v. 7. Pitkässä jonossa kulkeva joukko.
vv. 11, 12. Jo aikoja sitte, eli: siitä kun hän läksi, jo on
ennätetty kaski polttaa, ohra kylvää ja leikatuksiki saada.
vv. 25, 26. Josta sanallakaan ei ole mainittu, jonka nimeä ei tunneta.
vv. 29-32. Kenen oli veli, kenen isä taikka vielä sulhasensaki
merimatkalla (kaupalla).
vv. 38-40. Saako saarelle nousta ja siellä jonkun ajan elää? Pian
jälle lähtevän ei tarvitse venettänsä kumota.
vv. 59, 60. Saat sekä laulella että leikkiä lyödä ja tanssiaki.
v. 64. Tyttöin kauniissa seurassa.
v. 74. Saari oli hyvin asuttu monilla kylillä.
vv. 75-78. Joka paikassa varustettiin sotaa häntä vastaan.
vv. 99-102. Runo leikin vuoksi välistä ottaa selittääksensä jo
ilmanki kyllä selviä asioita; teeskennelty yksinkertaisuus.
vv. 113-122. Kaikki paikat olivat entisellään, tupa ainoastaan
kadonnut ja metsää paikalle kasvanut.
vv. 125-130. Surussaan muistelee entisiä, iloisia aikojansa.
vv. 133-136. Itki kadonnutta äitiänsä; k. vv. 99-102.
vv. 141, 142. Olet jo niin aikoja sitte kuollut, ettei merkkiäkään
sinusta enää ole jälillä.
vv. 146-152. Äiti oli poikaansa kotiin odottaessa jonkun kerran
käväisnyt entisellä asuntopaikallansa. Hänen jälkensä Lemminkäinen
havaitsi ja rupesi niitä seuraamaan.
vv. 155-160. Sinne oli äiti sodan aikana paennut ja siellä siitä
ajoin elellyt.
vv. 166, 167. Se nyt enää ainoana suruna, että oli silmänsä
punaiseksi itkenyt.
v. 174. K. XXVIII: 78.
vv. 179-182. K. XVI: 79.
vv. 191-194. SielP oli sima-astioita ja kananmunia röyköttäin, outoja
mehiläispatsaita, ja olut juoksi seipäiksi verratuista hanikoista.
vv. 203-206. Mielellään olisi itsensä syyttömäksi tehnyt, mutta kun
ei tahtonut valhetellakaan, niin keksi suden ja havukan vertauksensa.