Katsoppas, rakas ystäväni, kuinka vääryys vallitsee tässä
maailmassa! On jo kuukausi siitä kun kirjoitit minulle herttaisen
kirjeen, ja minä, hirveä pahus, en ole vielä vastannut!
Dagnan on hyvissä voimissa, ja hänen _Parnassinsa_ tekee hyvän
vaikutuksen Sorbonnessa! -- se on juuri niinkuin pitää. Ja sinä
näytät tekevän työtä kuin hullu, -- se on ihailtavaa.
Sinä ihmettelet että vielä olen Berlinissä: samoin teen itsekin.
Olen ollut niin tyhmä, että tällä pimeällä vuodenajalla olen
alottanut maalata erään nuoren juutalaisneiden, pankkiirin
tyttären, muotokuvaa. Olen tahtonut maalata sähkövalolla: tulos
on surkea. Olen pakotettu tekemään kaikki uudestaan taikka
jättämään kuvan sikseen ja se harmittaa minua hirveästi.
Neljän suomalaisen maalaajan näyttely on ollut sangen onnistunut.
Muutamat berliniläiset, "nuorten" puolueen arvostelijat ovat
minua kuitenkin kiusanneet. Varsinkin yksi, josta sanotaan että
hän edustaa Max Libermannia (joka persoonallisesti on ollut
äärettömän rakastettava ja joka tervehtii sinua), väittää etten
koskaan ole ollut maalaaja, ettei minulla ole temperamenttia ja
että olen vanha maailmanmies, rakastettava ja pintapuolinen. On
surullista kuulla huudettavan koko maailmalle mitä joskus aivan
hiljaa on valittanut itselleen, silloin kun kaikki on näyttänyt
mustalta. Minulla alkaa täällä tulla hirveän ikävä, kaukana
kotoa, hotellissa eläen, kaupungissa, joka lopulta, huolimatta
täällä vallitsevasta miehekkäästä tarmosta ja järjestyksestä,
on minulle syvästi vastenmielinen. Berliniläiseltä puuttuu
kokonaan saksalaisen rakastettavat ominaisuudet hyväluontoisuus
(bonhomie) ja romanttisuus. Taiteella täällä ei ole mitään
erikoista merkitystä; keisari ratkaisee kaikki taiteelliset
kysymykset, muuttaa palkintolautakunnan päätökset, oikaisee
rakennussuunnitelmat, piirustaa lisäkuvia Wagnerin
muistopatsaaseen; sanalla sanoen hän menettelee niinkuin hän
olisi taiteen suurmestari samoin kuin armeijan ylikomentaja.
Olen melko usein käynyt teatterissa. Siinä on suuresti edistytty,
kiitos olkoon Meiningenin herttuan harrastuksien ja kiitos
Parisin esimerkin. Täällä näytellään kahdessa modernissa
teatterissa sangen hyvin Oscar Wilden _Salomea_ sekä erästä
Sofokleen kappaleen mukailua, _Electraa_. Yhtä sotilaskappaletta
_La Diane'a_[37] esitetään niinikään hyvin. Siinä on upseereja,
sotilaita, sotaneuvosto y.m. Nämä kohtaukset herättävät
täydellisen illusionin, niin yleinen on sotilaallinen kasvatus
täällä, niin osaavat näyttelijätkin pukeutua ja esiintyä
preussilaisina upseereina.
Vaimoni voi vähän paremmin: minä palaan Suomeen viettääkseni
pari kuukautta hänen ja poikani seurassa: toivon voivani tehdä
työtä, huolimatta jokapäiväisistä valtiollisista ikävyyksistä.
Olen saanut kylläkseni tästä matka- ja laukkuelämästä: tahdon
työskennellä omassa atelierissani.
Teen mitä voin päästäkseni Parisiin vähän varhemmin tänä
vuonna. Parisi! sitä rakastan enemmän joka päivä, eikä se ole
sähkövalojen, myymäläin, ravintolain taikka naikkosten tähden,
sillä niitä on täälläkin, jopa enemmän kuin Parisissakin -- ei!
minä kaipaan Parisin verrattoman taiteen ja vapauden henkeä.
Täällä ollaan liian kuuliaisia, liian nöyriä.
Näkemiin asti, rakas ystäväni; kirjoita minulle vielä, se tuottaa
minulle suurta iloa; olen pakotettu viipymään Berlinissä vielä
ainakin kahdeksan päivää tuon ikävän muotokuvan tähden. Ei
minulta puutu halua tulla suoraa päätä Parisiin, oh! ei suinkaan!
mutta velvollisuus kutsuu minua. Sano sydämellisiä terveisiä
Dagnanille ja kaikille ystäville. Puserran lämpimästi kumpaakin
kättäsi.
Vanha ystäväsi
Albert Edelfelt.