Olen ottanut suomentaakseni Aristoteleen Runous-opin, arvellen
ett'ei tämä yritys olisi niinkään turha, vaikka kyllä sen
käytöllinen merkitys ei voi olla suuri. Paljas käytöllisyys ei
olekkaan pantava kirjallisuus-tuotteiden korkeimmaksi määrääjäksi,
eipä edes meidänkään, vähitellen kehkiävässä, suomenkielisessä
kirjallisuudessa. Meidänkin kansallis-kirjallisuuden on, kuinka
vähäiseksi se muutoin vähäisessä kansassa supistuneekin,
noudattaminen muiden kansain kirjallisuuksien esimerkkiä. Ahkeralla
työllä koettavat sivistyneet kansat hyväksensä käyttää ja omaksensa
tehdä vanhan ajan klassillisia teoksia, hyvin tuntien ja tunnustaen
näiden voimallista vaikutusta. Enemmin kuin millään muulla
kirjallisuudella on, näet, vanhalla klassillisella ylentäväinen
ja puhdistava voima sen jalon hengen kautta, joka sen teoksissa
ilmestyy. Senpä tähden onkin aina, kun jonkun kansan kirjallisuus on
kääntynyt riutumiseen päin. vanha klassillinen kirjallisuus ollut se
puhdas lähde, josta elähyttävä uudistus on tullut, ja semmoisena se
vastakin aina on oleva.
Kotimainen suomenkielinen kirjallisuutemme onneksi tosin ei ole
riutumallaan; se on siheen liiaksi nuori, jonka tähden se vielä
pysyykin tuoreena ja vireänä. Mutta vanhan ajan klassillisilla
teoksilla on ylentäväinenkin voima suurien aatteittensa ja ylevien
ajatustensa rikkauden vuoksi. Klassillisten teosten omistamisella
laventaa itsekukin kansa näky-alaansa ja rikastuttaa aate- ja
kieli-varastoaan, puhumattakaan niiden yleisesti tunnustetusta n.k.
muodostavaisesta merkityksestä.
Tältä kuullulta olen katsonut tätäkin teosta, arvellen vaivani
palkituksi, jos olen voinut kotimaiselle kirjallisuudellemme tuoda
vähintäkään hyötyä ja edistymisen aihetta. Siihenkin katsoen kuinka
köyhä meidän suomenkielinen kirjallisuutemme on klassillisen ajan
teoksista, arvelin arvoisaksi lisäykseksi Aristotelesta saamista
kirjallisuutemme omaksi, jos pienenkin teoksen kautta. Se verraton
vaikutus, minkä Aristoteles on melkein kaikissa tieteiden eri
haaroissa tehnyt, ja se maine, joka on kiintynyt hänen nimeensä, on,
arvelin, suomenkieliselle käännökselle mistä hänen kirjasestansa
hyvänsä antava pysyvän arvon.
Kaikista Aristoteleen kirjoista kuuluisimpia on hänen Runousoppinsa,
jolla onkin kaunotieteen ja erittäin runotieteen historiassa
ollut suuri merkitys, jopa merkillisyyskin. Se on sen ohessa
Aristoteleen kansantajuisimpia kirjoituksia ja tarjoo semmoisena
runsasta nauttimisen ainetta kaikille sivistyneille. Ilmoittaessaan
erästä uutta, Ueberweg'in tekemää, käännöstä tästä kirjasta sanoo
saksalainen arvostelija muun muassa: "Es ist ein Bedürfniss
in unserer Zeit, wo man die Errungenschaften der Wissenschaft
zum Gemeingute des Volkes erheben und dadurch die Bildung und
Gesittuug immer mehr zu verallgemeinen strebt, eine Schrift wie
die vorliegende, durch Uebersetzung und Erklärung möglichst weiten
Kreisen verständlich zu machen" (ks. Heidelberger Jahrb. d. Lit.
Juni-Heft. 1870).
Mitä selvempi on, että mailman historiassa Kreikkalaiset ovat olleet
se kansa, jonka helmoissa kauneudeutunne on kauniimmassa muodossaan
ilmestynyt ja kauniimmalla tavalla muodostunut taiteen eri haaroissa,
sitä tärkeämpi on tieteelle saada selville ne aatteet ja määritykset,
jotka teoriallisesti perustivat tätä kaunotaiteen harjoitusta.
