Mitä kantatarujen sepitsemisessä on silmällä pitäminen ja mitä
välttäminen, ja mimmoisen murhenäytelmän aineen tulee olla.
Mihin kantatarujen sepitsemisessä on pyrkiminen ja mitä välttäminen
niinkuin myöskin mistä tragedian aine on otettava, siitä olisi vuoro
puhua vasta sanotun lisäksi. 2. Koska siis kauniimman tragedian
kokoonpanoltaan ei pidä oleman yksinkertaisen, vaan mutkallisen,
ja kuvaeleman jotain pelättävää ja säälittävää (sillä tämä on
tänlaiselle kuvailukselle omituista), niin on ensiksikin selvä, ettei
sovi esitellä hurskaiden ihmisten joutuvan onnesta onnettomuuteen
(sillä tämä ei ole peloittavaa eikä säälittävää, vaan
inhoittavaa);[85] 3. eikä myöskään ilkiöiden onnettomuudesta
onneen (sillä tämä on kaikesta vähimmin tragillista; tässä, näet,
ei ole mitään siitä, mitä siinä oleman pitäisi; sillä se ei koske
ihmisrakkauttamme, eikä vaikuta sääliä eikä pelkoa); 4. eikä myöskään
täydellisen pahantekijän joutuvan onnesta onnettomuuteen. Tämmöinen
sepitys, näet, liikuttaisi kyllä inhimillistä tunnettamme, vaan
ei synnytä sääliä eikä pelkoa; sillä edellinen koskee syyttömästi
kärsivää, jälkimäinen vertaistamme;[86] sääli, näet, syytöntä,
pelko vertaistamme,[87] joten tämä siis ei herättäisi sääliä eikä
pelkoa. 5. Näitten keskivälillä oleva jääpi siis yksin jälelle. Tämä
on nyt semmoinen ihminen, joka ei ole erittäin huomattava hyveen
ja hurskauden puolesta, eikä myöskään paheen ja ilkeyden, vaan
jonkun hairauksen kautta joutuu onnettomuuteen, varsinkin jos tämä
mies on niitä, jotka elävät suuressa arvossa ja onnessa, niinkuin
esimerkiksi Oidipo ja Thyestes ja muut senkaltaisten sukujen silmiin
astuvat miehet. 6. Hyvästi sepityn kantatarun on myös oleminen
pikemmin yksinkertainen kuin kahdenkertainen, niinkuin muutamat
arvelevat,[88] ja kääntyminen, ei onnettomuudesta onneen, vaan päin
vastoin onnesta onnettomuuteen, ei ilkeyden vaan suuren hairahduksen
kautta, jonka on tehnyt semmoinen mies, kuin sanottiin, tahi parempi
ennemmin kuin huonompi.[89] 7. Todistuksena tähän on kokemuskin;
sillä ennen muinoin kertoivat runoilijat mitä jumalaissatuja vaan
sattui, mutta nyt sepitetään kauniimmat tragediat muutamista
perheistä, niinkuin esimerkiksi Alkmaionista, Oidiposta, Oresteesta,
Meleagrosta, Thyesteestä, Telefosta ja muista semmoisista, jotka
ovat sattuneet hirmuisia kärsimään tahi tekemään. 8. Taiteen
puolesta kauniin tragedia syntyy siis tänkaltaisesta sepityksestä.
9. Sentähden erehtyvät ne, jotka moittivat Euripidestä siitä, että
hän näin menettelee tragedioissaan, ja että useat hänen tekemänsä
murhenäytelmät päättyvät onnettomuuteen. Sillä niinkuin sanottu
tämä juuri oikein onkin. 10. Ja tärkeinpänä todistuksena siihen on
se, että tänkaltaiset tragediat aina näkymöillä ja kilvoitelluissa
näyttävät tragillisimmilta, jos ne muutoin ovat oikein sepitetyt;
ja jos ei Euripides muun puolesta asioita hyvästi asetakkaan,
niin näkyy hän kuitenkin olevan tragillisin runoilijoista. 11.
Arvon puolesta toinen, jonka muutamat toki ensimäisenä pitävät,
on se sepitys, jolla on kaksinainen kehäys, niinkuin Odysseialla,
ja joka päättyy tuoden vastakohtaisen lopun hyville ja pahoille.
12. Ensimmäiseltä se näyttää teateri-yleisön heikkouden tähden.
Sillä runoilijat mielistyttävät katselijoita noudattaen heidän
tahtoansa. 13. Mutta tämä huvi ei ole tragediasta tavattava, vaan
pikemmin se on komedialle omituinen. Sillä nekin, jotka tarussa
ovat verivihollisina, niinkuin Orestes ja Aigistho, saattavat tässä
lopulla muuttua ystäviksi, eikä toinen huolekkaan toisen kautta.