St. Clairen nunnat.
Oli aivan aikaista, ennen kello viittä, pimeänä, pilvisenä elokuun
aamuna vanhassa Geneven kaupungissa enemmän kuin kolme ja puoli
sataa vuotta takaperin. Mutta jo oli kokoontunut tungos komean
porttikäytävän luo, joka johti St. Clairen nunnaluostariin. Siinä
oli muutamia hyvinvoipia kansalaisia verkaviitoissa, tai ainakin
hyvissä villaisissa. Nämä antoivat toisillekin hyvin kaivatun,
kunnioitettavamman ulkonäön. Väki oli enimmäkseen alimaisesta
kansanluokasta, raakoja miehiä ja joutilaita katupoikia, jotka
ilvehtivät, huutelivat ja laskettelivat sukkeluuksia toisilleen ja
sivukulkijoille omalla tavallaan. Mutta heidän huonosointuisten
ja usein tarkotuksettomien huutojensa joukosta kohosi aina yksi
korkeammalle muita: "Messut pois!"
"Ole hiljaa, suulas nulikka!" sanoi eräs pinkkatakkinen mies ja antoi
huutajalle kajahtavan korvapuustin. "Tiedäthän ainakin että tämä:
'Messut pois!' merkitsee: 'Koulut sijaan!' Ja älköön vaan mestarisi
piloille hellitelkö sinua vitsan säästämisellä!"
"Ota tämä iskustasi!" vastusti poika lyöden pois hyökkääjän hatun ja
viskaten sen ojaan.
"Pyydän, lopettakaa!" huusi kolmas puhuja. "Katsotaanpas somia naisten
kasvoja, kun he kulkevat ohitse. Neuvosto on kohdellut heitä paremmin
kuin he ansaitsevat. Se on antanut heille kohteliaan luvan mennä minne
vaan haluavat ja suojatut vaunut turvaksi."
"Vieläpä suojatut vaunut! Kylpy järvessä olisi heille paremmin
tarpeen", sanoi eräs. "Me olemme onnellisesti päässeet heistä ja heidän
ruttoisesta parvestaan. Hyi kirous!"
Pinkkatakin kantaja kääntyi suuttuneena häneen. "Mitä ovat St. Clairen
nunnat tehneet sinulle tai omaisillesi, että sinun pitää kiroaman
heitä? Katso itseäsi, väärä-oppinen! Kirouksia tulee omaan kotiisi,
niinkuin kanoja, orren täydeltä."
"Hush! Olkaa meluamatta", puhui käskevä ääni, samalla kun kansa teki
tietä kaupungin edus- eli valtuusmiehelle. "Väistykää, väistykää!
Naiset tulevat heti. Kunniamme tähden, Geneven lapset, elkäämme antako
heidän kuulla huonoa sanaa meidän joukostamme."
Edusmiehen varma ääni sai väen kuuliaisuuteen, ja rahvas seisoi
hetkisen hiljaa katsellen suureen porttiin, joka niin kauvan oli ollut
suljettu ulkomaailmalle. He tiesivät mitä sen ulkopuolella oli. Mutta
mitä se oli kätkenyt sisäänsä noina kaikkina vuosina?
Heidän katsellessansa portti tärähteli, liikkui ikäänkuin sitä
avattaisiin sisäpuolelta. Kahdesti, kolmasti se näytti olevan
aukeamaisillaan, mutta kumminkin sen salvat seisoivat. Kentiesi vanhan
portinvartijan kädet, koettaessaan avata sitä, vapisivat liian paljo
toimessaan. Ja todellakin oli surullista. St. Clairen nunnat aikoivat
jättää ainaiseksi nunnakuntansa ikivanhan talon -- muutamat heistä
ainoan kodin, minkä he koskaan olivat tunteneet. Geneve oli ottanut
vastaan uskonpuhdistuksen ja kirkolliset huoneet piti muutettaman
kouluiksi tai sairaaloiksi. Niiden asukkailla kumminkin oli vapaus joko
jäädä kaupunkiin tai jättää se, niinkuin halutti. St. Clairen nunnat
pitivät parempana lähteä pois. He aikoivat mennä nunnakuntansa toiseen
asuntoon Annecy'yn.
Joukon odottaessa tunkeutui valkotukkainen, voimattoman näköinen mies
esiin. Hän oli hyvin rampa ja nojasi raskaasti sauvaan. Hänen pitkä,
kulunut takkinsa riippui väljänä riutuneen ruumiin ympärillä. Kasvonsa
olivat kuluneet ja hänen poskensa kuopallaan, mutta silmänsä olivat
kirkkaat ja terävät, palaen hartaasta odotuksesta. Kansa väistyi
kunnioittavasti hänen tieltään ja virallinen henkilö tarjosi hänelle
seisomapaikan vierellään. Hänen vielä jupistessaan kiitossanoja alkoi
yleinen liike. Kaikkien silmät kääntyivät suureen porttiin, kun se
viimeinkin lensi aivan auki.
Kaksittain, surullisessa äänettömyydessä, pitäen toisiaan kädestä
tulivat mustapukuiset, tiheähuntuiset nunnat esille. Alakuloisen
kulkueen edessä käveli iäkäs naisjohtaja kumaraisena ja vapisevana, pää
alas painuneena. Hänen horjuvaa käyntiään tuki alijohtajan voimakkaampi
käsivarsi. Suorana ja vakaana astui tämä kookas ja arvokas henkilö
pitäen koholla ristiinnaulitun kuvaa ja messuten varmalla äänellä Ave
Mariaa. Hän tiesi että rukous taivaan kuningattarelle oli pilkkaa hänen
kuulijoilleen. Sitä pahempi heille!