Eräänä kesäpäivänä 1846 asetti kolme linnustajaa eli trappia kuten
heidän varustuksistaan ja puvuistaan voi päättää telttansa Coloradon
syrjäjoen Hio de Puercon rannalle.
Metsästäjät olivat asettuneet rantakaistaleella olevalle pienelle
kummulle, joka joen puolelta oli paljas, mutta kaikilta muilla
tahoilta tiheiden pensaskasvien ympäröimä, tehdäkseen tähän tulen
ja valmistaakseen itselleen päivällisaterian. Tammesta vuollulla
paistinvartaalla paahtoi yksi heistä murakan näköistä reidenkappaletta,
jota hän alinomaa käänteli, sillä aikaa kuin toiset metsästäjät hyvillä
mielin katselivat tulen liekkejä.
Vanhin näistä kolmesta metsästäjästä, jota toverit kutsuivat Tomiksi,
oli todellinen jättiläinen. Hänen kasvonsa olivat tuulesta ja ahavasta
käyneet karkeiksi, ja ne näyttivät viekkailta ja päättäviltä, mutta
samalla näkyi niissä ilmeistä hyväntahtoisuutta osoittava piirre.
Hänellä oli samallainen puku kuin tovereillaankin, karkea punajuovainen
villapaita ja korkea tunturiketun nahasta tehty hattu. Pitkät saappaat
ulottuivat yläpuolelle polvia, ja raskas pyssy sekä nuorakimppu,
jota trapit tarvitsivat turkiseläimiä pyydystäessään, olivat hänen
vieressään maassa.
Tom jutteli vieressään loikoilevan toverinsa kanssa, joka oli noin
20-vuotias nuorukainen, nimeltä Francois. Francoisin isä, joka myöskin
oli ollut innokas metsänkävijä ja Tomin monivuotinen metsästystoveri,
oli jo useampia vuosia sitten kuollut otellessaan karhun kanssa.
Francois oli kasvanut uudisasunnoilla, jossa hänen joku aika sitten
kuolleella äidillään oli pieni farmi, jota hän poikansa avulla
viljeli. Mutta pojan suonissa virtasi liian paljon metsästäjän verta
antautuakseen rauhallisiin toimiin; hänkin tahtoi tulla metsästäjäksi
ja oli nyt ensimäisellä metsästysretkellään Tomin seurassa, joka häntä
rakasti kuten omaa poikaansa.
"Pedro", sanoi vanha metsästäjä paistinvarrasta kääntelevälle
toverilleen, "näistä seuduista minä en pidä; me olemme apachien
metsästysalueella, ja minua ihmetyttäisi suuresti, ellemme pian
näe punanahkoja, vaikkakin minusta olisi paljoa parempi, ett'emme
milloinkaan kohtaisi noita roikaleita."
"Olisi kenties parasta, että etsisimme itsellemme piilopaikan",
tuumiskeli Pedro. "Minä olen joku vuosi sitten kerran metsästellyt
näillä tienoin ja, jos oikein muistan, on kahden englannin peninkulman
päässä tästä pieni saari, joka on ikäänkuin luotu sellaiseksi
piilopaikaksi."
Aterian jälkeen lähtivät metsästäjät heti liikkeelle ja kulkivat
pitkin joen rantaa. Seutu ylt'ympäriinsä oli aivan raivaamatonta ja
luonto villiä. Luonnontilassa oleva aronasukas, tuo viekas intiaani,
sai melkein häiritsemättä toimittaa askareitaan, seuraten nuolineen ja
jousineen metsänriistan jälkiä kaukaisimpiin seutuihin.
