Jos Facino Cane hämmästyi nähdessään puolisonsa astuvan huoneeseen,
hämmästyi hän vielä enemmän havaitessaan, kuka kreivitärtä seurasi.
Mies oli nimittäin Venegonon Giovanni Pusterla, Monzan linnanherran
serkku.
Kuten jo lyhyesti on mainittu, oli Monzan herra myrkyttänyt Gian Marian
äidin. Aivan epäämätöntä on, että se tapahtui Gian Marian omasta
käskystä. Kuitenkin sai Pusterla kärsiä rangaistuksen tästä rikoksesta,
koska Gian Maria pelkäsi joutuvansa ilmi, ja näin sai liian uskollinen
palvelija hengellään maksaa sekä omasta että toisen puolesta.
Jälkeenpäin oli Gian Maria kaikin tavoin vainonnut Pusterla-sukua,
haihduttaakseen muka kaikki epäluulot. Se Pusterla, jota hän metsästi
Abbiategrassossa Bellarionin ehättäessä väliin, oli jo viides, jonka
hän sai hengiltä.
Venegonon Pusterla, joka nyt talutti kreivitär Beatricea huoneeseen,
oli yksinkertainen, keskikokoinen mies, iältään kolmissakymmenissä,
vaikkakin jo vanhemman näköinen, sillä hänen mustassa tukassaan oli
paljon harmaita hiuksia. Hänen jyrkkäpiirteiset kasvonsa olivat
tarmokasilmeiset, nenä konko, tummat silmät lähekkäin ja ryhti joustava.
Facino ja Pusterla olivat aina kunnioittaneet toisiaan, mutta he olivat
kuitenkin niin vähän tuttuja, että viimemainitun äkillisen ilmestymisen
tänne, vieläpä kreivittären seurassa, täytyi pakostakin herättää
kummastusta.
Facino oikaisi kipeätä koipeaan ja tervehti heitä lyhyesti
sotilaalliseen tapaan. Viehättävä kreivitär riensi hänen luokseen.
"Olet sairas, Facino!" sanoi hän huolestuneesti ja kumartui
vastaanottamaan miehensä suudelmaa.
Facinon kasvot kirkastuivat, mutta hänen äänessään oli vakava sävy. Nyt
ei ollut aikaa pohtia hänen sairauttaan. "Mitäpäs kivuista. Miten sinä
olet tullut tänne, Bice, ja... Venegonon kanssa?"
"Ah, yllätämme sinut", vastasi kreivitär. "Taivas tietäköön, ettei
tämä olisi ollut tarpeen, jos olisit kuunnellut minua, pitänyt silmäsi
avoinna ja käyttänyt järkeäsi."
"Kerro miksi tulit ja jätä huomautukset syrjään." Kreivitär epäröi
tuokion ja kääntyi sitten ylväästi matkakumppaniinsa.
"Kertokaa te, messer da Venegono."
Venegono suostui heti. Hän puhui nopeasti, elehtien käsillään, ilmeen
koko ajan vaihdellessa hänen kasvoillaan. "Olemme tulleet tekemään
selkoa tapahtumista Milanossa. Ettekö ole kuullut niistä mitään,
herrani?"
"Milanossa? Saan joka viikko raportteja hänen korkeudeltaan. Niissä ei
ole ollut mitään levottomuutta herättävää."
Kreivitär naurahti katkerasti. Venegono jatkoi.
"Eikö levottomuutta herätä tieto, että Riminin Malatesta, Pandolfo
ja hänen veljensä Carlo ovat Milanossa, mukanaan viisituhatmiehinen
armeija?"