IV.

Se mitä nyt on kerrottavana on ainoastaan välillisessä yhteydessä

Aleksis Kiven kanssa, mutta kumminkin siksi asiaan kuuluvaa, että se,

joka kerran kirjoittaa seikkaperäisen runoilijan elämäkerran, ei voi

jättää sitä mainitsematta. Koska sitä paitsi seuraava arvatenkin on

aivan uutta nykyiselle polvikunnalle, en epäile jatkaa.

Jotenkin samaan aikaan kuin kuolema vapautti Kiven elämän tuskista,

tuli hänen nimensä toisestakin syystä mieleen saatetuksi semmoisissa

piireissä, joissa se oli ollut sangen vieras, jollei kokonaan

tuntematon. Filos. kand. Raphael Hertzberg oli näet ruotsalaista

teatteria varten mukailemalla ruotsintanut Kiven draaman Karkurit, ja

sen ensi-ilta oli ilmoitettu 13 p:ksi jouluk. Sitä ennen oli Bergbom,

joka viimeisinä vuosina oli hoitanut runoilijan kirjallisia asioita,

Kiven ja hänen omaistensa puolesta vaatinut teatterilta kohtuullista

tekijäpalkkiota draaman näyttelemisestä. Teatterin toimitusjohtaja

oli kuitenkin antanut kieltävän vastauksen, koska muka johtokunta

hyväksyessään kappaleen esitettäväksi oli sopinut Hertzbergin kanssa,

että tämä suorittaisi välin tekijän taikka hänen edusmiehensä

kanssa. Tositeossa Hertzberg ei kuitenkaan ollut hankkinut lupaa

käännökseensä, vaan päinvastoin Bergbomille selittänyt, että hän

ei ollut velvollinen mitään maksamaan. Asian näin ollen Bergbom

mainittuna päivänä julkaisi sanomissa seuraavan _"protestin"_ eli

vastalauseen:

"Kaupungin sanomissa ilmoitetaan, että Uudessa Teatterissa tänä

iltana aiotaan näytellä Aleksis Kiven Karkurit näyttämöä varten

mukailtuna ja käännettynä. Niin paljon kuin minua ilahuttaakin,

että nerokkaan draamarunoilijamme teos on saava oikeutetun sijan

teatterin ohjelmistossa, en voi olla julkilausumatta syvää

hämmästystäni siitä täydellisestä hienotunteisuuden ja oikeuden

vaatimusten laiminlyömisestä, jota teatterin johtokunta tässä

asiassa on osottanut.

Teatterin johtokunta ja ruotsalainen mukailija ovat

omavaltaisesti, pyytämättä tekijän taikka hänen edusmiehensä

lupaa, anastaneet Kiven teoksen näyttämöä varten. Sen lisäksi

ovat he, täydellisesti ylenkatsoen kaikkialla muualla lain ja

meilläkin tavan tunnustaman säännön, että kirjallinen omaisuus on

omaisuutena pidettävä ja sen omaksi ottaminen siis korvattava,

kieltäytyneet suorittamasta penniäkään siitä tulosta, joka

heillä on oleva Kiven teoksesta. Tämä vastakohtaisuus teatterin

johtokunnan rahallisen neuvokkuuden (finansiell förslagenhet) ja

runoilijan voimattomuuden välillä on sitä räikeämpi kuin Aleksis

Kivi elää mitä surkeimmassa kurjuudessa. Eivätkä teatterin

johtokunta ja näyttämöllinen mukailija voi puolustella itseään

tietämättömyydellä taikka unohduksella, sillä yksityisesti on

heitä muistutettu kaikista näistä seikoista.

Oikeudeton asema, missä tekijä on keinotteluun nähden, on yksi

sivistyselämämme pimeitä pilkkuja, mutta erityisesti on se omansa

hävettämään, että sivistyslaitos semmoinen kuin teatteri käyttää

sitä edukseen. Niinkuin tiedetään, sisälsi painolaki vuodelta

1865 säädöksiä, jotka suojasivat yhteiskunnan lapsipuoltenkin,

runoilijan ja taitelijan, omaisuutta; samaa suojaa ovat 1872

vuodenkin säädyt anoneet. Teatterin johtokunta on kuitenkin

käyttänyt sitä asianlaitaa, että tämä Suomen kansan toivomus ei

vielä ole saanut lain voimaa, laillisuuden varjolla kullatakseen

tekoansa. Mutta siinäkin, missä valtion lait eivät mitään määrää,

ovat kunnian lait sitovia -- näiden valvoja on yleinen mielipide,

ja sen edessä allekirjoittanut sekä runoilijan lähimpien

valtuuttamana että ystävänä panee vastalauseensa Karkurien

esittämistä vastaan teatterissa, se kun loukkaa toisen miehen

omistusoikeutta."

