HEMMINKI (nousee kiivastuneena). Mitä komentamista tuo on? Mitä tämä
permanto pahenisi Suoman askeleista!
REETTA (valitellen). Oi voi, ette te tiedä kuinka kavala ihminen se on.
HEMMINKI. Älä jaarittele! Mene askareillesi!
REETTA (pusertaa itkua). Te olette hyväsydämisyydessänne niin sokea,
ettette näe kuinka hän koettaa teitä mielistellä ja kietoa pauloihinsa.
HEMMINKI (hämillään). Mitä sinä tyhmyyksiä!
REETTA (mennessään). Mutta kyllä kerran vielä silmänne aukenevat — ja
tulette näkemään minkälainen ihminen hän oikeastaan on.
HEMMINKI. Vaiti — sinä!
REETTA (purskahtaa itkemään). Niin — eihän todenpuhuja yösijaa saa.
(Menee vasemmalle.)
HEMMINKI (kävelee kiivaasti edestakaisin, pysähtyy ja miettii). Hm! Hm!
LASSI (tulee ulkoa). Miksi isäntä ei tullut sinne ulos kahville?
HEMMINKI. Ei minua haluttanut.
LASSI (naurahtaa kuivasti). Ei minuakaan haluttanut — mutta menin
sentään —
HEMMINKI (istuu keinutuoliin). Tahtoisin vähän keskustella.
LASSI. Jahah, jahah! — Voimmehan tupakoida ja keskustella. Isännällä on
hyviä Sikaareja.
HEMMINKI. Olkaa hyvä! Siellä kaapilla.
LASSI (menee ottamaan). Kiitos, kiitos! Minä jo äsken —. Kun näkee
makean hedelmän noin suuhun putoamaisillaan — niin ei voi itseään
pidättää. Niin se on naistenkin suhteen — eikö niin —?