v. 6. Tupaan-tulija vieras tavallisesti ei ilman talonväen käskemättä
astu ylemmäksi.
vv. 8-10. Ajaton ja sopimaton kysymys.
vv. 13-16. "Hevosesi voipi seisoa pihalla ja itsellesi on ovensuussa
sijaa." Runo näetsä ei tahdo kaikkea syytä Lemminkäiselle yksinään
antaa, sentähden panee Pohjolan isännän näin loukkaavasti vastaamaan.
vv. 20-26. Homeironki urot kerskaavat isistänsä, eivätkä tahtoneet
heitä kehnommat olla.
vv. 29-32. Aika pöyhkeästi, ei siivon tavalla.
vv. 39, 40. Emännän ei tehnyt mieli Lemminkäistä suututtaa.
vv. 45, 46. Tokko saatat juoda näin kehnoa olutta.
vv. 49, 50. Oli kovin pilaunutta, kelvotonta.
vv. 53, 54. Nämät sanat taas sanoi riitaa alottaaksensa.
vv. 57, 58. Soimaa häntä siitä, kun oli tullut kutsumatta.
vv. 65, 66. Uusi loukkaava anomus.
vv. 69-96. Haltioihin tultuansa loitsijat saattoivat jos mitäkin ilmi
tuottaa.
vv. 74-76. Pidätkö minun härkänä, joka tuosta vesilammikosta ei saisi
selvää ilman juomattaki.
vv. 99-102. Kaikenlaisten liikain vierotus- eli manaussanat; k. XVII:
135-138.
v. 110. Miekat ja jouset rippuivat seinällä sekä näytteeksi että
tarpeenkin vuoksi, jos äkkiä hätä tulisi.
vv. 113, 114. K. III: 147, 148.
vv. 116-124. Miekkansa alentamisella muistutti sen entisistä töistä
ja myös herjasi Pohjolan isäntää, kun niin vikanaisellakin aseella ei
pelännyt häntä vastaan ruveta.
v. 140. Miekkailtiin lyömällä, ei pistämällä.
vv. 154-156. Piiri, jonka sisällä piti tapella, määrättiin tarkoin
ennen työhön rupeamista. Tässä tilassa piti kummanki seisoa yhdellä
lehmän taljalla.
vv. 175-180. Miekalla oli eri haltiansa, joka nyt tulistui ja
kiivastui.
vv. 182-184. Lemminkäinen koko tappelu-ajan oli hätäilemätön,
Pohjolan isäntä päin vastoin.
v. 191. Olkapäältä.
vv. 193, 194. Yhtä helposti, kun jos olisi nauriin listaisnut.
vv. 203, 204. K. XXVI: 139-144.
vv. 210-212. Olivat päätä seipääsen asettaessa veristyneet.
vv. 213, 214. Alkoi sydäntyä ja suuttua.