Seuraavina päivinä luettiin Morgonbladetissa selvittelyjä, joissa

Hertzberg ja Bergbom esittivät mitä heidän välillään oli tapahtunut.

Edellinen väitti, että hänen lauseensa, että hän ei ollut velvollinen

korvaamaan tekijälle, ei suinkaan ollut tarkottanut sitä, että hän

kieltäytyi mitään maksamasta, vaan oli Bergbom sanonut, että hän ei

tahtonut keskustella hänen kanssaan; jälkimäinen taasen vakuutti,

ettei hän lainkaan ollut vetäytynyt puhumasta Hertzbergin kanssa,

vaikka hän kyllä oli sitä mieltä, että teatterin johtokuntakin oli

velvollinen vastaamaan draaman näyttelemisestä sekä että hän -- mikä

oli pääasia -- oli tullut siihen vakaumukseen, että tekijä olisi

jäävä kokonaan osattomaksi. Pari viikkoa tämän jälkeen 29 p. jouluk.

julkaisi Helsingfors Dagblad tiedon, että ruotsalaisen teatterin

johtokunta -- konsuli N. Kiseleff, professori C. G. Estlander ja

asessori F. Krogius -- olivat haastaneet tohtori Kaarlo Bergbomin

raastuvanoikeuteen "protestin" johdosta, jota he pitivät kunniaansa

loukkaavana.

Juttu oli ensi kerran esillä raastuvan oikeudessa 21 p. tammik.

1873, ja edusti siinä teatterin johtokuntaa asessori Krogius, jonka

syytöskirja jätti oikeuden ratkaistavaksi, eikö Bergbom, joka

muka oli toiminut vastoin parempaa tietoansa, olisi tuomittava

kunnianloukkauksesta 26 p. marrask. 1866 julaistun asetuksen 6 ja 9

§§:ien mukaan ankarimpaan rangaistukseen (s.o. kuritushuoneeseen!).

Sittemmin käsiteltiin asiaa 11 p. helmik., 11 p. maalisk. ja vihdoin

1 p. huhtik., jolloin oikeus julisti päätöksensä tuomiten Bergbomin

_herjauksesta_ (smädelse) 700 markan sakkoihin.

Tässä ei ole paikka oikeusjutun seikkaperäiseen esittämiseen. Olkoon

vain sanottuna, että kysymys oikeuden edessä pääasiassa kohdistui

siihen, oliko Bergbomilla ollut aihetta käsitykseensä, että teatteri

ei aikonut myöntää korvausta tekijälle, vai oliko hän, niinkuin

asessori Krogius väitti, hyvin tietäen asianlaidan olevan toisin

kuitenkin julkaissut vastalauseensa. Bergbom, jonka avustajana koko

ajan oli lakitieteen kandidaatti Jaakko Forsman, vaati puolestaan

Kiseleffiä ja Hertzbergiä todistajiksi, johon oikeus -- kantajan

vastustuksista huolimatta -- suostuikin. Edellinen tunnusti Bergbomin

esityksen oikeaksi, mutta Hertzbergin todistus oli ilmeisesti

vastakkainen Bergbomin kertomukselle siitä, mitä heidän välillään

oli tapahtunut. Tämä todistus vaikutti epäilemättä määräävästi

jutun ratkaisuun, vaikka vastaajan puolelta huomautettiin, että

Hertzberg ei itsekään pitänyt itseään jäävittömänä sekä että

se seikka, että juuri hän (Bergbom) oli vaatinut Hertzbergiä

kuulusteltavaksi, selvästi todisti, että hän oli toiminut bona fide.

-- Kun asia sittemmin valituksen kautta oli tullut Turun hovioikeuden

tutkittavaksi, katsoi tämä Bergbomin syypääksi ainoastaan solvaukseen

(förolämpning) ja alensi sakkomäärän 200 markkaan. Teatterin

johtokunta puolestaan veti asian vielä korkeimman tuomioistuimen

eteen saamatta muutosta aikaan.