Ainoastaan ani harvat valkeat miehet uskalsivat siihen aikaan lähteä
Kalliovuorten länsipuolella oleville aroille; sinne lähtivät vain
semmoiset miehet, jotka olivat tottuneet kaikkiin ilmanvaihteluihin ja
viettivät vapaata, riippumatonta elämää. Asettaen ansojaan kaikkialle,
missit vain oli hiukankin toivoa saada majavia ja saukkoja, kokosivat
he usein suuret joukot niiden nahkoja, jotka he sitten Santa-Fé'ssä,
S:t Antonio de Bexarissa tai muissa lännenpuolella olevissa
kauppapaikoissa vaihtoivat ruutiin, lyijyyn, vaatetavaroihin tai muihin
esineisiin. Raha oli heille täydelleen tuntematon ja turhanpäiväinen
välikappale. Tarkka silmä, säikkymätön sydän, vakava käsi, hyvä pyssy
sekä yltä kyllin luoteja, täysinäinen ruutisarvi, terävä veitsi, villa-
tai hirvennahkaiset vaatteet, jotka he hätätilassa itse valmistivat,
olivat ne rikkaudet, joilla varustettuina he rohkeina lähtivät
erämaihin pelkäämättä vaaroja, jotka kaikkialla heitä uhkasivat.
Kulettuaan puolen tuntia seisahtui Pedro ja osoitti pientä metsäistä
saarta, joka oli siltä paikoin noin 200 jalan levyisen joen keskellä.
Pian oli valmistettu lautta kolmesta rannalle ajautuneesta
vesiajopuusta, ja sittenkuin metsästäjät olivat peittäneet rantaan
tekemänsä jälet, astuivat he yksinkertaiseen alukseensa ja sousivat
saarelle. .
Kello oli noin 4 iltapäivällä. Kaikki äänet olivat vaienneet tähän
aikaan päivästä, ja ainoastaan Rio de Puerco joen aallot lauloivat
yksitoikkoista lauluaan. Vedenpinnalle kohosi jo siellä täällä pieniä,
kevyitä sumupilviä, jotka illan lähetessä kokoontuivat sakeaksi
sumuvaipaksi, johon joki yön aikana aina kääriytyi.
Rio de Puercon molemmilla rannoilla kasvoi pajuja ja haapoja, joiden
juuret ulottuivat kirkkaaseen, loiskivaan veteen saakka. Puiden välit
olivat täynnä pajunvesoja ja ruokoja, niin että ranta katsojasta
näytti yhtäjaksoiselta, viheriältä maakaistaleelta.. Yhdessä ainoassa
paikassa vastapäätä saarta oli tässä melkein läpipääsemättömässä
rantapensaikossa jokseenkin leveä aukeama. Tie oli syntynyt siten, että
puhvelit ja villit hevoset olivat raivanneet sen päästäkseen joelle.
Tästä pienestä aukeamasta oli vapaa näkö-ala arolle, joka leveni kauas
etäisyyteen.
Saari oli yksi niistä kummallisista muodostuksista, jotka eivät ole
ollenkaan harvinaisia Amerikan joissa, ja niiden muodostuminen on niin
omituista, että me hiukan kerromme siitä.
Amerikan suuret joet, jotka usein juoksevat 400 peninkulmaa läpi
aarniometsien, tempaavat mukaansa yläveden aikana, jolloin ne tulvivat
yli äyräittensä, huuhtoen maata peninkulma määrin, kaatuneita puita;
näinä takertuvat toisiinsa juurista ja oksista pinoutuen päälletysten
mahtaviksi röykkiöiksi. Hyvin usein pysähtyy sellainen uiskenteleva
puunrunko liejuiseen joen pohjaan, johon se yhä enemmän ja enemmän
juurtuu kiinni muodostaen siten tukikohdan, jonka ympäri toiset
uiskentelevat puunrungot tarttuvat kiinni. Näiden juuret ja kuivat
oksat sotkeutuvat toisiinsa ja veden tuoma muta, joka kerääntyy niiden
ympäri, liittää vähitellen puunrungot jonkunlaiseksi lautaksi. Kuiva
ruoho, joka huuhtoutuu veden mukana rannoilta, kokoontuu myöskin tälle
lautalle ja täyttää vähitellen siihen jääneet aukot. Vihdoin peittää
tuulen aroilta tuoma tomu tämän kummallisen muodostuman maakerroksella.
