Tahtoi meri taideniekaks tulla,
lepäs tyynnä, peilipintaisena,
kajasteli kaikki ilman kaaret,
rannan raidat, suvi-illan ihmeet;
kysyi vanhemmalta veljeltänsä
taivahalta: »Oonko taideniekka?»
Päätään pudistaen veikko virkkoi:
»Viel' ei riitä, viel' et taideniekka.»
Muutti meren poika muotoansa,
meni sydämensä syövereihin,
nosti hyökyaallot ärjymähän,
pirstoi purret, mastot maalle heitti;
kysyi vanhemmalta veljeltänsä:
»Taitanen jo olla taideniekka?»
Päätään pudistaen veikko vastas:
»Viel' ei riitä, viel' et taideniekka.»
Lakkas myrskylaulu meren rinnan,
souti selkää pitkät, loivat laineet,
kajastellen taivaan sinikantta,
muistutellen meren pohjatuutta,
antain aavistusta myrskylöistä
mennehistä. Kysyi meri jälleen:
»Onko taiteen tarkoitus siis tämä?»
Nyökkäs päätään vanhempi ja vastas:
»Jo nyt riittää. Olet taideniekka.»