Wagnerin säveldraamat voitaisiin tyyliltään jakaa useampaan ryhmään.
Ensimmäiseen kuuluisivat nuoruuden oopperat "_Die Feen_" (Haltiattaret)
ja "_Das Liebesverbot_" (Lemmenkielto), joissa Wagner vielä kulkee
vanhoja latuja, samoin kuin "_Rienzissä_", hänen ensimmäisessä
kypsyneemmässä oopperassaan. Toisen ryhmän aloittaa musiikin ja aiheen
puolesta germanisella pohjalla liikkuva "_Der fliegende Holländer_"
(Lentävä hollantilainen), ja sitä jatkavat "taisteluhansikkaina"
silloista oopperasta vallinnutta käsitystä vastaan "_Tannhäuser_"- ja
"_Lohengrin_"-oopperat. Suuri on jälleen ero viimemainitun ja kolmannen
tyylikauden edustajan "_Tristan and Isolde_"-teoksen välillä, joka ei
enää ole ooppera sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan säveldraama,
jossa musiikin tehtävänä on enemmän kuvailla ja kertoa kuin säestää.
Oman ryhmänsä muodostaa "_Die Meistersinger von Nürnberg_" (Nürnbergin
mestarilaulajat), joka erikoisesti sävellyksenä on Wagnerin etevimpiä
luomia. Nuoruusunelmansa, suuren draamasarjan luomisen germanisen
jumalais- ja sankaritaruston pohjalla, toteuttaa Wagner valtavassa,
jättiläismäisessä tetralogiassaan "_Der Ring des Nibelungen_"
(Nibelungin sormus), johon kuuluvat säveldraamat "_Das Rheingold_"
(Reinin-aarre), "_Die Walküre_" (Valkyria), "_Siegfried_" ja
"_Götterdämmerung_" ("Jumaltentuho"). Nämä säveldraamat "loi mestarin
musikaalisen muovailun leveä eepillisyys" arvokkaiksi taideteoksiksi.
Ja "kuin syvimmästä säälistä ja puhtaimmasta rakkaudesta lähteneenä
testamenttina kärsivälle ihmiskunnalle" — niin on sanottu — lahjoitti
Wagner vielä tämän jättiläistyön valmiiksi saatuaan, musiikkimaailmalle
sävelmysteerionsa "_Parsifalin_", jonka iäkäs, huolten ja vastuksien
väsyttämä vanhus omistaa sovitusta ja pelastusta ihmiskunnalle tuovan
kristillisen rakkauden kuvaamiselle.
Siinä lyhyesti Wagnerin työ ihmiskunnan onnellistuttamiseksi taiteen
avulla. Seuraavilla sivuilla luomme nyt katsauksen kuhunkin oopperaan
ja musiikkidraamaan, jättäen lähemmin selostamatta "Haltiattaret",
"Lemmenkiellon" ja "Riensin", koska niissä — harvoja poikkeuksia
lukuunottamatta — ei vielä ole huomattavissa mitään erikoisesti
"wagnerimaista" ja koska näitä hänen nuoruudenteoksiaan vain harvoin
saadaan nähdä näyttämöltä.
"LENTÄVÄ HOLLANTILAINEN".
("Der fliegende Holländer")
"Lentävä hollantilainen" on rakkauden runoelma. Sen pohjana on ihmisen
ikivanha kaipuu päästä rauhaan ja lepoon elämän myrskyistä. "Lentävä
hollantilainen" on taruolento, joka taika-aluksessaan kiitää yli
merten, voimatta koskaan päästä tyyneen satamaan. Aluksen kapteeni
oli kerran pitkänäperjantaina lähtenyt matkalle vannoen kaikkien
paholaisten nimessä purjehtivansa myrskyisen nokan ympäri. Sallimus on
häntä rangaissut niin, ettei hän voi lakata purjehtimasta ennenkuin
naisen rakkaus hänet kirouksesta vapauttaa.
Näin oli Heinrich Heine esittänyt vanhan tarun "hollantilaisesta". Sen
loppuosa kiinnitti Wagnerin mieltä, sillä siinä ilmeni vapautuksen ja
myötätunnon käsite erittäin runollisessa ja vaikuttavassa muodossa.
