se olisi suunnilleen yhtä
helppoa. Olen lähtenyt täältä neljästi — joka kerta turhaan. Tappasin,
mutta syy ei ollut minun."
"Onko teidän ylhäisyytenne varma siitä?" Messer Beppo hymyili heikosti.
Lodin herra raivostui. "Olenko varma?" Hänen harmaat kasvonsa
kuumenivat. "Uskaltaako kukaan väittää, että olisin tehnyt virheitä?"
"Herra kardinaali uskaltaa. Hän enemmän kuin epäilee sitä. Hän on siitä
vakuutettu."
"Ja te olette nokkavuudessanne samaa mieltä."
Vignate, munkki ja kapteeni tuijottivat pilkallisennäköistä
nuorukaista. "Voisinko muuta?" sanoi tämä. "Ajatelkaahan, hyökkäätte
keskellä päivää vihollisen nähden. Facino voi joka kerta keskittää
voimansa uhattuun kohtaan. Hevosenne pääsevät töintuskin liikkeelle
vaikeassa maastossa. Kardinaali on sitä mieltä, että te, jos olisitte
aikaisemmin tehnyt tehtävänne ja hyökännyt yöllä, aivan helposti
olisitte päässyt vihollisen niskaan, ennenkuin aikomustanne olisi
aavistettukaan, saati ryhdytty toimiin hyökkäyksen torjumiseksi."
Vignate katsoi häntä miettivästi, kohauttaen sitten hartioitaan:
"Papin viisautta", virnisteli hän. Pitkä kapteeni kääntyi Beppoon.
"Tuollainen suunnitelma olisi kyllä ollut hyvä, jos aikomuksenamme
olisi ollut ainoastaan tunkeutua linjojen läpi ja jättää Alessandria
Facinon käsiin. Mutta sellainenpa ajatus ei olisi koskaan juolahtanut
Lodin herran mieleen." Kapteeni nojautui valtiaansa tuolin selustaan,
työntäen esiin alahuulensa. "Välttämättömyys kenties kuitenkin nyt
pakoittaa hänet..."
Messer Beppo purskahti nauruun.
"Miksi se olisi välttämättömämpää kuin aiemminkaan? Ensi yönä on Facino
ehken suuremmassa määrin armoillanne kuin on tähän asti ollutkaan."
"Mitä tarkoitatte?" huohotti Vignate. "Vai armoillamme?" Kaikki kolme
tuijottivat nuorta sotilasta.
"Juuri niin. Rohkea leikkaus vain ja selvä on! Piiritysketju ei ole
ylen vahva. Tukikohdat ovat Marengossa, Aularassa, Casalbaglianossa ja
San Michelessä."
"Tiedämme."
"Aivan äsken on kuitenkin Aularasta ja San Michelestä siirretty miehiä
vahvistamaan Aularan-Casalbaglianon linjaa, koska juuri näiltä kohdin
on kuljetettu elintarpeita Alessandriaan. Aulara ja Casalbagliano ovat
kuitenkin etäällä Pavonesta, joka on lujin asemista."
Vignaten silmät alkoivat loistaa. Hän oli tarpeeksi sotilas
käsittääkseen Beppon tarkoituksen.
"Yöllä voisi vahvakin joukko lähteä Alessandriasta. Pohjoista porttia
käyttäen joutuisivat hyökkääjät heti Pavonen puolelle jokea. Facinon
päämaja saataisiin varmasti saarretuksi ennenkuin hälyytys ehtisi
tapahtua. Näin saisitte sievästi sekä Facinon että hänen lähimmät
miehensä napatuiksi, ja sen jälkeen olisi piirittävä armeija kuin
päätön ruumis."
Hänen sanojaan seurasi äänettömyys. Vignate kyyristyi syvemmälle
tuoliinsa ja nuoleskeli huuliaan.
"Tottavieköön!" huudahti hän ja pohdittuaan asiaa vielä tovin: "Totta
jumaliste!" Pitkä kapteeni sai silmäniskun. Hän nyökkäsi.
"Eipä hullumpaa", sanoi hän.
"Vai ei?" tiuskaisi Beppo, tukahduttaen naurun. "Parempaa suunnitelmaa
ette tällä hetkellä keksi. Käännätte tappion voitoksi."
Hänen varmuutensa tehosi ilmeisesti.
"Paljonko miehiä Facinolla on Pavonessa? Tiedättekö?" kysyi Vignate.
"Neljä-viisisataa. Voisitte nitistää hänet paljon pienemmällä joukolla,
jos saisitte hänet yllätetyksi."
"Ei uhmailla suotta. Otan mukaani kuusisataa."
"Teidän ylhäisyytenne on siis tehnyt päätöksensä?" sanoi kapteeni.
"Mitäs muutakaan, Rocco?"
Rocco siveli partaansa. "Taitaa olla parasta tosiaan. Tahtoisin
kuitenkin kernaasti olla varma siitä, että saartoliike voidaan
suorittaa huomiota herättämättä."
Urhoollinen Beppo sekaantui pyytämättä keskusteluun.
"Siinäpä se. Mutta sekin asia järjestyy. Minä ja kolmesataa
peitsimiestäni voimme auttaa teitä. Siirrän joukkoni vielä tänään
Pavonen taakse Pietramarazziin. Samalla hetkellä kuin te hyökkäätte,
rynnistän minä takaapäin ja Facino on loukussa."
"Miten voimme pimeydessä tietää, kuka kukin on?" ihmetteli Rocco.
"Teidän ja meidän miehemme voisivat luulla toisiaan vihollisiksi."
"Annan miesteni vetää paidat nuttujensa päälle. Tehkää te samoin."
"Taivahan tasakäpälä! Kylläpä teillä on kaikki valmiina!" huudahti
Vignate. "Täytyy olla, jos tahtoo onnistua yrityksissään." Vignate
kompuroi jaloilleen. Hänen leveistä kasvoistaan saattoi huomata, että
hän oli tehnyt päätöksensä. "Tapahtukoon siis, ensi yönä. Oletteko
käytettävissä, kapteeni Farfalla?"
"Riippuu maksusta", vastasi Beppo vikkelästi. "Minä en tappele
suoranaisesta tappelunhalusta."