vv. 2, 3. Kun matka kuitenki paremmin puolin oli onnistunut.
vv. 5-8. K. XLII: 214-216.
vv. 10-60. K. VIII: 49-60.
vv. 21-24. Koivut, jotka kasvavat paremmilla paikoilla, ulompana
ihmisten tiloilta.
vv. 30-36. Milloin laskevat mahalaa juodaksensa, milloin vuolevat
jälttä syödäksensä, milloin kiskovat tuohta muiksi tarpeiksensa.
vv. 54-56. Lehdet ensin kellastuvat ja kalvettuvat, sitte tuuli ne
kokonaan karistaa maahan.
vv. 65, 66. Kun kanteleena tulet suloisesti soimaan.
v. 70. Onki nyky-aikaisten kanteletten koppa koivusta, lepästä,
kuusesta tahi muusta puusta.
v. 72. Koivu ei kestä nauloina.
v. 81. Käen kukkuminen Suomalaisten korvissa kun kuului suloiselta,
niin runo, suloa kanteleelle ko'otessansa, teettää naulat sen
kukkumasta kullasta; k. II: 223-232, IV: 24 ja 211-222, XXII: 151,
152.
v. 85. Vanhan-aikaisissa vaskikanteleissa oli vaan viisi kieltä,
nyky-aikaisia kanteleita välistä tavataan useammalla kahdeksistollaki
eli oktaavilla.
vv. 87-104. Siitä se Suomen laulanto tuliki ilon- ja surunsekaisen
laatunsa saamaan.
v. 96. Jott'ei ylen rohkealla lähenemisellä säikähyttäisi ja
hämmentäisi neitosta laulussaan.
v. 109. Vaskikanteletta soitetaan molemmilla käsillä, jouhikanteleen
kieliä (k. XL: 94) painettiin vaan vaseman käden sormilla, jousi
oikeassa kädessä.
vv. 115-168. K. XLI: 14-104.
vv. 115-120. Vielä parempi kun entinen kantele, sai tämä
hengettömätki olennot liikkeelle (k. vv. 151-168).
v. 122. Kirjoja, so. kirjavia kuvia, naisilla on tapana neuloa
koristeiksi paitoihin, lakkeihin, kintaisiin, vöihin jne.
vv. 147, 148. Ei syönyt välillä eikä päästänyt vyötään levolle
mennäksensä.