Aihe oli kyllä yksinkertainen, mutta juuri sen takia se tyydytti
Wagnerin vaatimuksia, sillä hän oli kertakaikkiaan itsekseen vannonut
olevansa seuraamatta yleistä makusuuntaa, joka vaati oopperalta pelkkää
ulkonaista loistoa ja komeutta Meyerbeerin tyyliin.
Heinen kanssa Pariisissa sovittuaan asiasta ryhtyi Wagner muovailemaan
oopperan tekstiä. Hän tahtoi itse laatia libreton: sekä "sanojen
että sävelten tuli yhtaikaa tunkeilla ja soida mielessä", — niin hän
sanoi — vain silloin saattoi toivoa yhtenäisen ja eheän kokonaisuuden
syntymistä.
Toukokuussa 1840 oli oopperan luonnos pääpiirteissään valmis, ja
kymmenessä päivässä valmistui lopullinen libretto. Oopperan toiminta-
ja tapahtumapaikaksi oli ensin aiottu valita Skotlannin rannikko, mutta
Wagner siirsi sen sitten Norjan rannikolle — merimatkan ansiotako?
Sivumennen mainittakoon tässä yhteydessä, että Wagner myi librettonsa
500 frangista Suuren Oopperan johdolle; oopperan kapellimestari Dietsch
sai tehtäväkseen säveltämisen; hän teki työtä käskettyä saavuttamatta
oopperallaan kuitenkaan menestystä.
Wagner ei onneksi ollut rahapulassa tullut myyneeksi oikeutta
saksankieliseen librettoon — vain ranskankieliseen — ja niin hän
ryhtyi tulisella innolla pukemaan librettoaan sävelasuun. Hän "tahtoi
koetella, kantavatko nuoret siivet", ja seitsemässä viikossa oli
sävellystyö päättynyt. Syyskuun 19 p:nä 1841 piirsi hän viimeisen
nuotin, ja nimilehdelle, kuten jo on mainittu, paljonmerkitsevät sanat:
"In Nacht und Elend. _Per aspera ad astra._ Gott gebe es. Richard
Wagner". Alkusoitto tuli paperille vasta kaksi kuukautta myöhemmin.
"Lentävän hollantilaisen" osajako on seuraava;
/*
_Daland_, norjalaisen aluksen kapteeni basso.
_Senta_, hänen tyttärensä sopraano.
_Erich_, eräs metsästäjä tenori.
_Mary_, Sentan ent. imettäjä mezzo-sopraano
Dalandin aluksen _perämies_ tenori
_Hollantilainen_ barytoni.
Merimiehiä ja tyttöjä.
*/
"Lentävä hollantilainen" on balladin pohjalle rakennettu draama.
Jo alkusoitto vie meidät keskelle myrskyisänä kuohuvaa merta,
jonka aaltojen harjalla silloin tällöin vilahtaa hollantilaisen
aavelaiva. Myrsky raivoaa, salamat singahtelevat ja merimiesten huudot
kajahtelevat pimeässä yössä. Myrskyn hetkiseksi vaimetessa kuuluu
orkesterista puupuhaltimien esittämänä aihe, jonka Senta myöhemmin
laulaa, mutta pian vaihtuvat sävelet jälleen molliin. Merimieskuoron
mukana tulee sävelmaalaukseen iloisempi sävy, kohta jälleen kadotukseen
voimakkaan ja vaikuttavan lunastusaiheen tieltä. Hollantilaisen aluksen
merimiesten laulu duurissa päättää alkusoiton.
Väliverho nousee ja edessämme on Norjan rannikon jyrkkä kallioranta.
Ankara myrsky raivoaa. Kuohuvien tyrskyjen yli kajahtelevat norjalaisen
merenkulkijan Dalandin aluksesta reippaat merimieshuudot. Daland
jättää ruorin perämiehelleen. Estääkseen itseään vaipumasta uneen
— siinä kuitenkaan aina onnistumatta — virittää tämä viehättävän
perämieslaulun. Myrskyn raivo yltyy yhä, aavelaiva veripunaisin purjein
ja mustin mastoin ilmestyy näkyviin. "Hollantilaisen" aihe kaikuu
pasuunain soittamana ja rummunlyöntien säestyksellä painuu ankkuri
kolisten pohjaan.
