Juhannusaaton ehtoo.
Mäenpäässä vietetään Laurin ja Kaisun vihkiäisiä. Pihaan ja kuisteille
on pystytetty koivuja, niitä on tuvassa ja kamareissa. Puheenporina soi
joka nurkasta.
Naapuripitäjistäkin on tullut vieraita, mutta talon alustalaisista on
osa jäänyt tulematta, ja se on koskenut isäntään kipeästi.
Hän on viimeiseen saakka tahtonut uskoa mahdollisimman paljon hyvää
kapinaan osallisista alustalaisistaan, puuhannut ja järjestänyt heidän
hyväkseen, mutta tulos on ollut vähäinen. Välit heidän puoleltaan ovat
pysyneet kylminä edelleen. Takapuheita on saanut kuulla vähänväliä,
joskus rumiakin juttuja.
Torpparit eivät ole yksimielisesti hyväksyneet hänen
lohkomistarjoustaankaan. Siitäkin hän on saanut kuulla yhtä ja toista.
Ensiksikin torppareilta itseltään ja toispaikkakuntalaisilta, jotka
ovat ihmetelleet, miksi Juho maitaan tahtoisi niin kiireellä ryhtyä
jakamaan. Varmaankin palkkioksi uhkauksista ja kuolemantuomioista, ovat
sanoneet.
Hänen hyvää tarkoittava toimenpiteensä on näin ymmärretty väärin ja
osaksi joutunut naurun alaiseksi. Ehkäpä omat torpparitkin ovat siitä
pilkaten puhuneet. Nytkin useat vieraista ovat ihmetellen kyselleet,
mitä hän oikein tarkoittaa sillä, että vankeja puuhaa ehtimiseen pois
ja maitaan aikoo melkein ilmaiseksi jakaa.
Vankeja hän on tosin koettanut vapauttaa, niitä, joita on tuntenut.
Omat alustalaisensa hän on saanutkin vapautetuksi takaamalla heidät.
Onkohan siitäkään mitään hyötyä ollut? Tuskinpa sitäkään ovat
käsittäneet muuksi kuin omien etujen ajamiseksi.
Juho on hetkeksi jättänyt vieraansa ja kävellyt rantaan, jossa on
istunut vesikivelle. Mikä lie ahdistajainen tavannut, joka niin
raskaasti painoi. Olisihan pitänyt poikansa hääiltana olla iloinen,
mutta tällä kertaa ei jaksanut. Suotta kai antoi mielensä painua näin,
mutta ei voinut sille mitään, että tuntui katkeralta ajatellessa, kun
omat mökkiläisensäkin käsittivät hänet niin kovin väärin. Hän oli
rakkauden töillä koettanut parantaa repeytyneitä haavoja, mutta nyt
vihdoinkin huomannut sen turhaksi. Oppi, jota heihin oli istutettu
ei näyttänyt lähtevän. Hän oli saanut kuulla, että monet vankilasta
palanneet hautoivat kostoa ja odottivat aikaa, jolloin heidän vuoronsa
tulisi maksaa moninkertaisesti mitä olivat kärsineet.
Näinkö he aikoivat tulevaisuutta ja uutta Suomea rakentaa?
Viha ja vaino ei tulisi loppumaan. Ja jos rauhakin saataisiin
pakkokeinoilla pysymään, ei se olisi oikeata rauhaa. Vanhat hyvät ajat
olivat ehkä pitkiksi ajoiksi menneet.
Juho tunsi olemuksensa kummallisesti kokoonkutistuneeksi. Läjään
tuntuivat painuvan uudet toiveet onnellisesta ajasta. Maan
itsenäisyyskin saattaisi olla vain lyhytaikainen unelma, kun ei kerran
mitään kestävää saataisi rakennetuksi.
Juho nousi pihaan lähteäkseen. Lauri käveli nuoren vaimonsa kanssa
rantatiellä, ja huomattuaan Juhon tulivat he häntä vastaan.
Juho tunsi helpotusta katsellessaan elämänhaluisia nuoria. Saisivathan
he ehkä nähdä työnsä tuloksena uuden onnellisen Suomen, jos se häneltä
jäisikin näkemättä. Tulevaa sukupolvea ajatellen saattoi toki vielä
jotakin toimia.