Gian Marian irstas hovi sai kreivittärestä uuden puheenaiheen. Herttua
itse oli ensimmäinen virnistelemään Facinon puolison itsepintaiselle
lähentelylle. Monta kompaa ehti hän päivän kuluessa keksiä ja kaikki
ne olivat rivoja. Sattumalta eivät nämä jutut kuitenkaan kulkeutuneet
Facinon kuultaviksi. Huonosti olisikin sen miehen käynyt, joka
tällaisia juoruja olisi kondottierille kertonut. Facino melkein jumaloi
arvotonta vaimoaan ja luotti häneen sokeasti.
Totuus paljastui hänelle vasta eräänä iltana huhtikuun alussa. Muuan
tallipoika ilmoitti Bellarionille, että Facino halusi häntä tavata.
Bellarion lähti heti Facinon huoneisiin, mutta huomasi, ettei kreivi
ollut vielä saapunut. Ottaen eräältä pöydältä Alighierin Comoedian
käsikirjoituksen siirtyi hän pylväikköön aikaansa kuluttamaan.
Hänen mieliharmikseen tuli sinne hetken kuluttua kreivitärkin, yllään
valkea samettipuku ja tummassa tukassa suurista safiireista tehty
koriste. Hän oli yksin. Käsissään piteli hän pientä luuttua, jota
hänellä oli tapana soittaa silloin tällöin.
Facino, ilmoitti kreivitär, oli lähtenyt linnaan, s.o. Porta Giovian
linnoitukseen, jonka Gian Galeazzo oli rakennuttanut. Hän ei kuitenkaan
viipyisi kauan. Sillävälin pitäisi kreivitär Bellarionille seuraa. Hän
istuutui ja alkoi laulaa.
Hän lauloi nuorukaiselle vielä Facinon saapuessa, eikä tämä suinkaan
voinut arvata, että Bellarion vain vastahakoisesti oli suostunut
kuuntelemaan. Hänestä ei tässä kahdenolossa ollut muutenkaan mitään
merkillistä.
Facino astui pylväikköön äkkiä, odottamatta, keskeyttäen puolisonsa
laulun. Hämmentyneenä ja punastuen kohotti tämä katseensa, jossa
kuvastui suuttumusta ja epävarmuutta. Bellarion, joka uneksien oli
hypistellyt pergamenttikääröä, hyökkäsi pystyyn, hiukan tolkuttomana,
aivan kuin olisi hän herännyt unesta.
Facino tuli lähemmäksi ja kävi ilman muuta käsiksi uutisiinsa.
"Buonterzo on lähtenyt liikkeelle. Hän jätti Parman eilen ja lähestyy
nyt Piacenzaa. Hänen armeijassaan on neljätuhatta miestä."
"Neljätuhatta!" huudahti Bellarion. "Huomattavasti enemmän kuin teillä."
"Saatuani ranskalaisen apujoukon ja miliisiväkeä, en ole ollenkaan
huolissani. Buonterzo tarvitsisi enemmänkin miehiä, kun kohtaamme. Ja
se tapahtuu kahden tai kolmen päivän kuluttua. Lähdemme ensi yönä.
Kaikki on kunnossa. Miehet lepäävät nyt jaksaakseen sitten ponnistella.
Sinun olisi viisainta tehdä samoin, Bellarion."
Kreivitär nousi. "Bellarion?" huudahti hän. Hänen kasvonsa olivat
valkeat kuin palttina ja hänen povensa kohoili kiivaasti. "Lähteekö
Bellarion kanssanne?"
Kurttu Facinon otsassa syveni. Häntä loukkasi syvästi, että kreivitär
tällä hetkellä oli enemmän huolissaan nuorukaisen kuin miehensä vuoksi.
Totuutta hän ei vieläkään aavistanut. Bellarion riensi sanomaan.
"Ette suinkaan haluaisi minun jäävän tänne, madonna! Pitäisikö minun
jättää tällainen tilaisuus käyttämättä?"
Hänen silmänsä hehkuivat.
Facino nauroi. "Kuuleppas poikaa! Et kaiketi ole niin julma, että
kiellät häntä lähtemästä?"
Kreivitär hillitsi tunteensa ja vastasi tyynemmin:
"Hän on aivan liian nuori lähtemään sotaan!"
"Liian nuori! Pyh! Nuorena on aloitettava, jos haluaa jotakin saada
aikaan. Hänen iällään olin jo joukkueen johtaja."
Ja Facino nauroi jälleen. Mutta kun hän hiukan myöhemmin pohti
näkemäänsä ja kuulemaansa, ei häntä enää naurattanut.