Hämyn häivää hetki kutoo,
kun on aave-yö,
pisteen päältä kynä putoo,
joku outo oikku lyö.
Kirjatonttu väärään viivaan
sanat sekoittaa.
Tunnen kaukokaihon kiivaan,
silmiin siintää satumaa.
Tonttu kiertää pitkin pöytää,
tuhman tahran tuo,
värssyistäni virheen löytää,
sonetista sutkan luo.
Mielikuvat kauas johtaa
onnen ongelmiin,
enkä löydä alkukohtaa,
käyn ja käyn vain eksyksiin.
Tonttu pilkut, pisteet siirtää,
rikkoo rytmin lain,
loppusoinnut alkuun piirtää,
muuttaa, minkä valmiiks sain.
Tonttu teuhaa, silmät suljen,
niinkuin sokko käyn,
lapsuuteni laaksot kuljen,
nään sen aamun armaan näyn.
On kuin aukeis ihmevuori,
katto kimmaltaa,
on kuin oisin vielä nuori,
ootan onnen prinsessaa.
Kuljen kisaan kummikeijuin,
ei ne päästä pois,
sielun saartaa liepeet leijuin,
on kuin simapillit sois.
Elon evääks kultaa kerään,
lykkylahjojain,
silloin portin pauhuun herään,
olen vuoren vanki vain.
Sammakkoina harkot haihtuu,
peikot hähättää,
sokkelot kuin vuodet vaihtuu,
kätkee kauniin kuteen pää.
Aatos niinkuin piste pyörii,
heitän kynän pois,
papereissa hiisi hyörii,
kuin se painovirhe ois.
Nauran, käsken hiiden hirteen,
yskän ymmärtää,
piirrän ristin viime virteen,
turha tuhka jälkeen jää.