Nämä puunrungot lienevät maanneet siinä monta, monta vuotta, ruohoja
ja pajupensaita on kasvanut ylt'ympäriinsä ja ovat aikojen kuluessa,
muodostaneet tuon lujasti kiinnitetyn lautan todelliseksi saareksi,
joka kuitenkin joka askeleella vapisee ja hyllyy. Kysymyksessä oleva
saari oli kymmenen askelta pitkä ja noin kuuden tai seitsemiin askeleen
levyinen. Korkeakasvuisen ruohikon taakse voi mies maaten täydelleen
kätkeytyä; myöskin polvilla ollen ei häntä voitu rannalta huomata. —
Aurinko oli jo laskeutunut kauas länteen, ja joen rannalla olevien
puiden ympärilleen luomat varjot kävivät yhä, pitemmiksi. Saarella
vallitseva mieluisa, vilpoisuus sai Francoisin laskeutumaan maahan
pitkäkseen, uinahtaakseen hiukan päivän vaivojen jälkeen. Tom, joka
istui saarelle ajautuneella puunrungolla, silmäili aika ajoin rantoja
nähdäkseen, olisiko jotakin epäiltävää siellä tulossa; hänen vieressään
istui Pedro huuhdellen vedessä paljaita jalkojaan.
"On todellakin jumalallista nautintoa, Tom, saada tällä tavoin
loiskutella vedessä", keskeytti Pedro hetkisen kestäneen vaiti-olon,
"vaikka minä kumminkin mieluummin olisin tahtonut, että tänään olisimme
ennättäneet siihen paikkaan, jossa joki haaraantuu ja jossa kanootti
on kätkössä, sillä kaikissa tapauksissa on mieluisempaa kulkea vesitse
kuin maitse."
"Se on kyllä totta", vastasi toinen, "mutta nuorukaiselle (hän
tarkoitti Francoisia) olisi se ollut liikaa, sillä hän ei ole tottunut
niin rasittavaan kulkuun. Sataviisikymmentä peninkulmaa viidessä
päivässä ei ole mikään pieni asia kelle tahansa. Mutta minä toivon,
että hän vuodessa on tottunut kulkemaan yhtä pitkät matkat kuin me
itse."
Pedro ei voinut olla nauraneitta toverilleen, mutta tämä ei huomannut
sitä. Kiikutellen yhä jalkojaan edes takaisin raittiissa vedessä,
jatkoi hän: "Minä ihmettelen kuitenkin, voiko elämä, joka on täynnä
vaaroja ja kieltäymyksiä, pitemmän aikaa miellyttää turvattiasi?"
9
"Minä otan tehtäväkseni saattaa hänet pitämään metsä- ja
aroelämää parempana kuin ummehtunutta kammariielämää", sanoi vanha
metsästäjä nauraen. "Pitäisikö Francoisista tulla tupaporsas? Tai
etkö sinä, Pedro, ole samaa mieltä kuin minä? Eikö ihminen ole luotu
hankkimaan itselleen kestävyyttä ja voimaa taistelussa vaaroja vastaan,
ja eikö elämää metsissä ole pidettävä parempana kuin kaupunkien
tarjoamia hauskuuksia?"
"Aivan varmaan", vastasi Pedro kuivasti, "ja senpätähden juuri ovatkin
kaupungit niin tyhjät asukkaista ja metsät sekä arot niin täynnä niitä!"
"Älä tee pilkkaa, minä puhun vakavista asioista", vastasi Tom.
