"Luulin sinun päättäneen, että jäisimme tänne kevääseen asti."
"En arvannut edeltäkäsin, että Milanossa syntyisi tällä välin
rettelöitä.
"Mitä sinä siitä välität? Onko tämä sinun herttuakuntasi? Vaikka se
kyllä voisi sitäkin olla."
"Jotta sinä olisit herttuatar." Facino nauroi. Hänen äänensä oli tyyni,
vaikka pohjasävel soikin hieman katkerana. Tämä riidanaihe oli jo
vanha. "Kunniakäsitteeni asettavat erinäisiä esteitä tielleni."
"Kyllä minä sinun kunniakäsitteesi tiedän." Kreivitär muikisti
kaunista, punaista suutaan. "Katso Pandolfoa ja Buonterzoa. He eivät
ole rahtustakaan jalompaa sukua kuin sinä."
"Jättäkäämme sukuperäni rauhaan, madonna."
Facino asteli ikkunan luo, peukalot kullasta taotun vyönsä
sisäpuolella. Tuokion seisoi hän ääneti, leveä selkä huoneessaolijoihin
käännettynä, katse tähdättynä talviseen maisemaan.
"Lunta näkyy sataneen aika paljon", huomautti hän vihdoin.
Kreivitär jatkoi ilkeyksiään. "Vielä enemmän sitä on satanut Bergamon
ympäristössä, Pandolfon valtakunnassa..."
Facino kääntyi äkkiä ja lausui ivallisesti:
"Ja hiukan vähemmän Piacenzan tasangoilla, missä Ottone Buonterzo
pitelee valtikkaa. Suvaitkaa vaihtaa puheenaihetta, madonna."
"Enkä suvaitse."
"Mutta minä suvaitsen." Hänen äänensä oli kohonnut ja kajahti nyt
käskevänä.
Kreivitär nauroi ja kääriytyi tiukemmin kärpännahkaviittaansa.
"Täällä on teidän tahtonne luonnollisestikin laki. Me tulemme ja
menemme aivan niinkuin te suvaitsette."
Facino katsoi häntä hiukan kummastuneena. "En ole koskaan aiemmin
huomannut sinun kiintyneen näin syvästi Abbiategrassoon, Bice. Et
tuntunut ensinkään halukkaalta lähtemään tänne Milanosta."
"Mikä ei estänyt sinua pakottamasta minua lähtemään."
"Tuo ei ollut mikään vastaus." Hän tuli lähemmäksi. "Mistä tämä
äkkinäinen ihastus? Miksi tympäisee sinua yht'äkkiä Milano ja hovi,
jossa ennen olet loistanut aurinkona mitä suurimmalla ihastuksella?"
"Jos sinusta kertakaikkiaan joka seikalla pitää olla syy, niin
tunnustan, että minua on alkanut viehättää maaseudun rauha. Hovissa
ei sitäpaitsi näinä päivinä ole hauskaa. Hovi muistuttaa minua myös
alituisesti siitä, mitä sinä voisit olla, jos tahtoisit. Jos sinun
sijassasi olisi joku Buonterzo tai Pandolfo, dal Verme tai Appiano, ei
hän epäröisi hetkeäkään."
"Anastaessani vallan menettäisin nauttimani kansansuosion, sillä
kansa kunnioittaa uskollisuuttani ja rehellisyyttäni, ja minun
täytyisi hallita rautakädellä. Pian minua vihattaisiin niinkuin nyt
vihataan Gian Mariaa. Sota uhkaisi joka puolelta ja valtio muuttuisi
taistelukentäksi."
"Niin oli asianlaita Gian Galeazzonkin valtakauden alussa. Ja kuitenkin
kohosi Milano mahtavaksi valtakunnaksi."
"Tällä hetkellä on Milano voimaton. Gian Maria on antanut kaiken
rappeutua. Pane kansalaiset miten tiukalle tahansa, tarpeeksi kultaa
riittävien puolustusjoukkojen palkkaamiseksi ja muonittamiseksi et saa
irti. Luuletko, että Pandolfo ja Buonterzo muussa tapauksessa olisivat
rohjenneet tehdä, mitä tekivät? Tein sinusta Biandraten kreivittären ja
siihen saat tyytyä. Minulla on velvollisuuksia edesmenneen herrani ja
ruhtinaani poikaa kohtaan."