Samassa määrässä tärkeämmäksi tuli siitä syystä Aristoteles, joka
oli tämän kanneutta harrastavan taiteilija-kansan etevin ajattelija
ja filosofi, ja joka sen lisäksi eli juuri siihen aikaan, jolloin
kreikkalainen taide oli päässyt korkeimpaan kukoistukseen. Esthetikan
historiassa onkin Aristoteles nimi, jota ei tieteellinen kauneus-opin
tutkija koskaan voi jättää huomaamatta. Senpä tähden onkin Aristoteleen
Runousoppi -- Aristoteleen koko kauneusopin päälähde -- aina ollut
tutkinnon alainen kirja. Semmoisena se on paljon meluakin saanut
toimeen. Tunnettu, näet, on kuiuka franskalainen n.k. klassillinen
koulu ilman mitään syytä otti perusteeksi muka Aristoteleen
Runousopin, kun tahtoi puolustaa omaa keksimää oppiansa n.k. "kolmesta
draamallisesta yhteydestä". Tutkimus on kyllä todeksi näyttänyt, että
Aristoteles on tähän oppiin syytön. Mutta Runousopissa oli sittenkin
jälellä kylläksi aivan tärkeitä aineita, jotka houkuttelivat
estheetikkoja ja filosofeja yhä uudistettuihin tutkimuksiin. Erittäin
ahkeria ovat tässä, niinkuin muillakin aloilla, Saksalaiset olleet.
Vuosi vondelta ilmestyy vielä eri tutkimuksia tästä kirjasta, toinen
toista laveampi.
Näin on Aristoteleen Runousoppi synnyttänyt varsin suuren
kirjallisuuden -- ehkä suuremman kuin mikään muu Aristoteleen teos, ja
kaikissa tapauksissa laveamman kuin kaikki ne kirjat yhteen, joita
Aristoteles itse on ikinänsä kirjoittanut. Kirjan yksityisistäkin
paikoista on äärettömän paljon kirjoitettu ja muutamat eri kohdat,
niinkuin esm. oppi murhenäytelmän pnhdistavaisesta voimasta,
ovat, kuten eräs mainio meikäläinen kirjailija sanoo, saaneet
"läkki-virtoja vuotamaan". Mutta sittenkin löytyy valitettavasti
vielä muutamia ei niinkään harvoja kohtia, joita hämäryys vielä
peittää.
Tätä hämäryyttä lisäävänä syynä on kirjan suuri vaillinaisuuskin.
Pintapuolisinkin katsaus on, näet, kylliksi vakuuttamaan lukijata,
ettei kirja ole alkuperäisessä muodossa, vaan ainoastaan tähteinä
meille säilynyt. Syyksi tähän vaillinaisuuteen kerrottiin ennen
erästä juttua, jonka mukaan märkä ja kosteus muka olivat Aristoteleen
kirjoja pilanneet. Aristoteleen kuoltua olivat käsikirjoitukset muka
joutnneet Theofraston ja Neleyn käsiin, joittenka elosta erottua
Neleyn perilliset panivat ne säilytettäviksi kostean maan-alaiseen
kellariin, jossa saivat maata liki 200 vuotta (muutamat sanovat 190,
toiset 130 vuotta), minkä ajan perästä eräs Apellikoni ne sieltä
löysi ja uudestaan kirjoitutti, sen verran kuin niitä silloin vielä
tahdottiin lukea. Tämän Apollikonin kirjasto tuli sittemmin sullan
kautta Romaan, jossa grammaatikko Tyrannioni oli käsikirjoituksen
järjestänyt, korjannut ja täydellisentänyt.
Tarkempi tutkinto ei ole ottanut uskoaksensa tämän jutun
todenperäisyyttä. Mutta koska kieltämätöntä on, että kirja
nykyisessä muodossaan on typistetty, oli tähän todennäköinen syy
keksittävä. Moitittua vaillinaisuutta on koetettu selittää monella
eri tavalla.