Olemme usein nähneet, kuinka tässä maailmassa asiat hairahtuvat pois
alkuperäisestä tarkoituksestaan. Viina on luotu ihmisten iloksi, vaan
paljoa useammin se tuottaa suurta surkeutta. Moni, jota on aiottu
senaattoriksi tai kenraalikuvernöörin apulaiseksi, on lopettanut
ratansa käräjäkirjurin vaatimattomalla paikalla. Toiselta puolen on
moni etevä suutarin aines kiivennyt professorin istuimelle, kun taas
monessa huonossa suutarissa piilevät ihanat papinlahjat.
Minä puolestani en ryhdy arvailemaan, _kuka_ tällä tavalla on sotkenut
vakaisen maailmanjärjestyksen. Sotkettu se vaan on, niin että sitä
tuskin enää mitenkään voipi saada kohdalleen...
Viimeisten nälkävuosien aikana satuin kerran maalaiskirkkoon. Siellä
saarnasi rovasti itse. Evankeliumin johdolla hän voimakkaasti kehotti
seurakuntaa kavahtamaan, "ettei teidän sydämenne koskaan raskauteta
ylönsyömisestä ja juopumisesta ja elatuksen murheesta." Köyhäin piti
olla kiitolliset siitä, etteivät olleet jumalalta mitään saaneet. Sillä
sitä selvempi tie heillä oli taivaaseen. Mutta ylen hankala pääsy
autuuden majoihin tuntui olevan niillä, jotka ovat kovasti vetäneet
puoleensa tämän maailman hyvyyttä ja henkensä uuvuttaneet elatuksen
murheessa. Kuta enemmän ovat tavaraa koonneet, sitä ankarampi tili on
heidän kerran tehtävä.
Tätä saarnaa kuullessani minä johduin omituisiin mietelmiin, joista en
tarkoin tiedä, olivatko ne kristinopin vai järjen mukaisia. Minusta
vaan tuntuivat rovastin sanat enemmän tähtäävän häntä itseään kuin
seurakuntaa. Sillä hän oli rasvaisin olento ja rikkain mies kymmenen
neliöpeninkulman alalla, eikä hänen ruumiillinen painonsa nyt
nälkävuonnakaan ollut halveksittava. Vähä se vaihteli vuodenaikojen
mukaan: keväällä oli ollut seitsemäntoista vanhaa leiviskää ja syksyllä
alennut kuuteentoista. Sitäpaitsi hän luonnoltaan oli yksi niitä
ahneimpia.
Seurakunta sensijaan oli laihaa, viheliäistä, nälkiintynyttä joukkoa,
silmät syvällä pään sisässä, niskaan päin painumassa. Nuohan ovat
kaikki valmiita taivaasen menijöitä, ajattelin. Mutta kuinkahan
rovastin käy?
Mikä tehtävä sielunpaimenella oikeastaan on tämmöisessä asemassa? --
Näytti tosiaan siltä kuin olisi ainakin tämä paimen katsonut asiakseen
imeä _itseensä_ koko pahan mammonan ja siten keventää sanankuulijainsa
tilivelvollisuutta. Valmistaakseen laumalleen hyvän tulevaisen elämän,
näytti paimen varustautuvan menemään aivan toiselle taholle. Uhraavan
itsensä...