"Siksi kunnes tuo sama poika murhauttaa sinut. Miten hän sinua
palkitsee? Eikö hän jo monasti ole yrittänyt vetää sinua satulasta?"
"En välitä niin suuresti siitä, mitä hän on, kuin siitä, mitä itse
olen."
"Sanonko, mikä sinä olet?" Kreivitär kumartui eteenpäin, vihan
uurtaessa vanhentavia vakoja hänen kauniisiin kasvoihinsa.
"Sano vain, jos se keventää mieltäsi. Naisen mielipide ei muuta omaa
käsitystäni."
"Sinä olet narri, Facino!"
"Kärsivällisyyteni osoittaa tosiaankin sitä. Kiitä luojaasi!"
Hän kääntyi ja lähti huoneesta.
Kreivitär kyyrötti nojatuolissaan tukien kyynärpäitään polviinsa.
Hänen tummat silmänsä tuijottivat uunin roihuviin liekkeihin. Tuokion
kuluttua hän sanoi:
"Bellarion!"
Ei vastausta. Hän kääntyi. Tuoli, jossa nuorukainen oli istunut, oli
tyhjä. Huoneessa ei ollut kreivitärtä lukuunottamatta ketään. Hän
kohautti kärsimättömästi olkapäitään.
"Hupsu on poikakin. Sokea hupsu."
Oli päivällisaika kun Facino ja Bellarion palasivat. Pöytä oli katettu
ja palvelijat odottivat.
"Syötyäsi", sanoi Facino vaimolleen, "voit valmistautua lähtöön.
Palaamme Milanoon vielä tänään."
"Tänään." Kreivittären ääni oli vihainen. "Ah, sinä tahdot vain kiusata
minua, osoittaa olevasi isäntä..."
Facinon kohotettu käsi vaiensi hänet. Kreivi otti esille
pergamenttiasiakirjan ja lähetti pois palvelijat. Senjälkeen kertoi hän
puolisolleen saamistaan uutisista.
Milanosta oli todellakin saapunut levottomuutta herättäviä viestejä.
Estorre Visconti, Bernabon äpäräpoika, oli yhdessä Giovanni Carlon,
Bernabon pojanpojan kanssa pannut toimeen mellakoita ghibellinien
nimessä. Äskettäin järjestetyn ryöstöretken yhteydessä oli Estorre
poltattanut koko Ticino-portin luona olevan korttelin. Kaupunkilaiset
olivat tämänjohdosta uhanneet kapinalla, ja tilanne oli ylen
huolestuttava. Kaiken huipuksi oli Ottone Buonterzo armeijoineen
lähtenyt valloitusretkelle Milanoa kohti.
"Tiedot olen saanut Gabriellolta, joka pyytää minua heti palaamaan ja
ottamaan ohjakset käsiini herttuan pelastamiseksi."
Kreivitär naurahti. "Ja uskollinen palvelija rientää avuksi. Otat
selkääsi Buonterzolta. Jos sen teet, arvaan kyllä, kenestä tulee
Milanon herttua. Buonterzo on sentään mies."
"Minä olen kuollut kun hänestä tulee Milanon herttua" hymyili Facino.
"Sittenhän voit naida hänet, Bice, ja päästä herttuattareksi.
Bellarion, kutsu palvelijoita."
He aterioitsivat nopeasti, ääneti, ja tuntia myöhemmin olivat he jo
lähtövalmiina. Viime hetkessä vei Facino Bellarionin syrjään.
