vv. 7, 8. Runo välistä ihan selviäki kohtia ei nimitä suoraan, vaan
arvelemalla ja muita ensin ehdottelemalla; k. XXI: 16-20.
vv. 19-21. Sulhon lahjoja morsiamen omaisille ja kihloja morsiamelle
itsellensä runo vertaa ostohinnaksi: k. XVIII: 225, 226.
vv. 29, 30. Olit yhtä huoleton ja kaikkein ihasteltu, kun kukat
kedolla ja mansikat ahosilla.
vv. 35-38. Toisenlaisia ääniä tulet siellä kuulemaan.
vv. 39-42. Ei olekkaan tämä matka, kuin ennen pienemmät matkat,
joille mielelläsi läksit.
vv. 43-45. Et hypelle pihalla ja astelle kynnyksissä yhtä sievästi,
kun ennen lapsena ollessasi.
vv. 49-58. Tyttöin tavallisia mielipiteitä ja toivotuksia.
vv. 57, 58. Vertaus ihmisten hartaimmista toivotuksista.
vv. 69, 70. Ettei tiedä mihin menee ja kuinka tulee pystössä pysymään.
vv. 76-78. Muretta kuvattiin mustaksi (vv. 85, 86); k. IV: 97, 98.
vv. 81, 82. Valoisa aika aina on iloisempi, kun pimeä, jona kaikki
makaa levossaan tahi muuten on äänetönnä.
v. 90. Kutittaa siitä, kun hänen neuvoansa oli halveksittu.
vv. 99, 100. Vertaus otettu tukalasta viertämisestä tulen ääressä ja
katkerasta savusta tervaa keittäissä.
vv. 105, 106. Makaamista työntekijä-kansa vieläki tavallisesti pitää
suurimpana onnenansa.
vv. 110-112. Huoli, ajatus ja paha mieli kuvatut käsin pideltäviksi,
annettaviksi aineiksi (vv. 134-138).
vv. 115, 116. Paljo ei puutu kuninkaan onnesta.
vv. 119, 120. Vähän vankia parempi.
vv. 125, 126. Läksi kourat ja kahmalot kyyneliä täyteen poskipäitä
pyyhkiessänsä.
vv. 140-148. Määrättömän paljo luvultansa ja niin raskaita, ettei
niitä hevoinenkaan oikein jaksaisi vetää; k. XXI: 159, 160.
vv. 151, 152. Käkeä pidettiin oikein ilon ja onnen kuvana, kun
arveltiin hänellä laulaminen lämpiminä kevä- ja kesä-aikoina ainoana
työnänsä olevan; k. II: 223-232, IV: 211-222, XLIV: 81.
vv. 157-160. Linnulla kylmässä jäisessä vedessä ei vaan ajateltukaan
vallan hyviä päiviä olevan.
vv. 161, 162. Saatua morsian kylliksi entistä, vanhempainsa kodissa
vietettyä eloansa muistamaan ja sitä tulevaan, tietämättömään
onneensa vertaamaan, moni taas mielellään lohduttelisi häntä siitä
syntyneissä suruissa, jota yhteistä mieli-alaa runo nyt esittelee
lapsen sanoilla; k. XIX: 189-216.
vv. 165, 166. Soilta ja ojavarsilta vehkoja varaleiväksi keräämään.
vv. 175-178. On oivallinen metsästäjä.
vv. 179-192. On suuren karjan elättäjä, mainio maan viljelijä ja
yltäkylläisten tavarain omistaja.
v. 182. Metsät ja korvet karjaa täynnä.
v. 185. Rikkailla vieläkin on monivuotisia elo-aumoja, joita sitte
tarpeen mukaan puidaan eli tapetaan.
v. 186. Jyväsäästöjä ojatörmissä ja penkereissä.
vv. 191, 192. Aarre-kätköjä kivien alla. Rahoja ja jyviäki kätkettiin
vihollisen pelosta metsään.