Hollantilainen astuu maihin ja laulaa valtavan sisäisesti järkyttävän
aarian. Täynnä uhmaa ja katkeraa epätoivoa kuvailee levoton
merenkulkija hirveätä kohtaloaan, palavalla innolla rukoillen taivaan
enkeliä täyttämään hänen toivomuksensa. Hurjan raivon vallassa toivoo
hän vain tuomion päivää ja omaa kadotustaan. Kumeana ja synkkänä yhtyy
tähän toivomukseen alhaalta laivaväen ruumasta kajahtava kuoro.
Tähän vaikuttavaan, mutta sydäntä ahdistavaan kohtaukseen liittyy
sen vastakohtana kaksinpuhelu kalpean, laihan hollantilaisen sekä
iloisen, reippaan ja rahanahneen Dalandin välillä. Sovitaan, että
Daland loistavia lunnaita vastaan luovuttaa tyttärensä Sentan tuolle
vieraalle, tuntemattomalle merenkulkijalle. Tuuli kääntyy, ja molemmat
alukset laskevat aaltojen tyyntyessä satamaan.
Perämieslaulu kaikuu kromaattisten juoksutusten katkaisemana kuin
rauhallista kotimatkaa ja etelätuulen valitusta kuvaillen; vähitellen
erotamme orkesterissa rukin surinan ja niin joudumme esiripun noustessa
Dalandin tupaan, jossa tytöt kehräten ja laulellen koettavat saada
aikaansa kulumaan. Leikilliset kiusoittelut kohdistuvat Dalandin
tyttäreen Sentään, joka paikaltaan hievahtamatta katselee isänsä
hänelle hommaamaa hollantilaisen kuvaa. Saadakseen pistopuheet
vaikenemaan, virittää Senta balladin, jota voidaan pitää oopperan
keskeisimpänä kohtana. Se alkaa hollantilaisen perämieshuudolla,
jonka Senta itse laulaa. Sitten kuvailee hän tuon kalpean miehen
olemusta ja kärsimyksiä päättäen säkeensä kysymykseen: "Ah milloin,
kalpea purjehtija, vapahduksesi löydät?" Tytöt toistavat loppukerron.
Kolmannen säkeistön aikana hypähtää Senta äkillisen innostuksen
vallassa istuimeltaan ja vastaa tyttöjen tekemään kysymykseen, että
hän, Senta, uskollisuutensa avulla on pelastava hollantilaisen.
Näyttämölle astuu Erich, raukea ja saamaton rakastaja, joka kehoittaa
Sentaa luopumaan hollantilaista kohtaan tuntemastaan rakkaudesta.
Hollantilaisen "aihe" ilmoittaa, että Daland vieraansa kanssa on
tulossa. Erich rientää pois, ja Sentan katseet kiinnittyvät jälleen
hollantilaisen salaperäisen kiehtovaan kuvaan. Samalla hän itsekseen
hyräilee balladin loppusanoja: "Ah, milloin, kalpea merenkulkija,
vapahduksesi löydät?' Rukoilkaa taivasta, että nainen uskollisena
pysyisi!" Kumeat rummunlyönnit kajahtavat — hollantilainen ilmaantuu
oviaukkoon. Hän ja Senta jäävät katse toisiinsa kiintyneinä paikalleen
— orkesteri vain kuvailee kaunopuheisesti heidän sillä hetkellä
tuntemiaan mielialoja. Intohimoinen kaksinpuhelu alkaa ja lemmenliitto
solmitaan. Jaksaako Senta pysyä uskollisena hollantilaiselle
antamalleen lupaukselle — siinä kysymys, joka valtaa mielen esiripun
laskiessa.
Kolmas näytös alkaa Dalandin merimiesten virittämällä kuorolaululla,
johon tytöt yhtyvät. Mutta synkässä hollantilaisen aluksessa on kaikki
hiljaista, sen miehistö ei ota osaa lauluun. Vasta kun myrskytuuli
kohisee, aloittavat aavelaivan miehet salaperäisen ja kumean laulunsa.
