_Giosuè Carducci_
Ääriltä harmajan taivaan pehmeät hiutalet lentää.
Kaupunki ääneti on, tauonnut taisto ja työ.
Ulkoa kuulu nyt ei torisaksain kutsuvat huudot,
kaiut nyt laulujen ei kiirien katuja käy.
Tornista laskevat vaan tylyt lyönnit raukeat tunnit
kaukaa kuin ääriltä yön, missä ei eloa oo.
Linnut ikkunalautahan lyö: tutut rakkahat henget
kuolleiden ystäväin nyt luoksensa kutsuvat mun.
Kohta te ystävät armaat, oi kohta te lempivät syömet
luoksenne saapuva oon, rauhaanne varjojen luo.