Edellisen yhteydessä on kerrottava, että Hertzberg, "protestin"

ilmestymisen jälkeen, todella Bergbomille Kiveä varten suoritti 113

markkaa (s.o. _kaikki_, mitä hän itse oli käännöksestä saanut!). Tämä

maksu tapahtui siis vähän ennen runoilijan kuolemaa, ja Bergbom antoi

rahat vainajan Albert-veljelle hautajaiskustannuksiin. --

Vaikka Albert Stenvallia neuvottiin toimittamaan yksinkertaiset pidot

kutsutuille vieraille, tilasi hän Saksan emännältä mitä komeimmat,

niin että menoihin tarvittiin lisää 115 mk. Vajaus täytettiin siten,

että ystävien kesken kerättiin 5 mk. mieheltä. Ne jotka -- olematta

itse saapuvilla hautajaispidoissa -- täten ottivat osaa Kiven

hautauskustannuksiin olivat: A. Almberg, E. Aspelin, J. V. Calamnius,

C. W. Churberg, W. K. Cronström, A. Boehm, K. Elmgren. P. E. Ervast,

C. W. Forsman, E. A. Forssell, B. F. Godenhjelm, A. Hagman, K. F.

Ignatius, A. W. Jahnsson, Y. Koskinen, J. Krohn, V. Löfgren, E.

Nervander, F. Perander, Th. Rein, C. G. Svan ja E. E. Åström.

Mitä tulee Karkurien ruotsinnokseen -- "Flyktingarna" -- annettiin

se ruotsalaisella näyttämöllä 13 ja 15 p. jouluk. 1872 saavuttamatta

menestystä: "yleisö vastaanotti sen kylmästi, ja myötävaikuttavat

taiteilijat näyttelivät saamatta suosionosotusta". Nämä sanat on

otettu Bergbomin kirjoittamasta arvostelusta (Mbl. n:o 296), jossa

pääsyynä huonoon tulokseen pidetään mukaelman kelvottomuutta.

"Henkilöt ovat samat, aiheet samat, mutta silti on toimitelma

vähintäin kolmas osa alkuteosta lyhempi." Lyhentäminen oli miltei

yksinomaisesti suoritettu pyyhkimällä, josta luonnollisesti kehitys

ja luonteet olivat suuresti kärsineet. Kaiken päälliseksi mukaili

ja oli tehnyt draaman päätöksen "onnelliseksi" -- kumminkaan

muuttamatta traagilliseen ratkaisuun ajavia aiheita ja luonteita!

Arvostelija lausuu lopulta, "että 'Karkurit' ruotsalaisessa asussaan

ei anna mitään käsitystä, ei kyseessä olevasta näytelmästä eikä

tekijän runoudesta ylipäätään". -- Tähän liitämme ainoastaan

sen huomautuksen, että Hertzbergin mukaelma tähän saakka (34

vuotta myöhemmin!) lienee _ainoa_ yritys tehdä Suomen suurinta

suomenkielistä runoilijaneroa tunnetuksi maamme ruotsalaiselle

yleisölle.[15] Kaukana täällä eletään toisistaan.

Liite edelliseen kirjoitukseen.

Kerätessäni aineksia esitelmääni Kivestä 1872 kävin myöskin

Siuntiossa, missä hän oli niin monta vuotta oleskellut, ja erittäin

tapaamassa hänen jalomielistä suosijatansa nti Charlotta Lönnqvistiä.

Silloin kuulin kaikenlaista runoilijan olosta siellä, mutta kun minun

myöhemmin oli kirjoitettava lyhyt elämäkerta Valittujen teosten

alkuun, kaipasin kuitenkin tarkempia tietoja erinäisistä seikoista.

Sen johdosta kirjoitin nti Lönnqvistille pyytäen niitä häneltä ja

vastaukseksi sain seuraavan kirjeen. Käsialasta päättäen on ruotsiksi

laadittu kirje luultavasti jonkun miehisen tuttavan kirjoittama,

mutta sisällys on tietenkin neidin sanelema. Koska kirje paitsi

runoilijan omia kirjeitä on tietääkseni ainoa asiakirja, joka koskee

Kiven oloa Siuntiossa, ansainnee sekin pienenä lisänä runoilijan

elämäkertaan tulla painetuksi.

Siuntio 27 p. heinäk. 1877.

Korkeasti kunnioitettava Herra Tohtori!