"Francois on isänsä kaltainen, joka minun kanssani on kestänyt monta
taistelua komancheja, apacheja, kiovaereita ja muita viiliä heimoja
vastaan ja minä otaksun, ett'ei omena putoa kauaksi puusta. Ajattele
itseäsi, Pedro, tahtoisitko sinä, huolimatta meitä väijyvistä
vaaroista, vaihtaa tämän virkistyshetken siihen uneliaasen lepoon,
josta on tilaisuus nauttia uudisasunnossa vaivaloisen työpäivän
jälkeen? Minä uskon, että nuorukainen tulee ajattelemaan samalla
lailla."
Metsästäjien keskustelu häiriytyi yhtäkkiä ja heidän huomionsa kääntyi
kummalliseen näkyyn.
"Katso", sanoi kanadalainen, kääntyen toverinsa puoleen, "nuo
tomupilvet, jotka nousevat tuolla kaukana, johtuvat villihevosten
laumasta, jotka kiitävät tänne sammuttaakseen janoaa, ennenkuin ne
ennen yön tuloa koettavat uudelleen palata kaukaisille laidunmailleen.
Tuolla ne lähenevät muodoltaan niin muhkeina ja komeina, jommoisiksi
Jumala on luonut nuo vapaudessa elävät eläimet — silmät säihkyen tulta,
sieraimet avoinna ja harjat liehuvina. Minua haluttaa toden teolla
herättää Francois, niin että hänkin saa ihmetellä tätä näytelmää."
"Anna hänen maata, Tom; unessa saa hän kenties nähdä viehättävämpiä
näkyjä kuin villihevoslauman."
Vanha metsästäjä huoahti.
"Ja kumminkin on tämä mahtava jopa suuremmoinen näytelmä. Oi, kuinka
iloisina juoksentelevat eläimet tuntiessaan itsensä vapaiksi", lisäsi
hän.
"Niin, hetkeksi, kunnes intiaanit alkavat niitä ahdistella. Silloin
muuttuu kyllä kuva, silloinkin ne tosin juoksevat, mutta — pelosta."
"Nopeaan kuten pilvi, jota tuuli ajaa, ovat ne taas kadonneet", jatkoi
Tom, samalla kuin hän katseineen seurasi ylös kohoavia pölypilviä.
"Mutta katsos, näytelmä vaihtuu: hirvi on saapunut paikalle, jonka
hevoset ovat jättäneet. Näetkö sinä sen suuret loistavat silmät tuolla
puiden välissä? Se vainunnee jotakin — katsoppas vain, kuinka se
kuuntelee! Ahaa, tuolla tuleekin se jo esille sammuttaakseen janoaan.
Tarkastele vain, kuinka sievästi se kielellään hörppii vettä! Nyt
kohottaa se päätään; se on kuullut jonkun äänen. Katso, eivätkö sen
suusta tippuvat vesipisarat ole valuvan kullan kaltaisia? Mutta nyt
minä herätän nuorukaisen."
"Anna hänen maata, sanon minä sinulle."
"Eikö tämä hirvi ole vapauden ja riippumattomuuden vertauskuva?"
"Kyllä siihen hetkeen saakka, jolloin sudet repivät sen kappaleiksi.
Hirvi- tai metsäkaurisaitauksessa olisi sillä todellakin toivoa elää
pitkältäkin. — Joka asialla on kaksi puolta, rakas Tom."
Vanha metsästäjä ei vastannut tähän mitään, vaan käänsi vain silloin
tällöin katseensa makaavaan turvattiinsa. Pedro hypähti ylös ja veti
taas saappaat jalkaansa.
"Mitä minä sanoin sinulle?" lausui hän kuunneltuaan hetkisen.
"Kuulitko sinä ulvontaa tuolta kaukaa? Sudet varmaankin ovat saalista
tavottamassa tuolla arolla. Hirvi parka! Kuten nyt pian käy sen, siten
eikä toisin käy jokaisen metsästäjän, joka samoilee metsiä ja aroja."
"Mutta nyt ainakin minä herätän Francoisin", sanoi Tom ja aivan
hiljalleen pudisteli nuoria metsästäjää, joka yhdellä hyppäyksellä oli
heti jalkeilla.
