En epäile että taidetta on kiittäminen siitä että Edelfeltin ja
minun välini pysyi niin muuttumattomana -- taide oli hänen elämänsä
sisällys, ja hän tiesi myöskin miten minä sitä rakastin. Että minä
erittäin pidin hänen taidettaan suuressa arvossa, huomasi hän siitä,
että niin halusta koetin kotiini saada hänen teoksiaan. Juuri tämä
seikka aiheutti monta yhtymistämme.
Kun 1875 olin mennyt kihloihin ja tahdoin antaa kauniin joululahjan
morsiamelleni, ostin Edelfeltiltä ensimäisen taulun. Pyynnöstäni hän
silloin maalasi minulle kapteenin kotiintulokohtauksen Runebergin
Jouluillasta. Sommittelultaan on kuva samallainen kuin taiteilijan
julkaisemassa, kuvitetussa saman runoelman painoksessa, mutta
kooltaan on se isompi ja tietenkin somat värit enentävät sen
eloisuutta ja vaikutusta. Se on nuoruudenteos, mutta juuri sentähden
on siinä joku aito-edelfeltiläinen, runollinen sävy (jotenkin
samanlaatuinen kuin "Kuningatar Blankassa"), jommoista ei yhtä
naiivina nähdä hänen myöhemmissä tauluissaan. Hinta oli 200 markkaa,
jonka mainitsen lisätäkseni että taiteilija, mikäli minä sain kokea,
oli hintojensa puolesta paljon vaatimattomampi kuin nykyään ollaan.
Niinkuin tunnettu on, oli Edelfelt ensimäisellä kehityskaudellaan,
1870-luvulla, "historiamaalaaja", ja semmoisena hän maineensa
perustikin ylempänä mainitulla taululla sekä toisella, "Kaarle
herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista", joka oli näytteillä
salongissa 1878. Olin Parisissa talvikauden 1877--78 ja sentähden
tiedän hyvin, ettei hän silloin vielä ajatellut mitään suunnan
muuttamista, vaan mietti "Kohtausta Nuijasodasta", joka valmistuikin
1879 v:n salonkiin. Maailmannäyttelyssä 1878 opin tuntemaan J. P.
Laurensin historialliset maalaukset, ja minusta on epäilemätöntä,
että juuri tämän taiteilijan omituinen aiheenvalinta oli saanut
Edelfeltin käsittelemään semmoista aihetta kuin Kaarle herttua
Flemingin ruumiin edessä. Lähinnä näyttää taiteilijamme esikuvana
olleen se Laurensin maalaus, jossa nähdään paavi Formosan
haudasta otettu ruumis istuvassa asennossa nojatuolissa, vieressä
mustapukuinen asianajaja, joka on vastaava vainajan puolesta, sekä
taustalla kardinaaliensa kanssa Tapani II, joka käsi ojennettuna
uhkaavasti syyttää kuollutta. Itse asiassa oli aiheen kaameus
jotakin Edelfeltin luonnolle perin vierasta; mitä hän teoksessaan on
mieluimmin maalannut on kai Ebba Stenbock nuoren seuranaisen kera ja
muut sivuhenkilöt (esim. nuorukainen, joka pitelee arkun kantta --
nuoren maalaajan Aukusti Uotilan muotokuva). Kevättalvella taiteilija
maalasi vaimoni muotokuvan atelierissaan lähellä Montparnassen
asemaa, ja hauskat ja vilkkaat olivat istunnot, joihin seurasin
vaimoani ja joissa keskusteltiin parisilaisista taideoloista y.m.
V. 1880 tapahtui käänne, ja Edelfelt sai taulustaan "Ruumissaatto
saaristossa" 3:nnen luokan kultamitalin, ensimäinen Parisin
salongissa suomalaiselle taiteilijalle annettu kunniamerkki. Suomessa
Edelfeltin vanhemmat ystävät ja suosijat eivät pitäneet siitä, että
hän luopui historiamaalauksesta ja noudattaen uutta naturalistista
suuntaa alkoi käsitellä nykyaikaisia aiheita. Se oli muun muassa
syynä siihen, että taideyhdistys antoi niin monen etevän maalauksen
mennä ulkomaille, joka olisi voitu saada sangen huokeasta hinnasta.
Jos luetaan pois Ruokolahden taulu (valtion tilaama), niin saattaa
sanoa että vasta 90-luvulla alettiin ymmärtää, kuinka tärkeätä oli
kotimaalle pelastaa suuren taiteilijan teoksia. -- Seuraavan vuoden
(1881) alkupuolella Edelfelt oleskeli pari kuukautta Espanjassa.
Sieltä tuotujen luonnosten joukossa oli huomattavimpia tanssiva
mustalaistyttö, jonka ostin sitten kun taiteilija oli täydentänyt
kädet. Varsinkin tytön pää on viehättävä etelämaisen tummassa
verevyydessään.
V. 1886 pyysin Edelfeltiä piirustamaan minulle muutamia kuvia Takasen
elämäkertaa varten. Hän piirustikin yhden varsin kauniisti, mutta
oli estetty enemmästä, niinkuin näkyy seuraavista kirjeistä, jotka
koskevat sitä asiaa.
"Helsingissä 18 p. marrask. (1886).