Erich saapuu paikalle ja rukoilee kiihkeästi Sentaa luopumaan
aikeesta mennä hollantilaisen vaimoksi. Hollantilainen kuulee Erichin
muistuttavan Sentalle siitä, että tämä on jo kerran luvannut hänelle,
Erichille, uskollisuutta. "Mennyttä! Ah mennyttä! läks’ on mennyt
onni!" huudahtaa hollantilainen; laivapillin räikeä ulvaisu käskee
miesten olla valmiina lähtöön. Vielä kerran kiittää hollantilainen
epätoivoon joutunutta Sentaa tämän antamasta lupauksesta, joka —
onneksi Sentalle, sanoo hän — ei vielä ollut ikuinen. Salamannopeasti
poistuu hänen aluksensa rannasta ja katoaa. Silloin syöksyy Senta
hollantilaisen jäljessä mereen: "Kas tässä olen, uskollisena sinulle
kuoloon asti."
Näin on Senta hylännyt maallisen onnen ja pysynyt uskollisena sille
lupaukselle, jonka oli hollantilaiselle antanut, siten tuottaen
kirouksen painossa vaeltaneelle matkamiehelle tämän kaipaaman levon ja
rauhan. Kaukana rannasta kohoavat kohti taivasta kirkastuneina Senta
ja hollantilainen, joka kädet Sentan ympärille kiedottuina onnellisena
pitelee uskollista morsiantaan.
Näitten viimeisten kohtausten aikana seuraavat eri aiheet
toisiaan orkesterissa nopeasti vaihdellen ja sovittavan apoteosin
aikana muuttuvat levottomat sävelet juhlallisesti kaikuvaksi
lunastusaiheiseksi koraaliksi.
* * * * *
Lukija saattaa kuvitella miten säveltäjä hämmästyi saadessaan
vastaukseksi saksalaisilta oopperanäyttämöiltä, joille hän oli
lähettänyt tämän germanis-kansallista henkeä uhkuvan teoksensa, ettei
oopperaa käynyt esittäminen, koska se ei kykenisi "koskettamaan
saksalaisen sydämen syvimpiä kieliä!"
Ensi kerran esitettiin ooppera Dresdenissä tammik. 2 p:nä 1843
neljä viikkoa kestäneitten harjoitusten jälkeen. Sentan osaa esitti
Wilhelmina Schröder-Devrient, sen ajan kuuluisimpia laulajattaria
Europassa, ja toisetkin osat olivat hyvissä käsissä. Yleisön taholta
sai ooppera myrskyisän suosiollisen vastaanoton, mutta arvostelu oli
pidättyväinen: se ei osannut oopperasta sanoa oikeastaan mitään.
Syyn saattaa hyvin ymmärtää: "Lentävässä hollantilaisessa" oli
äkkikuulemalta niin paljon outoa ja hämmästyttävää, että arvostelijat
joutuivat ymmälleen. Oliko tämä oopperaa? Eihän tässä ollut mitään
ulkonaista loistoa eikä silmänlumetta, säveltäjä kun oli vain antanut
ihmisten sisäisille sieluntiloille sävelpuvun, joka sekin oli
yksinkertainen ja koruton! "Hollantilainen" oli erään arvostelijan
mielestä "ikävystyttävintä", mitä hän koskaan oli nähnyt. — Neljä
kertaa esitettiin ooppera Dresdenissä, kadoten sitten 22 vuodeksi
ohjelmistosta.
Berlinissä, jossa ooppera monien arvelujen jälkeen esitettiin Wagncrin
johdolla tammik. 7 p:nä 1844, kävi samalla tavalla kuin Dresdenissä:
yleisö otti teoksen lämpimästi vastaan, mutta arvostelu suomi sekä
säveltäjää että oopperaa ankarasti. Neljään kertaan oli täälläkin
tyydyttävä — vasta 24 vuoden kuluttua ooppera uudelleen kaivettiin
esille, sillä kertaa paremmalla menestyksellä.
Wagnerin mieltä pahoittivat sanomalehdistön ankarat arvostelut ja
pikkumaiset hyökkäykset "Lentävää hollantilaista" vastaan. Hän
alkoi epäillä kutsumustaan ja väheksyä oopperaansa, pitäen sitä
vain epäkypsänä tuotteena. Myöhemmin Bayreuthissa huomattiin,
että suuri osa moitteiden aiheesta johtuikin vain huolimattomasta
näyttämöllepanosta ja muista ulkonaisesti epäsuotuisista olosuhteista.
"Lentävästä hollantilaisesta" on nykyään tullut oopperanäyttämöille
n.s. kassakappale — arvostelu tunnustaa sen kaikin puolin arvokkaaksi
tekijäksi Wagnerin runsaassa tuotannossa.