Herttua karahti punaiseksi. "Leukailetko, hölmö?" Taikauskoinen Lonate
kosketti hänen käsivarttaan. Herttua pudisti pois käden. "Saat vielä
ilmaista salaisuutesi, kautta hostian!" Hän ärjäisi töllistelevälle
Squarcialle: "Kerää koirat ja sido tuo nulikka. Lähdemme."
Herttua ratsasti matkoihinsa hovimiehineen, jättäen rengit täyttämään
määräystä. Squarcian tehtäväksi jäi valvoa, ettei mitään lyöty laimin.
Hän vihelsi koiria ja käski muutaman rengin kytkeä ne. Sitten hän
arasti lähestyi Bellarionia.
"Kuulitte hänen korkeutensa määräyksen", virkkoi hän ikäänkuin
anteeksipyytäen.
Bellarion ojensi ranteensa ääneti. Herttua seurueineen oli jo ehtinyt
kuulomatkan ulkopuolelle.
"Herttua käski", syytteli mustatukkainen. "Minä olen vain herttuan
palvelija." Ja kumartuen hiukan sitoi hän löyhästi hihnan Bellarionin
ranteitten ympäri. Hän pelkäsi, eikä tahtonut vihoittaa nuorukaista.
"Voitte olla vakuutettu sitä", kuiskasi hän sitten, silmäiltyään
ympärilleen ja huomattuaan, etteivät rengit voineet kuulla, "että
hänen ylhäisyytensä Biandraten kreivi saa tiedon tästä heti kun olemme
päässeet Milanoon."