Sudet olivat jo alkaneet saaliin ajonsa.
Hirvi haarukkaiset sarvet pitkin selkää, kaula kenossa, pää taaksepäin
taivutettuna, voidakseen avonaisten sierainten kautta helpommin vetää
keuhkoihinsa tarpeellista ilmaa, lensi nuolena yli aavikon. Sen takana
juoksi parvi nälkäisiä susia, jotka ajoivat tuota jaloa eläintä
uskomattomalla nopeudella.
Hirvi oli pitkän matkan niistä edellä, mutta hiekkakummuilla, kauempana
pohjoisessa, voi metsästäjän tarkka silmä huomata toisia susia
aivankuin vahdissa, pakottaakseen hirven kääntymään takaisin niiden
tovereja kohti.
Hirvi ei näyttänyt huomaavan niitä tai välittävän niistä, sillä se
juoksi edelleen samaan suuntaan.
Jonkun matkan päässä vahdissa olevista susista, jotka tukkivat silta
tien, pysähtyi se huoahtaakseen.
Se oli nyt vihollistensa ympäröimänä, jotka vetäytyivät yhä lähemmäksi.
Yhtäkkiä kääntyi se ympäri ja hyökkäsi ahdistavia vihollisia vastaan
ehtiäkseen niiden ohi joelle. Mutta se ei päässytkään kulkemaan
ulvovien ahdistajainsa ylitse, vaan kaatui niiden keskelle. Kaksi
niistä tallasi se jalkoihinsa, ja ne jäivät makaamaan maahan. Pari
kolme, jotka olivat tarttuneet sen haavaisiin sarviin, paiskasi se
kauemma tieltään, Eläin vapautui tämän kautta niistä hetkeksi ja.
pakeni kohti virtaa kupeet verisinä ja kieli riippuen laahaten mukanaan
yhtä ahdistajistaan, joka hampailleen oli tarttunut siihen kiinni eikä
tahtonut päästää saalistaan.
"Niin komeata, niin erinomaista!" huudahti Francois metsästysinnoissaan
ja taputti käsiään.
"Komeata eikö totta!" huudahti myöskin Tom hurmaantuneena ja
onnellisena nähdessään Francoisin niin iloisena. "Odota, poikaseni,
sinä saat kyllä vielä nähdä toisellaisia näytelmiä. Se, mitä täällä
näet, on mitätöntä, mutta tuleppa kerran pohjoiseen, Canadan suurille
järville ja joille!"
"Katso!" huusi nuori metsästäjä tovereilleen, "eläin on nyt vapautunut
vihollisesta, ja sen on onnistunut päästä joelle."
Vesi kohisi ja loiski, kun hirvi voimakkaasti heittäytyi jokeen; sen
jälkeen sukelsi hirven pää ja sarvet esille aalloista ja samalla
myöskin sen ahdistajien päät, jotka nälkiintyneinä ja saaliinhimoisina
eivät tahtoneet päästää hirveä. Noin kymmenkunta petoa jatkoi
takaa-ajoa, muut juoksivat ulvoen edes takaisin rannalla.
Hirvi ui juuri aivan lähelle sitä pientä saarta, jossa kolme ystäväämme
olivat löytäneet itselleen piilopaikan, kun rannalle jääneet sudet
lopettivat ulvontansa ja juoksivat kiireesti tiehensä.
"Ahaa, mitä se oli?" huusi Pedro ihmeissään, "mikä oli syynä moiseen
säikähdykseen, joka valtasi yhtäkkiä nuo verenhimoiset pedot?"
Tuskin oli hän tehnyt tämän kysymyksen, ennenkuin uusi aavistamaton
näky antoi siihen vastauksen.
"Kyyristykää, Jumalan tähden kyyristykää alas ruoistoon", huusi
hän, samalla itse näyttäen esimerkkiä. "Intiaanit ovat myöskin
metsästämässä."