"Minulla on sinulle tehtävä, poikaseni", sanoi hän ottaen poveltaan
kirjeen. "Saat kymmenen peitsimiestä saattueeksi Genovaan, missä
jätät tämän kirjeen Ranskan kuninkaan sikäläiselle valtuutetulle,
Boucicaultille. Jätä kirje hänelle henkilökohtaisesti. Tarvittaessa
voit ryhtyä hänen kanssaan keskusteluihinkin. Asia koskee tuhatta
ranskalaista keihäsmiestä, joita me tarvitsemme. Olen tässä kirjeessä
luvannut hänelle kohtuullisen korvauksen. Hän on kuitenkin ahne ja
vaatii kenties enemmän. Sinulla on oikeus hätätilassa korottaa summa
kaksinkertaiseksi. Buonterzo on vaarallinen mies. Älä kuitenkaan
ilmaise, että olemme hädässä, sillä siinä tapauksessa Boucicault
suorastaan nylkee meitä. Sano vain, että tarvitsen miehiä, pitääkseni
erinäisiä Milanon levottomia läänejä kurissa."
Bellarion katsoi tehtävän suureksi luottamuksen osoitukseksi ja oli
heti valmis lähtemään. He hyvästelivät ja Facino nousi hevosensa
selkään. Werner von Stoffel jäi valitsemaan Bellarionille sopivia
saattuemiehiä.
Facinon antaessa lähtömääräyksen raotti kreivitär muuliajopelien
nahkaverhoja.
"Missä on Bellarion?"
"Hän ei lähde meidän kanssamme."
"Jätetäänkö hänet Abbiateen?"
"Ei. Olen antanut hänelle erään tehtävän, jonka vuoksi hänen on
lähdettävä muutaman päivän matkalle."
"Minkä tehtävän?" Kreivittären silmät laajenivat. "Aivan vaarattoman."
Hän kannusti ratsuaan säästyäkseen kysymyksiltä.
Hämärissä he saapuivat Milanoon. Jollakin tavalla oli jo sanoma Facinon
tulosta ennättänyt sinne, ja siksi kohtasivat he kaduilla tungeksivia
väkijoukkoja, jotka äänekkäästi tervehtivät Biandraten kreiviä.
Aina Gian Galeazzon kuolemasta lähtien oli Facino nauttinut suurinta
suosiota kaupungissa. Kuitenkaan ei hän koskaan aiemmin ollut joutunut
niin oltavien kunnianosoitusten kohteeksi kuin tällä kertaa. Huhu oli
tiennyt kertoa Facinonkin luopuneen herttuasta ja jättäneen kansan
Gian Marian armoille. Kun kondottieri nyt kuitenkin palasi, oli
vastavaikutus sitä voimakkaampi. Facinoon perustivat milanolaiset
kaikki toiveensa. Sodassa hän oli osoittautunut sankariksi, rauhan
aikana oli hän usein saanut Gian Marian estetyksi toimeenpanemasta
raakoja aikeitaan. Hänen ansiotaan oli, että Milanossa oli voitu
ylläpitää edes jonkinlaista järjestystä. Riemuhuutojen kiiriessä
suuren aukion poikki vanhaan Brolettoon, missä herttua ikkunasta käsin
katseli alamaisiaan, hymyili ja nyökkäsi Facino kansalle, kiittäen
kunnianosoituksista. Hänen tuuhea tukkansa hulmusi tuulessa ja hänen
silmänsä loistivat parkituissa, nelikulmaisissa kasvoissa. Kreivitärkin
veti vaunuissaan nahkaverhot syrjään ja sai Facinon puolisona
vastaanottaa osansa tervehdyksistä.
Pienen seurueen ehtiessä holvikäytävän suulle kohotti Facino katseensa
ja näki herttuan seisovan ikkunassa. Gian Marian ilme oli pahaenteinen,
eikä hänen olkansa takaa tirkistelevän della Torrenkaan mustaverinen
naama ennustanut hyvää.
Yli Arrengo-pihan he ratsastivat pyhän Gothardin pihaan. Täällä
laskeuduttiin maahan, ja muuan guelfiylimys riensi pitelemään
ghibellini Facinon jalustinta. Facino vuorostaan auttoi puolisoaan
vaunuista. Kreivitär nojasi tavallista raskaammin miehensä käsivarteen.
Hitaasti kohotti kaunis nainen katseensa ja Facino näki hänen silmiensä
olevan kyynelissä. "Sinä näit! Sinä kuulit! Ja kuitenkin epäröit!"
"En epäröi", vastasi Facino lyhyesti. "Tiedän mitä tietä minun on
kuljettava."