Herra Tohtorin arvoisan kirjeen viime juhannuspäivältä olen

kiitollisuudella vastaanottanut ja ryhdyn nyt vastaamaan siinä

esittämiinne kysymyksiin, joihin nähden, mikäli kykenen,

suurimmalla mielihyvällä tahdon tyydyttää Herra Tohtoria. Mitä

Alexius (sic!) Kiveen tulee, kesti hänen olonsa Siuntiossa

kaikkiaan 10 vuotta, joista hän ensi aikoina asui osaksi

veljensä Juhani Stenvallin luona, jolla silloin täällä oli

arennilla maatila nimeltä Purnus, ja osaksi Qvarnby'ssä erään

maanviljelijä Wiens'in luona, joiden seurassa hän joskus

huvikseen otti osaa johonkin metsästysretkeen, mutta enimmäkseen

hän lueskeli (sysselsatte sig med sina studier). Viimeiset

7 vuotta hän asui minun luonani, paitsi parina lukukautena,

jolloin hän oli Helsingissä, siksi kuin hän keväällä 1870,

silloin sattuneen mielisairautensa tähden, oli pakotettu

lähtemään sairaalaan; täällä Fahnjunkars'illa, joka oikeastaan on

Sjundbynkartanoon kuuluva torppa, vaikka isäni täällä rakennutti

omat rakennukset ja laittoi puutarhaistutuksia, kului hänen

aikansa pääasiallisesti kirjailijatöissä; terveytensä tähden hän

joka päivä otti kylmiä sisäkylpyjä ja teki kävelyjä mieluimmin

havumetsässä; syksyisin oli hänellä tapana huvikseen pyytää

lintuja ansoilla; suurempia seuroja hän vältti ja ainoastaan

silloin tällöin hän kävi jonkun lähemmän tutun ystävän luona

pitäjällä, mikä luultavasti johtui taloudellisista olosuhteista.

Kirkossa hän ei tällä ajalla käynyt, eikä hänellä myöskään

täällä ollut tilaisuutta olla häissä taikka maahanpaniaisissa,

paitsi eräissä pienemmissä häissä, jotka tapahtuivat minun

luonani; myöskin oli hän saapuvilla muutamissa toimeenpanemissani

nimipäiväkutsuissa; nälkävuosina, kun kokonaisia perhekuntia

kerjäten kuljeskeli edes ja takaisin, hän mielellään antautui

puheisiin varsinkin suomenkielisten kanssa kysellen heidän

olojaan sekä eri paikkakuntien tapoja; muuten hän minun

mielestäni oli luonteeltaan hyvin luja ja päättäväinen. Herra

Tohtori toivoo saada tietää lähimmän täkäläisen järven nimen.

Kyllä täällä läheisyydessä, melkein saman matkan päässä, on

kaksikin pienempää lampea, toinen Bollstadträsk ja toinen

Wiksträsk, vaikkei Alexiuksella minun tietääkseni ollut

mitään tekemistä kummankaan kanssa, sitävastoin hän sillä

ajalla kuin hän asui mainitun Wiens'in luona parina kesänä

oleskeli merenrannikolla kylpemässä ja piti hän silloin asuntoa

Svinö-saarella. Siuntiossa ei ole Ingvallsbro-nimistä paikkaa,

mutta naapuripitäjässä Kirkkonummella on kylä nimeltä Ingvallsby,

jossa Alexius oleskeli kesällä 1858 n.s. ylioppilaspakarissa,

sieltä arvattavasti on Herra Tohtorin saama hänen tekemänsä

kirje. Veljen Juhani Stenvallin pois muuttamisesta Siuntiosta

minulla ei ole muuta mainittavana kuin että hän täällä

arentiajan umpeen kuluttua kunniallisesti luovutti tilan ja

lähti kotiseudulleen, Nurmijärvelle, siellä vastaanottaakseen

toisen arentipaikan. Mitä minuun ja minun esi-esiini tulee,

niin oli isoisäni kersantti Viaporin linnanrykmentissä, mutta

oli myöskin ollut mukana Pommerin sodassa ja kuoli täällä v.

1824. Isäni oli syntynyt 2 p. elok. 1782, palveli fanjunkkarina

Uusmaan rakuunarykmentissä 1808 vuoden sodassa, mutta oliko hän

mukana missään tappelussa sitä en voi sanoa, ja kuoli täällä 12

p. maalisk. 1850. -- Minä taasen olen syntynyt 2 p. helmik. 1815

myöskin täällä. Tällä hetkellä en nyt muista mitään muuta, joka

voisi Herra Tohtorille valaistukseksi olla, vaan on minulla siis

kunnia edelleen olla Herra Tohtorin

nöyrin palvelija

Charlotta Lönnqvist.

J. K. Koska huomaan unohtaneeni mainita isoisäni ja isäni nimet,

täytyy minun tässä lisätä, että kumpaisenkin nimi oli Jonas

Lönnqvist. Juh. Stenvall luovutti arentitilansa 1861. Oikeastaan

on sen paikan nimi, jossa asun, kirkonkirjan mukaan Bruses.

Sama.