"En epäilekään yli-inhimillisiä, vaan omia voimiamme."
Tämä tyyni huomautus palautti Barbarescon maan päälle. Hänen
käytöksensä muuttui hieman. Hän ei enää ollut niin avosydäminen kuin
tuokiota aikaisemmin, vaan ilmaisi ajatuksensa hiukan epämääräisesti.
Toiminta aloitettaisiin, sanoi hän, paljastamalla valtionhoitajan
kavaluus. Ruhtinattaren puolella oli jo toistakymmentä aatelismiestä,
jotka kaikki työskentelivät asian hyväksi. Kun totuus Theodoresta
ennättäisi levitä tarpeeksi laajalle, selvittäisiin lopusta helposti.
Siinä kaikki, mitä Bellarion sai irti. Hän yritti kuitenkin vielä:
"Tämän kaiken ruhtinatar jo tietää. Tämä ei riitä hälventämään hänen
levottomuuttaan. Eikö ole mitään varmaa, lopullista...?"
Barbaresco oli vaivaantunut. Ruhtinattaren tuli olla kärsivällisempi.
Luottakoon ystäviinsä vain. Bellarion oli kuitenkin itsepäinen, ja
lopulta suutahtanut kreivi lupasi kutsua toverinsa koolle seuraavana
aamuna, jotta Bellarion saisi yrittää heiltä tarkempia tietoja
ruhtinattarelle vietäviksi.
Bellarion tyytyi tähän ja pyysi saada jäädä taloon yöksi. Hänet
ohjattiin kohtalaiseen, tyhjään huoneeseen, missä häthätää kyhättiin
kuntoon kova, eikä varsin siisti vuode. Väsynyt nuorukainen vaipui
siitä huolimatta pian uneen.