Katson, katson, kaunis tyttö,
katson silmies sinehen,
pohjahan povesi katson,
sydämesi syövereihin,
etsin aatosta eloni,
tulevia tutkistelen,
tuotko tummia minulle
vaiko öitä valkoisia.
Muistan, koito, muutkin silmät,
silmät tummat ja palavat,
joihin katsoin, kauvan katsoin,
etsin aatosta eloni;
luulin päivän koittavaksi,
auringon yleneväksi.
Yö yleni, tähdet sammui,
säihkyivät salamat yössä,
jyrisi Jumalan kosto,
satoi rautaiset rakehet
mun poloisen pään ylitse,
harhalapsen hartioille;
ajoivat armotta minua
salon poikki, toisen pitkin,
löivät turraksi lihani,
luuni kaikki kangistivat,
puutuin puuksi suon selälle,
ahon päähän pökkelöksi,
pikku lintujen peloksi,
variksien vaakkumiksi.
Viikon seisoin suon selällä
tunnotonna niinkuin tukki,
korpit hyppi korvillani,
silmillä varikset vaakkui,
pedot juurella pesivät,
hukat luona huutelivat.
Lapset parkaisi pahasti
marjamailla käydessänsä,
nähdessä näköni mustan,
surun synkän syövyttämän,
pökkelön suon selällä,
karahkaisen kankahalla.
Tulipa tyttö tähtisilmä,
enkeli elämän joulun,
ei se parkaissut pahasti
eikä luota loitonnunna,
tuli luoksi leikkimähän,
vienoinen visertämähän,
tuli silmin niin sinisin,
kävi niin valkoisin kätösin
runkohon ruman petäjän,
juurihin jumalten hylyn--
soi salossa enkel'laulu,
lapsen nauru laaksoloissa.
Ja katso: Ihana ihme!
Sylkähti sydän petäjän,
kuohahti kuollehet vetoset,
puu vihersi, päivä nousi,
kevät kaikille hymysi.
Katson, katson, kaunis tyttö,
katson silmies sinehen,
pohjahan povesi katson,
sydämesi syövereihin,
etsin aatosta eloni,
tulevia tutkiskelen:
Herätitkö kuollehista,
toitko Tuonelta urohon,
uusille sydänsuruille
vaiko leivon lauleluille.
Kirkas on sinulla silmä,
katse kaunis ja viaton,
et sinä suruja tuone,
tuonet marjatuokkosia
mailta päivän paistamilta,
kuu-luojan kumottamilta.