REETTA (ivallisesti). Vai tuppautuu Suoma meille avainpiiaksi! (Rupee
järjestelemään kahvikojeita.)
HEMMINKI. Hän toi ne käskystä. Meille ei tuppautumalla pääse emännäksi
eikä piiaksi. Pidä sinäkin vain se mielessäsi! — Ja nämä avaimet saavat
aina olla tässä kaapin päällä — täällä on vain tupakat ja viinakset —
enkä minä pelkää kotivarkaita. (Ottaa kaapista sikaarilaatikon, joka
jää kaapin päälle.)
REETTA (pahantuulisesti). No, ei tätä huonetta juuri voi kodiksi sanoa.
SUOMA (pyyhkimisin virnassaan, katsoo pisteliäästi Reettaa). Ei. Ikävä
kyllä.
HEMMINKI (menee istumaan keinutuoliin, sytyttelee sikaariaan). Kauanko
Suoma vielä luulee niiden korjausten siellä kestävän?
REETTA (mutisee). Suomako nyt sellaisen tietäisi! (Istuu pöydän
ääreen ja rupeaa juomaan kahvia, jonka aikoi viedä pois, vilkuillen
kumpaankin.)
SUOMA. Kai se vielä viikkoja kestää, kun niin kamalan hienoa tehdään.
HEMMINKI. Hm! Ennen se kelpasi minulle — ja poikavainajalleni se
kelpasi — mutta leskelle ei kelpaa. (Mutisee.) Miniä on herrasväkeä.
SUOMA (tarkoituksettomasti). Onhan rouva herrasväkeä.