"Siinä on kaikki, mitä minulla on, ja kaikki mitä haluan. Minun
sydämessäni ei ole tilaa muulle kuin sinulle, Marcia."
"Älä puhu noin", Marcia huudahti. "Juuri siksi minä rakastan sinua,
että sinulla on sydämessäsi sija niin monelle. Amerikka on sinun
isänmaasi. Anna sen päästä Italian-paikalle."
Sybert silmäili hetken ääneti Campagnaa ja varjo laskeutui hänen
kasvoilleen. Hän pudisti hitaasti päätään ja katseli surumielisesti
Marciaan.
"En tiedä, Marcia. Se saattaa käydä päinsä myöhemmin -- mutta -- ei
aivan vielä. Et ymmärrä mitä Italia minulle merkitsee. Olen syntynyt
täällä; opin tätä kieltä ennenkuin englantia; ne tunteet, mitkä
muilla ihmisillä on isänmaataan kohtaan, ne ovat minulla Italiaa
kohtaan. Ja nämä köyhät, raatavat, kärsivät ihmiset -- heille olen
tuottanut vahinkoa, vaikka tarkoitin hyvää. Niin, minä tiedän
totuuden; Italian on itse autettava itseänsä. Ulkomaalaiset eivät voi
siinä mitään, ja minä olen ulkomaalainen, kuten muutkin."
"Ah, Laurence", Marcia lausui rukoilevalla äänellä, "etkö huomaa,
että olet amerikkalainen, eikä mikään, mikään voi sitä sinussa
tukahuttaa? Sinä olet erehtynyt; sinun paikkasi ei ole täällä --
se on kotona. Jokainen ihminen suorittaa varmasti parhaat tekonsa
kotimaassaan, ja Amerikka tarvitsee kunnon miehiä. Muistatko,
mitä sanoit setä Howardin päivällisillä viimeisenä iltana,
jonka vietimme Roomassa? Sanoit, että parasta, mitä mies voi,
on olla lainkuuliainen maailmankansalainen. Mutta et voi olla
lainkuuliainen maailmankansalainen, jollet ennen kaikkea ole oman
isänmaasi uskollinen kansalainen. Amerikka saattaa olla kypsymätön,
sillä saattaa olla paljon virheitä, mutta se on sittenkin meidän
isänmaamme, ja meidän täytyy rakastaa sitä enemmän kuin mitään
muuta maata. Rakastathan sitä, rakastathan? Sano minulle! Sano että
iloitset siitä, että olet amerikkalainen!"
Hän laski kätensä Sybertin olkapäille ja katseli häneen loistavin
silmin ja hehkuvin poskin.
Kun Sybert katsoi Marciaan, käsitti hän äkkiä mitä tuo kaikki
merkitsi. Hän ajatteli tuota suurta maata, sen rikkauksia, sen
mahdollisuuksia, sen vastakohtia. Hän ajatteli sen elinvoimaa ja
sen mahtia; sen tarmoa, sen voimaa ja sen rohkeutta. Ja hetkisen
hän tunsi itse olevansa osa siitä kaikesta. Äkillinen lämmin
aalto valahti hänen sydämeensä; hän tunsi outoa, käsittämätöntä,
romanttista isänmaanrakkautta, sitä, joka elää kaikkialla, vieläpä
kiilloitetuimman ja turmeltuneimmankin pinnan alla. Silmänräpäykseksi
se valtasi hänet kokonaan; mutta kun hänen katseensa jälleen kulki
yli aavan tasangon, joka lepäsi heidän edessään, silloin vanha
rakkaus -- hänen ensimmäinen rakkautensa -- palasi voimakkaana
takaisin. Hän kumartui ja suuteli Marciaa, tuntien silmäinsä äkkiä
kyyneltyvän.
"Kerran, Marcia, voin ehkä sanoa sinulle, että ylpeilen siitä, että
olen amerikkalainen. Älä pyydä sitä minulta vielä."
Heidän seisoessaan siinä, käsi kädessä, kantoi tuulenhenki ylhäältä
kukkulan huipulta Castel Vivalantin Angelus-kellojen suloisen,
profeetallisen äänen; heidän jalkojensa juuressa levisi Campagna,
aavana kuten rannaton meri, kaameana, salaperäisenä ja äärettömänä --
sama Rooman Campagna, joka uhriksi on vaatinut niin monen onnettoman
talonpojan hengen, joka on houkutellut niin monta muukalaista
etäisistä kodeistaan ja pitänyt heitä lumoihinsa kietoutuneina --
tuo ihana, kuolettava, autio maa, joka on herättänyt tulisempaa
rakkautta, kuin mikään muu maa maailmassa.