Jälleen kreivitär nauroi. Myös Venegono veti suutaan hymyyn.
"Ei. He ovat kaupungissa herttuan kutsusta." Ja keskeyttämättä kertoi
hän tarinansa loppuun. "Tämän kuun toisena päivänä vihittiin Antonia
Malatesta ja herttua Gian Maria, ja herttuattaren isälle on nyt annettu
teidän virkanne."
Hänen sanojaan seurasi täydellinen hiljaisuus. Juttu oli kerrassaan
uskomaton. Facino ei voinut luottaa korviinsa.
"Kerron teille vain, mitä olen omin silmin nähnyt", virkkoi Venegono.
"Nähnyt? Oletteko sitten itse ollut Milanossa?"
Venegono irvisti muikeasti. "Vielä on Milanossa senverran ghibellinejä,
että minullekin riitti katto pään päälle. Ryhdyin tarpeellisiin
varovaisuustoimenpiteisiin. Sitäpaitsi ei kukaan Pusterla ole ollut
pelkuri. Siksi onkin herttua, tuo helvetin koira, saanut meistä niin
monta uhria."
Kauhistunut Facino tuijotti häntä alta kulmain. Tovin kuluttua puhkesi
kreivitär puhumaan, katkeran ivallinen ilme valkeilla kasvoillaan.
"Ymmärrät nyt, Facino, miksi olen täällä. Käsität, ettei Facinon vaimo
enää ollut turvassa Milanossa. Sinä olet kukistunut ja herttua on
valmis sallimaan Malatestan katkaista niskasi."
Facino ei jaksanut keskittää ajatuksiaan.
"Entä Gabriello?" huudahti hän.
"Gabriello," vastasi Venegono nopeasti, "on yllätetty samalla tavalla
kuin te ja kaikki muutkin Milanon ghibellinit. Se on della Torren
ansiota. Mihin hän pyrkii, sen tietävät ainoastaan perkele ja hän itse.
Ehkä hän tällä tavalla jatkaa Viscontien ja Torrianien vanhaa taistelua
yliherruudesta. Joka tapauksessa on hän kaiken takana."
"Eikö tuo nahjus Gabriello yrittänytkään panna vastaan?"
"Gabriello on Porta Giovian linnoituksessa Malatestan väen
piirittämänä. Kaupunki on sotaleirinä. Gian Maria, tuo epäsikiö, on
luvannut palkkion Gabriellon päästä, Gabriellon, joka niin monasti
on pelastanut hänet raivostuneen kansan käsistä. Samoin on luvattu
palkkiot monien muittenkin päästä, kuten herttuan serkkujen Antonio
ja Francesco Viscontin, minun serkkuni Giovanni Pusterlan ja useiden
muitten ghibellinien, jotka ovat Gabriellon kanssa linnoituksessa."
Hän kiihtyi. "Jospa suuri Galeazzo voisi nousta haudastaan näkemään
sen mädän teurastuslaitoksen, jonka hänen hirvittävä perillisensä on
ylväästä kuningaskunnasta tehnyt."
Jälleen vallitsi hiljaisuus. Facinon pää oli painunut rinnalle. Kulmat
kurtussa piirteli hän veitsen terällä pöytälevyä. Pitkän rupeaman
jälkeen hän lausui hitaasti, matalalla äänellä:
"Minä olen viimeinen kaikista niistä kondottiereista, jotka seurasivat
Galeazzoa hänen asekumppaneinaan; viimeinen niistä, jotka auttoivat
häntä rakentamaan suuren valtakuntansa. Hänen rappeutunut poikansa
sai kaikki vihaamaan itseään. Kaikki muut lähtivät, anastaen samalla
osan Milanon aluetta, paitsi minä. Olen palvellut uskollisesti,
olen alati tukenut horjuvaa valtaistuinta, jopa taistellen
kondottieritovereitanikin vastaan, sillä Galeazzo oli ystäväni
ja luotti minuun. Nyt olen saanut palkkani. Minut on lähetetty
palauttamaan Alessandria tuon väärän Viscontin inhoittaviin käsiin, ja
kun olen käskyä täyttämässä, asetetaan Italian huomattavin guelfi minun
paikalleni, ryhdytäänpä vielä estämään minua palaamastakin." Hänen
äänensä melkein murtui.
Kreivitär huokasi syvään. "Saat kuulla vielä enemmän. Silmäsi ovat
vihdoinkin avautuneet."
Ja Venegono kertoi.
"Tulen luoksenne, Facino, kaikkien Milanon ghibellinien edustajana. He
pitävät teitä johtajanaan. Teihin he luottavat ja panevat toiveensa. Jo
tällä hetkellä on Milano kamalien veritekojen ja sietämättömän terrorin
näyttämönä. Te olette ainoa, joka voi sen vielä pelastaa."
Äkkiä raivostuen iski Facino veitsen syvälle pöytään. Hän kohotti
katseensa. Verestävin silmin tuijotti hän ympärilleen.
"Jos vain Jumala suo jalkani parantua, saavat Viscontit minun kädestäni
syödä petoksensa hedelmät ja tukehtua niihin."
Hän ojensi kätensä seinällä riippuvaa ristiinnaulitunkuvaa kohti.
Uhkauksesta tuli vala.
Bellarion vilkaisi kreivitärtä ja ymmärsi, että hänen kunnianhimonsa
vihdoinkin oli tyydytetty. Tuo kaunis nainen ei ilmeisesti piitannut
hituistakaan siitä, että jalo sydän samalla oli särkynyt.