Bret Harte.
Noin tunnin matkalla Plazasta on korkea vuoren kukkula, jonka jyrkkää
rinnettä vasten valtameri lakkaamatta hyrskyy. Rannalla ympäristössä on
muutamia majoja, jotka mahtava laine äsken näyttää heittäneen siihen.
Viljelty maatilkku jokaisen asunnon takana on bamburuovoilla,
taittuneilla seipäillä ja ajopuilla aidattu. Harvoine kaali- ja
nauriskasvineen näyttää jokainen puisto, ikäänkuin akvario, josta vesi
on juossut pois. Niin, eipä hämmästyisi, jos kohtaisi meren jumalan
kaivamassa perunasarkoja tai veden neitsyen lypsämässä merilehmää heti
sen vieressä.
Tämän paikan läheisyydessä oli muinoin näky-telegraafi, joka ojensi
laihoja käsivarsiansa taivaan lakea kohti. Nyt on sille sijalle
rakennettu tähystystorni, joka sähkölangalla on yhteydessä tuon suuren
kauppakaupungin sydämen kanssa. Tältä paikalta ilmoitetaan
tulevat laivat ja merkitään sitten kaupungin pörsissä. Ja tässä
tähystellessämme tuota odotettua höyryalusta, sallittakoon minun kertoa
jutelma.
Ei kauvan sitten oli yksinkertaisen uutteran työmiehen ahkeroilla
ponnistuksilla kaivoksissa onnistunut säästämään niin paljon, että hän
voi lähettää tuomaan vaimoansa ja kahta lastansa. Hän saapui San
Fransiscoon kuukautta ennen kuin laivaa odotettiin, sillä hän oli
lännen mies ja oli tullut sinne maata myöten ja käsitti sangen vähän
laivoja, merta tai myrskyjä. Hän hankki itsellensä työtä kaupungissa,
mutta kun aika läheni, oli hänen tapansa saapua höyrylaiva-konttooriin
säännöllisesti joka päivä. Kuukausi kului loppuun, mutta ei laivaa
kuulunut, sitten kuukausi ja viikko, kuukausi ja kaksi viikkoa,
kuukausi ja kolme viikkoa, kaksi kuukautta ja vihdoin vuosikin.
Korkeat, miettivät kasvot, joiden jyrkkiä piirteitä kevyet juovat
lievensivät, ja jotka olivat tulleet jokapäiväiseksi ilmiöksi
laiva-asioitsijan luona, eivät sitten enää näyttäytyneet.
Ne ilmaantuivat tähystysasemalla eräänä iltapäivänä, juuri kun mailleen
menevä aurinko vapautti tähystäjän palveluksesta. Oli jotain niin
lapsellista ja viatonta kysymyksissä, jotka vieras esitteli asiansa
suhteen, että tähystäjä pysähtyi antamaan selityksiä. Kun ilmoitusten
ja telegraafin salaisuudet olivat selitetyt, oli vieraalla vieläkin
yksi kysymys tehtävänä. "Kuinka kauvan saattaa laiva viipyä, ennenkuin
lakattiin sitä odottamasta?" Tähystäjä ei saattanut niin tarkoin sanoa,
se voi rippua suhteista. "Voiko se viipyä vuoden?" Kyllä se vuoden voi
ja laivoja oli kahden vuoden kuluttua pidetty kadonneina, ja olivat
tulleet takaisin. Vieras laski karkean kätensä tähystäjän käteen, kiitti
häntä "kaikesta vaivasta" ja meni tiehensä.
Laiva viipyi yhä vielä. Muhkeita aluksia saapui satamaan ja purjelaivat
kulkivat liehuvin lipuin ohi ja tervehdyslaukaus höyrylaivoista
synnytti usein kaikua kukkuloissa. Sellaisissa tapauksissa nähtiin
säännöllisesti nuot miettivät kasvot entinen, entinen nöyrä kajastus,
mutta selvempi odottava katsanto silmissä, höyrylaivan lastatulla
kannella, kun se laski maalle elävän kuormansa. Hänellä oli kentiesi
häilyvä toivo siitä, että odotetut vielä voisivat tulla tällä tavoin,
joka vaan oli toinen tie oudon tuntemattoman valtameren yli. Mutta hän
puhui laivakapteenien ja merimiesten kanssa ja tämä viimeinenkin toivo
näkyi katoavan. Kun nuo surulliset kasvot kirkkain silmin taasen
näkyivät tähystornin luona, oli tähystäjä kiireessä työssä, eikä
hänellä ollut aikaa vastata hullunkurisiin kysymyksiin ja siten poistui
toinen. Mutta kun ilta tuli, nähtiin hänen istuvan kukkulalla, kasvot
merelle päin käännettynä ja hän istui siellä koko yön.
Kun hän tuli auttamattomasti mielipuoleksi, sillä se oli, sanoivat
lääkärit, se, joka teki hänen silmänsä kirkkaiksi ja kaihomieliseksi,
otti työtoveri, joka tunsi hänen huolensa, pitääksensä huolta hänestä.
Hänen sallittiin tyydyttää halunsa ja mennä tähystämään laivaa, jolla
"hän ja lapset olivat" öisin, jolloin ei kukaan vartioinnut. Hän oli
saanut mieleensä, että laiva tulisi yöllä. Tämä sekä kuvitus, että hän
vapautti tähystäjän, joka voi olla väsyksissä vartioittuaan koko
päivän, näytti häntä huvittavan. Ja siten meni hän vapauttamaan
tähystäjän joka yöksi.
Kaksi vuotta tuli ja meni laivoja. Hän oli paikallansa nähdäkseen
aluksen, joka lähti, ja tervehtiäksensä sitä, kun se palasi. Hänet
tunsivat vaan muutamat harvat, jotka kävivät paikalla. Kun häntä
vihdoin kaivattiin tavalliselta paikaltansa, kului päivä tai kaksi,
ennenkuin tultiin levottomiksi. Mutta eräs huvimatkailija-seurue, joka
eräänä sunnuntaina kiipeili kallioilla, kuuli koiran, joka oli heidän
edellänsä juossut, haukunnan ja kun he saapuivat paikalle, löysivät he
yksinkertaisesti puetun miehen makaavan siinä kuolleena. Vähän paperia
löydettiin hänen taskuistansa -- pääasiallisesti eri sanomalehdistä
leikattuja palasia, jotka sisälsivät vanhoja merenkulkukertomuksia --
ja hänen kasvonsa olivat käännetyt ääretöntä valtamerta kohti.