Bellarionin teko ei sinänsä olisi koskaan voinut herättää mitään
erikoista huomiota hovissa. Mutta Milanon lahja hänelle, nuo
viisituhatta florinia, irroitti kielien kannat. Sitäpaitsi oli hänen
suhteensa Facinoon mitä mielenkiintoisin arvoitus. Yleensä pidettiin
ilmoitusta, että hän oli Facinon ottopoika, vain kaunisteluna, eikä
uskottu kreivitär Beatricea, kun tämä pani kiivaan vastalauseensa.
Bellarion liikkui näinä päivinä vapaasti hovissa, niinkuin ainakin
nuori ylimys. Taiteilijan tavoin rakasti hän kauneutta, eikä senvuoksi
laiminlyönyt ulkonaista olemustaankaan. Hämärästä sukuperästä ja
luostarikasvatuksesta ei näkynyt mitään jälkiä. Gabriello tuntui
mielistyvän häneen, vieläpä suvaitsi herttuakin unohtaa koirajutun, ja
della Torre, Facinon kiukkuisin vihamies, kohteli häntä erinomaisen
höylisti.
Bellarion, jonka pelottomat silmät näkivät kaiken, mutta jonka viaton
naama ei ilmaissut mitään, luovaili huvitettuna tuossa joukossa,
kartuttaen tietojaan ja kokemuksiaan.
Ainoa, mikä häntä todenteolla häiritsi näinä päivinä, oli kreivitär
Beatricen käytös. Kreivitär moitti lakkaamatta Facinoa, kohdistaen
häneen jos jonkinlaisia syytöksiä. Ja Bellarionin oli pakko kuunnella,
vasten tahtoaan.
"Olen kaksikymmentä vuotta nuorempi kuin hän", ilmoitti kreivitär,
erehtyen vain viisi vuotta. "Voisin yhtä hyvin olla hänen tyttärensä
kuin te hänen poikansa."
Bellarion ei ollut ymmärtävinään. "Olette ollut naimisissa kymmenen
vuotta", sanoi hän. "On hiukan myöhäistä valittaa. Miksi menitte
hänelle?"
"Kymmenen vuotta sitten hän oli nuorempi kuin nyt."
"Niin oli. Niin olitte tekin."
"Ikäero tuntui pienemmältä aina siihen asti kunnes leini alkoi
vaivata häntä. Avioliittomme on järkiavioliitto. Isäni pakotti minut
suostumaan. Facinon ura tuntui loistavalta. Hänellä onkin ollut
menestystä. Nyt voisi hän olla Milanon herttua, jos tahtoisi. Mutta hän
ei ota vastaan, mitä hänelle tarjotaan. Hän on pettänyt minut."
"Menitte naimisiin hänen kanssaan toivoen pääsevänne herttuattareksi.
Ilmaisitteko tämän syyn hänelle ennen vihkimistä?"
"Ikäänkuin sellaista sanottaisiin. Toisinaan olette tylsä, Bellarion."
"Ehkä. Mutta ellei sitä sanota, niin miten se sitten saadaan tietää?"
"Miksipä olisin muuten nainut niin vanhaa miestä. Ei suinkaan tyttö voi
rakastua isänsä ikäiseen mieheen..."
Bellarion jäykistyi. "En tiedä mitään tytöistä enempää kuin
lemmestäkään. Ne ovat minulle täysin vieraita aloja."
Kreivitär huomasi, ettei nuorukainen ymmärtänyt vihjauksia, ja siksi
kävi hän suoraan asiaan.
"Voisin antaa teille, mitä en voinut antaa hänelle, Bellarion",
kuiskasi hän, katse maahan luotuna.
Bellarion hätkähti aivankuin olisi käärme pistänyt häntä. Hän toipui
kuitenkin nopeasti.
"Kenties, ellei Facinoa olisi olemassa."
Kreivitär loi häneen synkän katseen. Bellarion jatkoi tyynesti:
"Olen hänelle uskollinen, niinkuin tekin, madonna. Ehkä en tunne
kovinkaan monia miehiä, mutta luulen kuitenkin, että Facinon kaltaisia
on perin vähän. Hänen lojaalisuutensa ja kunniantuntonsa estävät häntä
täyttämästä toivomuksianne."
Kumma kyllä ryhtyi kreivitär väittelemään hänen kanssaan.
"Hänen lojaalisuutensa? Ketä kohtaan?"
"Isäntäänsä, herttuaa."
"Ansaitseeko tuo elukka sellaista?"
"Omia ihanteitaan kohtaan sitten."
"Minä vain olen pelkkää ilmaa", nurkui nainen. "Hän on liian vanha
minulle, siinä kaikki. Olisin kiitollinen, jos muistaisitte sen,
Bellarion."
"Ensi sijassa muistan, että kaiken mitä minulla on ja lisäksi
oman itseni asetan herra kreivin käytettäväksi, ja että hän on
kasvatusisäni."
"Ette kaiketi silti toivone, että minä rupeaisin äidiksenne?" jupisi
kreivitär.
"Miksi en? Eikö se olisi kaunis ja miellyttävä suhde?"
Kreivitär raivostui. Eikä hän kuitenkaan malttanut seuraavana aamuna
olla uudistamatta vihjauksiaan ja pyytämättä anteeksi, ikäänkuin
Bellarion olisi mitään sellaista odottanut. Lopulta kävi tuo ruikutus
niin sietämättömäksi, että Bellarion piti avointa epäsopua parempana.
"Mitä maailmassa minä voisin antaa teille, jota ette yhtä hyvin
saisi kreiviltä? Moititte häntä siitä, ettei hän tahdo tehdä teistä
herttuatarta. En suinkaan minä pysty sellaiseen, mihin ei hänkään
pysty."
"Käsitätte yhä minut väärin. Jos pyydän häntä tekemään minusta
herttuattaren, teen sen ainoastaan siksi, ettei hän voi antaa minulle
muuta. Minun on täytynyt tyytyä olemaan vailla rakkautta; pitäisikö
minun tyytyä olemaan vaatimattomammassa asemassakin kuin tarvis olisi?"
"Kumpi on tärkeämpi, rakkaus vaiko korkea asema?"
Kreivitär kohotti vaaleat kasvonsa ja loi häneen kiihkeän katseen.
"Riippuu miehestä."
"Facino on tehnyt parhaansa kummassakin suhteessa."
"Facino! Facino!" huusi kreivitär ärtyneesti. "Täytyykö teidän
alituisesti ajatella Facinoa?"